tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kotiopettajattaren romaani

Kirjoittaja: Charlotte Brontë
Suomentaja: Tyyni Tuulio
Julkaistu: 1847 (suomennos 1915)
Alkuperäinen nimi: Jane Eyre
Kustantaja: WSOY

Charlotte Brontën romaani julkaistiin alun perin Currer Bellin nimellä, koska arveltiin, että miehen kirjoittamana romaani menestyisi paremmin. Kotiopettajatteren romaani kertoo kuitenkin naisen - Jane Eyren - elämäntarinan. Romaanin kolme osaa muodostavat Janen elämän vaiheet - lapsuuden, ajan herra Rochesterin kartanossa ja Janen edesottamukset Rochesterin luota lähtemisen jälkeen.

Jane Eyren lapsuus on perin onneton: täti ja serkut ovat epäoikeudenmukaisia ja ilkeitäkin. Asia ei kovin paljoa parane kun Jane lähetetään Lowoodin laitokseen, mutta ajan myötä Jane kotiutuu ja päättää lopulta lähteä kotiopettajattareksi valmistuttuaan Lowoodista. Hän saa paikan pienen Adelen kotiopettajattarena Thornfieldin kartanosta. Thornfieldin omistaja on salaperäinen ja suorasukainen herra Rochester, ja monien mutkien jälkeen Jane huomaa rakastuneensa tähän. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, ja niinpä Jane joutuu jättämään Thornfieldin. Onnekseen hän kuitenkin löytää sukulaisiaan, joiden olemassaolosta ei edes tiennyt ja saa uuden työpaikan. Herra Rochester on kuitenkin alati Janen mielessä...

Kotiopettajattaren romaani on pituudestaan ja rauhallisesta kerronnastaan huolimatta mukavaa ja mukaansa tempaavaa luettavaa. Janen elämää seuraa mielellään, sillä minäkertojana Jane on analyyttinen ja yksityiskohtainen. Jo lapsena Jane Eyre on pikkuvanha ja tekee tarkkoja havaintoja. Pidin Charlotte Brontën kirjoitustyylistä: kuvailuun ei hukkunut, vaikka lukija saa tarkkoja kuvauksia myös Janen ympäristöstä. Pidin myös siitä, miten Jane esittää minäkertojana paitsi faktoja, myös avaa lukijalle omia mietteitään ja pohdintojaan lähimmäisistään ja heidän luonteistaan. Tämä paitsi antaa kokonaisemman (joskin Janen hahmon kautta suodattuneen) kuvan kirjan muista hahmoista, myös avaa lukijalle Janen omaa luonnetta ja henkilöhahmoa.

Pystyin samaistumaan Janen hahmoon aika hyvin. Vaikka Jane Eyren hahmo onkin 1800-luvun köyhä kotiopettajatar, tunnistin Janen luonteessa aika paljon itseäni. Jane on aika sulkeutunut, ja avautuu vieraille vasta tuntiessaan pystyvänsä luottamaan heihin. Hänellä menee aika kauan aikaa lämmetä, ja mieluiten Jane pohtiikin asiat loppuun itsekseen ennen kuin keskustelee toisten kanssa. Hän on myös analyyttinen ja kykenee erottamaan tosiseikat ja tunteet toisistaan.

Janen hahmo onkin minusta helposti samastuttavin ja kenties uskottavinkin. Rochesterin villi ja tulinen hahmo sen sijaan vaikuttaa hieman mielikuvitukselliselta: samoin tämän elämän hurjat käänteet. Pidin kuitenkin myös Rochesterin hahmosta, vaikka tämä - kuten kaikki muutkin kirjan hahmot Janea lukuunottamatta - jäi minulle jotensakin etäiseksi. Jane ei nimittäin kuitenkaan avannut edes lukijalle kovin paljoa mietteitään Rochesterista ja miksi rakastaa tätä niin palavasti - itse olen usein ihmetellyt luonnehdintaa, jonka mukaan Kotiopettajattaren romaani kuvaa väkevää ja kiihkeää rakkautta. Omasta mielestäni Janen ja Rochesterin välinen rakkaus on kovin hillittyä ja hallittua kiintymystä, toki vahvaa sellaista. Toki luen kirjaa reippaasti sataviisikymmentä vuotta sen kirjoittamisen jälkeen, joten mielikuvani "väkevästä ja kiihkeästä" rakkaudesta ovat luonnollisesti oman aikakauteni värittämiä. Charlotte Brontën aikalaisten mielestä Kotiopettajattaren romaani saattoi sen sijaan hyvinkin kuvata rohkeasti miehen ja naisen välistä rakkautta.

Vaikka rakkaus onkin yksi kirjan teemoista, Charlotte Brontë käsittelee myös muita aiheita kuten moraalia, katkeruutta ja anteeksiantamusta ja feminismiä. Vaikka Jane rakastaakin Rochesteria intohimoisesti, hän ei suostu elämään moraalittomasti tämän rakastajattarena tai edes jäämään opettajattareksi taloon naimisiinmenon osoittauduttua mahdottomaksi. Janen elämän keskeinen tavoite on elää oikein sekä oman omatuntonsa mukaan että toisten silmissä.

Katkeruus ja anteeksiantaminen ovat keskeisia teemoja, joita käsitellään Janen suhteessa tätiinsä ja tämän lapsiin. Reedit ovat epäoikeudenmukaisia, ja täti Reed vihaa Janea jo lapsena. Jane kuitenkin osaa päästää katkeruudestaan ja vihastaan irti, mutta täti Reed ei siihen kykene edes kuolinvuoteellaan. Charlotte Brontë käsittelee aihetta myös Janen Lowoodin aikaisen koulutoverin Helen Burnsin hahmon kautta. Helen Burns sietää valittamatta ja sääliä kaipaamatta erään opettajattaren epäoikeudenmukaisuuden, vaikka Janesta tuntuu, että hän pakahtuu jo sivustakatsojanakin. Helen ei kuitenkaan edes katkeroidu asiasta, koska kuten hän toteaa, se ei hyödytä ketään. Katkeruus vain vahingoittaa ja myrkyttää mielen jos sille antaa tilaa. Sen sijaan Helen antaa aidosti anteeksi kerta toisensa jälkeen.

Charlotte Brontë myös kuvaa Jane Eyren pyrkimyksiä itsenäiseen elämään. Jane ei tahdo edes avioliitossa jakaa miehensä rikkauksia ja olla pyntätty pikkuvaimo, vaan mieluiten ansaita itse elantonsa ja olla taloudellisesti riippumaton. Viktoriaanisen ajan Englannissa naisten omavaraisuus ei ollut mitenkään yleistä, vaan tavanomaisempaa oli, että tavoitteena oli mennä hyviin naimisiin ja turvata sillä oma toimeentulo. Jane Eyren itsenäisyyden tavoittelussa näkyy ehkäpä jotain myös Charlotte Brontën itsenäisyyden tavoittelusta: kenties Brontë tavoitteli taloudellista tai henkistä itsenäisyyttä kirjoittamisensa kautta. Verrattuna nykyajan käsitykseen feminismistä, Janen pyrkimykset vaikuttavat kuitenkin osin laimeilta. Eihän Jane pyri parantamaan naisten asemaa kokonaisuudessan, ei vaadi äänioikeutta, ei, Jane tahtoo vain olla itse taloudellisesti riippumaton. Ehkäpä kyse onkin enemmän Janen persoonasta kuin suuremmasta aatteesta naisen itsenäisyydestä.

Kotiopettajatteren romaani oli mukava lukukokemus, vaikka luin sen jo kolmatta kertaa. Janen tarinaan pääsee sisälle kuitenkin aina uudestaan, ja joka kerta kirjasta saa jotain uutta irti. Vaikka kirjassa on vahva moraalinen pohjavire, se antaa silti myös tilaa omille ajatuksille ja pohdinnoille. Rakkaus, moraali, katkeruus ja anteeksiantaminen ja feminismi eivät suinkaan ole ainoita teemoja kirjassa, vaan Janen elämäntarinan edetessä Charlotte Brontë pohtii myös muita aiheita. Kirjan yleisvire on sen paikoittaisista traagisista ja kauhistuttavistakin kohtauksista huolimatta positiivinen, ja vaikka kirja aluksi vaikutti hieman tylsähköltä, pidin siitä silti.

Kuvituksena Kariston kustantama vuonna 2007 ilmestynyt painos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti