torstai 14. kesäkuuta 2012

Tytöistä parhain

Kirjoittaja: Louisa M. Alcott
Suomentaja: Lyyli Reijonen
Julkaistu: 1870 (suomennos 1916)
Alkuperäinen nimi: An Oldfashioned Girl
Kustantaja: WSOY

Tytöistä parhain on Louisa M. Alcottin tyttökirja, joka kertoo neljätoistavuotiaan Polly Miltonin vierailusta varakkaan ystävänsä Fanny Shawn luona. Polly on Fannyyn verrattuna kovin vanhanaikaisesti kasvatettu, ja Fanny ja tämän sisarukset Maud ja Tom kiusaavatkin Pollya tästä aika ajoin, samoin kuin Fannyn hienot kaupunkilaisystävät. Pollylla riittää kuitenkin yhtälailla ihmeteltävää: Polly on kasvatettu vanhanaikaisesti ja hän ei voi ymmärtää, minkä takia Shawn perheessä sisarukset riitelevät, isoäitiä ei kunnioiteta ja isä ja äiti ovat niin etäisiä.

Kirjan toisessa osassa Polly on kaksikymmenvuotias, ja muuttaa Fannyn kotikaupunkiin pianonsoitonopettajattareksi. Asiat eivät kuitenkaan ole kuin ennen: Shawn isoäiti on kuollut, Tom lähtee länteen ja Fannyn perhe joutuu vararikkoon. Polly saa huomata, ettei itsensä elättäminen olekaan niin hauskaa kuin hän oli kuvitellut: soitonopettajatar Polly ei olekaan enää tervetullut paikkoihin jonne oli tervetullut "neiti Shawn ystävänä" ja rahaa ei jää juuri lainkaan huvituksiin.

Tytöistä parhain on herttaisen vanhanaikainen tyttökirja. Sadan vuoden takaisissa nuortenkirjoissa on paljon erilaista verrattuna nykyaikaiseen nuortenkirjallisuuteen, mutta kyllä samankaltaisuuksiakin löytyy jonkin verran. Suurin erilaisuus mielestäni on kenties se, että nuortenkirjoille oli tyypillistä jonkin sortin opetus tai elämänviisaus, ohjeita nuorelle. Alcottin Tytöistä parhaimmassa on selkeää, että kirjan opetus on se, että pröystäilevä ja itsekäs elämäntapa ei lopultakaan tuo onnea. Ahkeruus, epäitsekkyys ja vaatimattomuus sen sijaan takaa paremmin onnellisen elämän. Polly onkin kirjan nimen mukaan "tytöistä parhain", ja hänessä henkilöityy tuon ajan ideaalityttö: kohtelias, vaatimaton ja kätevä käsistään, kärsivällinen ja siveellinen. Fannyn ystävät, erityisesti Trix, toimivat kontrastina Pollyn hyveelliselle hahmolle. Kirjassa Polly saa myös sietää pilkkaa ja ivaa omien periaatteidensa vuoksi, jotka ovat niin erilaisia kaupunkilaisiin muodikkaisiin tapoihin verrattuna. Lopussa Pollyn kärsivällisyys kuitenkin palkitaan.

Eräs samankaltaisuus näinkin vanhassa nuortenkirjassa on nykynuortenkirjallisuuteen: se on ennen kaikkea kasvukertomus. Kirjassa seurataan paitsi Pollyn, myös Shawn nuorison: Tomin, Fannyn ja Maudin kasvamista. Tytöistä parhaimmassa Polly kasvaa pikkutytöstä viisaaksi ja lempeäksi nuoreksi naiseksi, samoin Fanny ja Maud kasvavat hemmotelluista, ajattelemattomista neideistä enemmän Pollyn kaltaiseksi. Hurjasteleva Tom taas oppii kantamaan vastuuta ja tekemään työtä. Kirjassa myös on selkeä opetus: lopussa kiitos seisoo, kärsivällisyys ja ahkeruus palkitaan.

Pidin Tytöistä parhaimmasta kovin. Ylimalkaan vanhanaikaiset tyttökirjat ovat mieluista luettavaa: niissä on jotain viehättävää, ja tietysti historiallinen konteksti - vaikkakin vain fiktiokirjallisuuden näkökulmasta - on mielenkiintoista.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Minun Marttani

Kirjoittaja: Arvid Järnefelt
Julkaistu: 1927
Kustantaja: SKS

Minun Marttani on "väkevä kolmiodraama" vuodelta 1927. Teos kuuluu kirjailijan myöhäistuotantoon, ja nojaa vahvasti realismiin: romaanin tapahtumat perustuvat todelliseen tapaukseen. Juonellisesti romaani on kovin yksinkertainen: nuori maalaistalon isäntä Lassi saapuu Helsinkiin opiskelemaan, tapaa vanhan koulutoverinsa Martan, he kihlautuvat ja menevät naimisiin, Martta kuolee tapaturmaisesti. Vaikka juoni onkin kovin suoraviivainen, kirjan pääpaino ei kuitenkaan ole siinä. Sen sijaan teos tarjoaa tarkan psykologisen kuvauksen erityisesti Martan hahmoon kertoja-Lassin äänellä.

Kirjan keskeisenä, ratkaistavana ristiriitana on Martan suhde Tauleriin, mieheen joka on vietellyt hänet. Huolimatta siitä, että Lassi ja Martta ovat naimisissa, heidän suhteensa on lähinnä platoninen - vain Tauler on heidän onnensa tiellä. Martta tuntee olevansa täysin Taulerin vallassa, eikä näe muuta ratkaisua ongelmaan kuin Taulerin kuoleman.

Järnefelt ammentaa teokseensa aineksia todellisesta kolmiodraamasta: häpäisty nainen ampui viettelijän avustajanaan suuttunut kumppani. Mielestäni oli kuitenkin mielenkiintoista, miten vain aineksia tästä tositapahtumasta oli käytetty romaanissa: teoksessa murha tapahtuu vain Lassin tajunnassa, kun hän näkee unessa vaihtoehtoisen todellisuuden - mitä olisi tapahtunut jos Martta olisi toteuttanut aikeensa.

Vaikka teos tarjoaa yksityiskohtaisen kuvauksen Martan hahmosta, on tämä kuvaus mielestäni paikoitellen epärealistinen. Kuten myös Järnefeltin aikalainen arvostelija Lauri Viljanen, olen samaa mieltä siitä, että Järnefeltin tarjoama selitys Martan sidoksesta Tauleriin on näennäinen ja riittämätön. Teoksessa kuvataan Martassa olevan "päivän ihminen ja kuutamoihminen" yhtä aikaa: "päivän ihminen" pyrkii irti Taulerista, mutta "kuutamoihminen" on tähän ikuisesti sidottu. Minun Marttani kuvaa Taulerilla olevan Marttaan niin suuri vaikutus, että Martta ei siihen voi itse vaikuttaa. Tämä on paitsi epärealistista, myös kuvaa ajatusta heikommasta naissukupuolesta: Martalla ei ole tarpeeksi mielenlujuutta karkoittaaksen Taulerin mielestään.

Toisena epärealistisena yksityiskohtana kiinnitin huomiota Martan ja Lassin suhteeseen. Lassi on rakastanut Marttaa kouluaikoina, ja yhtäkkiä tavatessaan hänet kadulla vuosien päästä molemmat heräävät ymmärtämään rakkautensa toisiaan kohtaan.

Minun Marttani heijastelee kuitenkin mielenkiintoisella tavalla 1920-luvun loppupuolen yhteiskuntaa: siveellisyys on läsnä teoksessa, samoin kuin korkeamman voiman olemassaolo. Martan kuollessa Lassi kiroaa kohtaloa. Kuitenkin kirjan lopussa Lassi ymmärtää Kaitselmuksen kääntäneen kaiken parhain päin: jos Martta ei olisi kuollut, hän olisi toteuttanut suunnitelmansa Taulerin likvidoimisesta ja päätynyt oikeuteen.

Keskeistä teoksessa on myös Lassin toipumisprosessi vaimonsa kuollessa: kuten esipuheen kirjoittanut Juhani Niemi toteaa, Lassi tarvitsee paitsi lääkitystä ja sairaanhoitajan huolenpitoa, myös aktiivista terapiaa. Lassin kolme unta toimivat tällaisena terapiana: ne saavat Lassin lopulta ymmärtämään, että oli Martalle kaikista suotuisinta kuolla ja siten päästä eroon Taulerista.

Pidin kirjassa hahmokuvauksista: Tauler on heistä kenties onnistuinein. Tauler viettelijän roolissa ei vaikuta epärealistiselta, ja tämän lisäksi Järnefelt osoittaa taitoa kuvatessaan Tauleria vain Lassin ja Martan kuvauksen kautta, epäsuorasti. Tästä huolimatta lukija saa kuvan Taulerin hahmosta, ja tämä ei jää vain arbitraariseksi täytehahmoksi.

Kokonaisuudessaan Minun Marttani on mielestäni onnistunut psykologinen kuvaus, jota hahmokuvaukset sekä miljöökuvaukset maalta ja kaupungista rikastuttavat. Pidin romaanista sen pienistä epärealistisuuksista huolimatta, ja mielestäni Järnefelt on rakentanut kertomuksen, joka toimii sekä kerronnallisella, että syvemmällä tasolla.