torstai 22. maaliskuuta 2012

Harry Potter ja Azkabanin vanki

"Luuletko sinä, että ne kuolleet joita me olemme joskus rakastaneet jättävät meidät oikeasti? Luuletko, ettemme muista heitä tavallistakin kirkkaammin juuri pahimmissa vaikeuksissamme? Sinun isäsi elää sinussa, Harry, ja tulee selkeimmin esiin silloin kun sinä tarvitset häntä."

Kirjoittaja: J.K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari
Julkaistu: 1999 (suomennos 2000)
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
Kustantaja: Otava

Harry Potter on nyt täyttänyt 13 vuotta, ja viettää kesälomaansa kauheiden Dursleyden luona. Marge-täti tulee vierailulle, ja Harry lähtee suutuksissaan pois paisutettuaan tädin. Itse taikaministeri löytää Harryn, ja Harry pääsee turvallisesti taas Tylypahkaan. Linnan suojauksia on vahvistettu ja ankeuttajat partioivat porteilla: vaarallinen vanki Sirius Musta on karannut Azkabanin velhovankilasta. Kolmannella luokallaan Harry ja muut oppilaat opiskelevat aivan uusia oppiaineita, kuten ennustamista. Opettajakunnassakin on muutoksia: pimeyden voimilta suojautumista tulee opettamaan professori Lupin ja Hagrid ryhtyy taikaolentojen hoidon opettajaksi. Tunneilla tutustutaan muun muassa kirskuristajiin ja hevoskotkiin...

Olen aina pitänyt Harry Potter ja Azkabanin vangista vähiten kaikista Harry Potter -kirjoista, johtuen kenties siitä, että Sirius on minusta sietämättömän ärsyttävä hahmo viidennessä kirjassa. Tässä kirjassa ei myöskään ole Voldemortista aiheutuvaa jännitystä, joka ehkä tekee tästä erilaisen kuin muista sarjan kirjoista. Tällä lukukerralla kuitenkin huomasin pitäväni kirjasta kovin. Harry, Ron ja Hermione ovat jo kasvaneet eivätkä ole enää aivan lapsia. Kirjojen sävykin alkaa vaihtua hieman tummemmaksi, vaikka Azkabanin vankia voidaan edelleen pitää lastenkirjana.

J.K. Rowlingin kehittymisen kirjailijana näkee kyllä, juoni alkaa mutkistua. Siinä missä Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio toimivat vallan hyvin erillisinä kirjoinakin, Azkabanin vanki alkaa tarvita yhä enemmän tuekseen sarjan muita kirjoja. Tämä ei ole mielestäni mitenkään huono asia, vaan pidän siitä, miten Rowling saa kirjansa liittymään toisiinsa, ja miten aikaisemmin mainitut yksityiskohdat ovatkin myöhemmin merkityksellisiä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Häräntappoase

"Me istuttiin juuri matikantunnilla ja ulkona oli kevät. Sisällä ei ollu."

Kirjoittaja: Anna-Leena Härkönen
Julkaistu: 1984
Kustantaja: Otava

Häräntappoase on Anna-Leena Härkösen esikoisromaani, jota luetaan usein myös kouluissa. Päähenkilönä on Alpo "Allu" Korva, joka lähetetään maalle renkipojaksi sukulaisten luo. Maalla Allu tutustuu Rutaseen, ja tietysti Kerttuun. Allu ihastuu heti. Kesä on heinäntekoa, väärinkäsityksiä, mutta myös nuoruuden onnea.

En pitänyt kirjasta yhtään. Olin jotenkin odottanut paljon parempaa, yleiset arvostelut tuntuivat olevan kovin positiivisia, ja löytyyhän kirja Iltalehden "Nämä kirjat pitäisi lukea" -listaltakin. Puhekielisyys ärsytti, ja mielestäni huumori oli jotenkin väkinäistä.

Tämän lisäksi monet kohtauksista tuntuivat turhilta: esimerkiksi koko Pulunkesyttäjän hahmo tuntui irralliselta, samoin kuin Allun unet. Kertun hahmo tuntui minusta myös kovin tasapainottomalta ja väkisin erikoislaatuiseksi kirjoitetulta. Ehkäpä suurin syy, miksi en tästä pitänyt oli se, etten kyennyt samaistumaan yhteenkään hahmoon.

Pidin kuitenkin Lahjan ja Svanten hahmoista, sekä kuvaus maaseudusta oli mielestäni verrattain onnistunut, mutta ei kuitenkaan korvannut kirjan muita puutteita. Ei kirja suorastaan huono ollut, hieman vain tylsä, ja lopun avonaisuus jätti itseni odottamaan lisää: tuntui, että sanottavaa olisi vielä ollut.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kotikunnaan Rilla

Kirjoittaja: L.M. Montgomery
Suomentaja: Kerttu Piskonen
Julkaistu: 1921 (suomennos 1962)
Alkuperäinen nimi: Rilla of Ingleside
Kustantaja: WSOY

Kotikunnaan Rilla on ajallisesti viimeinen Anna-sarjan kirjoista, päähenkilönään Anna Blythen nuorin tytär Bertha Marilla. Rilla on kirjan alussa lähes viisitoistavuotias hupakko, joka ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin hauskanpidosta. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä ja Rillan veljien ja leikkitoverien lähdettyä rintamalle Rilla kuitenkin aikuistuu, ja ottaa jopa pienen sotaorpo Jimsin huostaansa. Kenneth Fordkin käy katsomassa Rillaa ennen rintamalla lähtöään, jättäen Rillan epätietoiseksi onko hän nyt kihloissa vai ei. Neljän sotavuoden aikana Rilla kasvaa, muuttuu vakavammaksi ja järkevämmäksi.

Kotikunnaan Rilla on mielestäni paras kaikista Anna-kirjoista: kirja on sotateemansa takia tummasävyisempi kuin muut, mutta juuri tämä on kirjan vahvuus. Se ei ole pelkästään herttaista maalaiselämää kommelluksineen; pääosassa on Rillan kasvutarina ajattelemattomasta tytöstä naiseksi. Kotikunnaan Rilla on myös siitä mielenkiintoinen romaani, että se on ainut kanadalainen naisen näkökulmasta kirjoitettu romaani, joka kuvaa ensimmäistä maailmansotaa aikalaisen näkökulmasta. Sotaa on käsitelty kauheana, eikä sitä ole romantisoitu, mutta se esitetään silti väistämättömänä: kuten Jem Blythe toteaa kirjassa, "maailmassa on jotain mätää, ja se on saatava puhdistetuksi - siinä kaikki."

Sodasta huolimatta Rillan elämän pieniä suruja - kateellisia ja pahansuopia ystäviä ja rakkaushuolia - kuvataan yhtä lailla kuin pelkoa ja menetyksiä. Kirjassa Glenin ihmisten elämä jatkuu kuitenkin tavalliseen tapaan: Kanadassa ei tarvitse pelätä itsensä puolesta, mutta rintamalla olevien sotilaiden puolesta sitäkin enemmän. Kaikesta huolimatta Kotikunnaan Rilla on toivorikas romaani, eikä suinkaan masentava kirja sodan hirveästä tuhovoimasta.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Sateenkaarinotko

"Antakaa soittajan tulla - tervetuloa! ... Seuraan häntä riemuiten kauas avaraan maailmaan."

Kirjoittaja: L.M. Montgomery
Suomentaja: Alli Wiherheimo
Julkaistu: 1919 (suomennos 1925)
Alkuperäinen nimi: Rainbow Valley
Kustantaja: WSOY

Anna-sarjan toiseksi viimeinen osa keskittyy Glen St. Maryn uuden papin neljään lapseen: Jerry, Faith, Una ja Karl Meredithiin. He ystävystyvät orvon Mary Vancen sekä Blythen lapsien kanssa, ja Sateenkaarinotkossa vietetään monta iloista iltapäivää. Vastoinkäymisiäkin on: hajamielisestä papista ei ole kasvattajaksi, ei liioin kuurosta ja vanhasta Martha-tädistä.  Pappilan lapset aiheuttavatkin Glenin perheenemännille huolta käyttäytyessään epäsopivasti. Jem Blythe keksii kuitenkin keinon, ja pappilan lapset perustavat "Hyvän käytös" -yhdistyksen ja alkavat kasvattaa itse itseään. Itsensä kasvattaminen ei kuitenkaan ole aina kovin helppoa, ja sen saavat myös Meredithin lapset huomata...

Vaikka sarja ei enää olekaan niin Anna-keskeinen, kirjojen tunnelma ei ole muuttunut ollenkaan. Sateenkaarinotko kertoo viehättävällä tavalla lasten pienistä ongelmista ja murheista, jotka aikuisen silmään ovat kovin typeriä ja mitättömiä, mutta lapselle maailman kaatavia suruja. Pidän myös kovin kirjan vanhanaikaisuudesta, on mielenkiintoista lukea kuinka ennen vanhaan monet nykyisin hyväksytyt asiat (kuten ilman sukkia kulkeminen) aiheuttivat valtavan kohun, vaikkakin vain fiktiivisen sellaisen.

Anna-sarja

Anna-sarja
Kirjoittaja: L.M. Montgomery
Kustantaja: WSOY

Annan nuoruusvuodet
Suomentaja: Hilja Vesala
Julkaistu: 1908 (suomennos 1920)
Alkuperäinen nimi: Anne of Green Gables

Anna ystävämme
Suomentaja: Hilja Vesala
Julkaistu: 1909 (suomennos 1921)
Alkuperäinen nimi: Anne of Avonlea

Annan unelmavuodet
Suomentaja: Toini Kalima
Julkaistu: 1915 (suomennos 1921)
Alkuperäinen nimi: Anne of the Island

Anna opettajana
Suomentaja: Paula Herranen
Julkaistu: 1936 (suomennos 2002)
Alkuperäinen nimi: Anne of Windy Poplars

Anna omassa kodissaan
Suomentaja: Hilja Walldén
Julkaistu: 1917 (suomennos 1922)
Alkuperäinen nimi: Anne's House of Dreams

Annan perhe
Suomentaja: Paula Herranen
Julkaistu: 1939 (suomennos 2002)
Alkuperäinen nimi: Anne of Ingleside

Anna-sarja on lapsuuteni suosikkikirjoja. Sarja kertoo orvosta Anna Shirleystä, joka päätyy Vihervaaraan Marillan ja Matthewn kasvatiksi hassun sattuman kautta. Sarja seuraa Annan elämää Prinssi Edwardin saarella 11-vuotiaasta nelikymppiseksi perheenäidiksi asti.

Ensimmäisissä kirjoissa kuvataan Annan onnellista lapsuutta Vihervaarassa. Annalla on vilkas mielikuvitus, ja hän joutuukiin monenmoisiin kommelluksiin: värjää hiuksensa vihreäksi, laittaa Marillan reumatismilinimenttiä kakkuun ja juottaa parhaan ystävänsä Dianan humalaan. Kouluvuosia varjostaa Annan synkkä vihanpito Gilbertin kanssa, minkä he tosin saavat sovittua onnellisesti.

Matthewn kuoltua Anna päättää jäädä Avonleaan opettajaksi sen sijaan, että lähtisi Redmondin korkeakouluun. Marilla ottaa kaukaisen sukulaisen orvot kaksoset Davyn ja Doran kasvatikseen, ja rouva Lynden muutettua Vihervaaraan miehensä kuoltua tie kääntyy jälleen, ja Anna matkustaa korkeakouluun opiskelemaan.

Annalle korkeakouluvuodet ovat onnellisia ja huolettomia. Anna on kuitenkin alkanut ujostella Gilbertia, joka kysyykin ratkaisevan kysymyksensä ja turmelee ystävyyden. Loppujen lopuksi Anna kuitenkin ymmärtää rakastavansa Gilbertiä, ja he kihlautuvat.

Kihlausaikanaan Anna opettaa Summersiden yhteiskoulussa, ja tutustuu moniin värikkäisiin uusiin ihmisiin, muun muassa lukuisiin leskiin, Pringleihin ja Rebecca Dewiin.

Naimisiin mentyään Gilbert ja Anna muuttavat Neljään tuuleen, missä Gilbert aloittaa lääkärintoimensa ja Anna ryhtyy laittamaan omaa Haavemajaansa kuntoon. Pikkuinen Jem-poika syntyy Haavemajassa, ja Glen St. Maryn kylä on sekin täynnä uusia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia: Cornelia-neiti, Leslie ja kapteeni Jim ovat niitä, jotka "tuntevat Joosefin".

Annan perhe kertoo jo keski-ikäisestä Annasta, jolla on ympärillään puolen tusinan lapsen katras. Jem, Walter, Nan, Di, Shirley ja Rilla seikkailevat vuorollaan, mutta Anna huolestuu: rakastaako Gilbert häntä enää?

Anna-kirjojen lämpö kestää koko sarjan läpi: näiden kuuden kirjan lisäksi sarjaan kuuluvat vielä Sateenkaarinotko ja Kotikunnaan Rilla. Kirjoissa on onnellisuuden ja huolettomuuden lisäksi kuitenkin hieman alakuloinen säie: Annan elämässäkin on välillä surua. Kirjat on kirjoitettu noin sata vuotta sitten, ja mielestäni onkin kovin mielenkiintoista lukea elämästä ajalta, jolloin suurin tekniikan hienous oli puhelin, ja mainosten maalaaminen aidansivuihin maiseman raakaa turmelemista.

Anna omassa kodissaan on Annaan keskittyvistä kirjoista kenties syvällisin: siinä Leslien traaginen tarina on läsnä ja Annaakin kohtaa suuri suru: oman lapsen kuolema. Kirja antaa mielestäni ehkä enemmän ajattelun aihetta kuin muut viisi kirjaa, jotka ovat herttaista ja iloisempaa luettavaa.

Kirjoitustyyli on sujuvaa, ja L.M. Montgomeryn ihastuttava huumori on joka lukukerralla yhtä hauskaa. Vaikka kirjoilla ei sinänsä ole juonta, Annan elämä pienine iloine ja suruineen jaksaa viihdyttää aina uudelleen.