perjantai 13. huhtikuuta 2012

Nälkäpeli

"Minä haluan kuolla omana itsenäni... En halua muuttua siellä toiseksi ihmiseksi. En halua, että minusta tehdään hirviö joka en ole. Toivon vain että keksisin jonkin keinon... osoittaa... että ne eivät omista minua."

Kirjoittaja: Suzanne Collins
Suomentaja: Helene Bützow
Julkaistu: 2008 (suomennos 2010)
Alkuperäinen nimi: The Hunger Games
Kustantaja: WSOY

Pohjois-Amerikka on tuhoutunut, luonnonkatastrofit, myrskyt ja kuivuus, tulvat ja tulipalot ja sota hävittivät suurimman osan sivilisaatiosta. Jäljelle jääneet perustivat Panemin, jonka asukkaat nousivat kapinaan, mutta hävisivät. Muistutukseksi tottelemattomuudesta ja Capitolin ylivoimaisuudesta syntyi Nälkäpeli. Sääntöjä ei ole kuin yksi: tapa tai tule tapetuksi. Joka vuosi kaksi nuorta, tyttö ja poika, valitaan jokaiselta kahdeltatoista vyöhykkeeltä areenalle taistelemaan. 16-vuotias Katniss Everdeen ilmoittautuu vapaaehtoiseksi tribuutiksi vyöhykkeeltä 12, kun hänen pikkusisarensa valitaan. Effie Trinket ja Haymitch Abernathy kuljettavat Katnissin ja poikatribuutti Peeta Mellarkin Capitoliin, jossa tribuutit valmistellaan Nälkäpeliä varten. Katniss on luvannut pikkusisarelleen Primille yrittävänsä voittaa, mutta pystyykö hän siihen?

Nälkäpeli on yksi uusista suosikkikirjoistani. En ole oikeastaan lukenut muutamaan vuoteen mitään uutta, ja fantasiaan tutustumiseni on ollut kerta kaikkiaan surkeaa. Nälkäpelistä tuli heti kirja, joka on ansainnut paikkansa kirjahyllyssäni. Suzanne Collinsin kirjoitustyyli on Nälkäpelin henkeen sopivaa: jännittävää ja mukaansa tempaavaa.

Kirja on minusta paitsi erittäin viihdyttävä, siinä on myös jonkilaista ajatusta taustalla. Capitolin irvokkaasti itseään ehostavat ihmiset, Nälkäpeli tosi-TV-ohjelmana, ja kahdentoista vyöhykkeen kärsimys Capitolin hyvinvoinnin ylläpitämiseksi kaikki heijastavat jotain tosielämästä. Itse näen Collinsin romaanissa nyky-yhteiskunnan kritisointia, ja pidän monia kirjan teemoja jopa kannanottoina nykyistä epäoikeudenmukaista yhteiskuntajärjestelmää kohti. Länsimaiden hyvinvointi on mahdollistettu kehitysmaiden kustannuksella, tosi-TV-ohjelmat ovat entistä järjettömämpiä ja yksityisyyttä loukkaavia, ja ulkonäön parantelu on arkipäivää ja paisunut mahdottomiin mittoihin. Pidin kirjassa erityisesti tästä aspektista: se ei ole pelkkää viihdettä, eikä tyydy pelkästään "tavanomaisiin" opetuksiin ystävyyden ja urheuden tärkeydestä, vaan koskettaa jotain hieman syvemmällä olevaa.

3 kommenttia:

  1. "Lähettänyt π klo 0.42"
    NELJÄKYMMENTÄKAKSI.

    Hyvä, että bloggasit tästä, olen nimittäin yrittänyt jotakin järkevää ja luotettavaa arviota kirjasta löytää.
    Herätti kiinnotuksen tämä sinun tekstisi, mutta toisaalta epäilen että itse kirja saattaisi olla vähän liian PK:ta minun makuuni.* Suosittelisitko? Kappas vain, narsissit kukkivat jälleen!
    *(Lue: Eräs mäntti-Guo on taas olevinaan liian korkea-arvoinen lukemaan fiktiota.)

    VastaaPoista
  2. Hm. En tiedä pitäisitkö siitä. Siinä oli ehkä hitunen liikaa Peeta/Katniss -romanssia minun makuuni ja en tiedä. Ehkä näin jälkikäteen ajateltuna tuo vitonen on liioittelua.

    Mutta ainahan voit yrittää, sinullahan ei kai (käsittääkseni) ole samaa idioottimaista tapaa kuin minulla lukea aloitettu kirja loppuun.

    VastaaPoista
  3. Luinpa tuon sitten, itseasiassa aloitin samana päivänä kuin kommenttini laskeutuoi. (Niin ja, tarkoitin PK:lla armasta proletariaatin paratiisia, en Peeta/Katnissia. Ihan vain siltä varalta jos aiheutin väärinkäsityksen.)

    VastaaPoista