sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Häräntappoase

"Me istuttiin juuri matikantunnilla ja ulkona oli kevät. Sisällä ei ollu."

Kirjoittaja: Anna-Leena Härkönen
Julkaistu: 1984
Kustantaja: Otava

Häräntappoase on Anna-Leena Härkösen esikoisromaani, jota luetaan usein myös kouluissa. Päähenkilönä on Alpo "Allu" Korva, joka lähetetään maalle renkipojaksi sukulaisten luo. Maalla Allu tutustuu Rutaseen, ja tietysti Kerttuun. Allu ihastuu heti. Kesä on heinäntekoa, väärinkäsityksiä, mutta myös nuoruuden onnea.

En pitänyt kirjasta yhtään. Olin jotenkin odottanut paljon parempaa, yleiset arvostelut tuntuivat olevan kovin positiivisia, ja löytyyhän kirja Iltalehden "Nämä kirjat pitäisi lukea" -listaltakin. Puhekielisyys ärsytti, ja mielestäni huumori oli jotenkin väkinäistä.

Tämän lisäksi monet kohtauksista tuntuivat turhilta: esimerkiksi koko Pulunkesyttäjän hahmo tuntui irralliselta, samoin kuin Allun unet. Kertun hahmo tuntui minusta myös kovin tasapainottomalta ja väkisin erikoislaatuiseksi kirjoitetulta. Ehkäpä suurin syy, miksi en tästä pitänyt oli se, etten kyennyt samaistumaan yhteenkään hahmoon.

Pidin kuitenkin Lahjan ja Svanten hahmoista, sekä kuvaus maaseudusta oli mielestäni verrattain onnistunut, mutta ei kuitenkaan korvannut kirjan muita puutteita. Ei kirja suorastaan huono ollut, hieman vain tylsä, ja lopun avonaisuus jätti itseni odottamaan lisää: tuntui, että sanottavaa olisi vielä ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti