maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kasvattitytön tarina

Kirjoittaja: Jane Austen
Suomentaja: A.R. Koskimies
Julkaistu: 1814 (suomennos 1954)
Alkuperäinen nimi: Mansfield Park
Kustantaja: Karisto

Monilapsisen perheen vanhin tytär Fanny Price otetaan kasvattitytöksi tätinsä lady Bertramin perheeseen. Bertramien hemmotellut lapset Tom, Maria ja Julia eivät ole Fannylle kovin ystävällisiä: ainoastaan toiseksi vanhin poika Edmund ymmärtää ujoa serkkuaan. Tarina kertoo Fannyn ja Bertramien elämästä Fannyn silmien läpi. Naapuriin muuttavat Grantit, ja pian rouva Grantin sisarpuoli Mary ja velipuoli Hnery Crawford saapuvat vieraisille, tuoden oman lisänsä Bertramien tuttavapiiriin.

Wikipedia luonnehtii Austenin teosta "kehitysromaaniksi". Mielestäni nimitys on varsin osuva: kuten monet Austenin romaaneista, myös Kasvattitytön tarina kuvaa nuoren tytön kokemuksia maalaisseurapiireissä, ja samalla se on kasvutarina, jonka myötä päähenkilö kehittyy.

Kasvattitytön tarinassa kerronta painottuu dialogiin. Juonikuviot ovat kohtalaisen ennalta-arvattavia, mutta huikeat ja yllätykselliset juonenkäänteet eivät olekaan syynä kirjan viehätykseen. Kasvattitytön tarinassa Austen tarkastelee erilaisia ihmisiä, esittää heistä tarkkoja luonteenkuvauksia, joita piirtää nimenomaan dialogin kautta. Romaanissa Fannyn viaton ja ankara omatunto on kontrastina Mary ja Hnery Crawfordin välinpitämättömälle ja huikentelevaiselle elämäntyylille. Mielestäni Austen korostaa kirjassa moraalin, uskonnon ja perhearvojen tärkeyttä. Ehkä tämä on yksi ratkaiseva ero nykykirjallisuuden ja Austenin teosten välillä: itse olen ainakin huomaavinani, että nykykirjallisuudessa ei "uskalleta" ottaa selkeää kantaa, on vain tarkoitus nostaa esille teemoja, jotta lukija voisi pohtia niitä itse. Austen taas maalaa henkilökohtaloiden kautta selkeän opetuksen: ankara moraali ja perhearvot takaavat onnen.

Kirja oli paikoitellen pitkästyttävä: välillä tuntui, että kerronta laahaa ja laahaa eikä pääse eteenpäin. Samoin loputon dialogi, ja hahmojen käyttävä kovin muodollinen kieli oli väsyttävää pitkän päälle. Kirjan vahvuus on kuitenkin luonnekuvauksissa, joissa Austen on mestari. Loppujen lopuksi pidin kirjasta, mutta se ei ollut kuitenkaan millään tavoin mieleenpainuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti