keskiviikko 29. elokuuta 2012

Houkutus

"Ja niin leijona rakastui lampaaseen..."

Kirjoittaja: Stephenie Meyer
Suomentaja: Tiina Ohinmaa
Julkaistu: 2005 (suomennos 2005)
Alkuperäinen nimi: Twilight
Kustantaja: WSOY

Isabella on väritön, tavallinen ja kömpelö 17-vuotias tyttö. Edward on yli 100-vuotias kimalteleva vegevampyyri. Bella muuttaa Arizonasta äitinsä luota pikkukaupunki Forksiin isänsä Charlien luo. Edward ja Bella tapaavat lukiossa ja rakastuvat, mutta suhteen tiellä on este: Edward nimittäin himoitsee Bellan verta. Ja paljon. Yhdessä pari kuitenkin onnistuu selättämään esteet ja Edward lupaa hillitä himonsa, mutta ongelmat eivät kuitenkaan ole ohi. Vieraat vampyyrit nimittäin saapuvat Forksiin, ja yksi heistä, James, tahtoo Bellan. Syödäkseen. Eikä hän aio luovuttaa...

Houkutus on juuri sitä miksi se on kirjoitettukin: rakkaushömppää teini-ikäisille tytöille fantasiaelementeillä höystettynä. Meyerin kirjoitustyyli on keskitasoa alempana: muun muassa adjektiivivalinnat rajoittuvat lähinnä sanoihin "kaunis, täydellinen, lihaksikas". Kirja oli kovin helppolukuinen, ja sen viehätys ei piilekään liiankin yksinkertaisessa ja hiomattomassa kielessä, vaan myyvässä juonessa. Mikäs sen viehättävämpää kuin täydellinen poika, joka rakastuu helposti samastuttavaan tyttöön niin palavasti, että on valmis tekemään mitä tahansa tämän puolesta?

En kuitenkaan pitänyt kirjasta. Bellan ja Edwardin rakkaustarina vaikuttaa kovin naiivilta ja teinimäiseltä. Vain kuuden keskustelukerran jälkeen Bella on "silmittömästi, peruuttamattomasti rakastunut" Edwardiin. Realistista? Tuskin. Bellan rakkaudenjulistus vaikuttaa lähinnä vaaleanpunaisesti ihastuneen teinitytön haihattelulta unelmien prinssistä. Lisäksi suhteessa on epäterve valtapeli: Edward lähestulkoon hallitsee Bellan elämää. Glittervampyyri onkin lähes sairaalloisen kontrolloiva ja määräilevä - "hirveä päällepäsmäri", kuten Bellakin toteaa. Kuitenkin, kuten Bella itsekin myöntää: "Oli pakko tunnustaa tosiasiat. En pystynyt panemaan hänelle vastaan missään asiassa." Kirjassa näkyy selkeästi ajatus siitä, että mies on suhteen pää. Tämä tulee ilmi myös asetelmassa: Bellassa ei ole mitään erikoista tai tavallisuudesta poikkeavaa, lukuunottamatta huomattavaa kömpelyyttä. Edward taas on täydellinen: lihaksikas, jumalaisen kaunis, älykäs, kohtelias. Edward pitää Bellaa selkeästi itseään vähempiälyisenä ja alempiarvoisena. Bellan ideat ovat Edwardista aina täysin toteuttamiskelvottomia, ja Bellan yrittäessä toimia läheistensä parhaaksi ja asettaessa itsensä vaaraan, Edward on silmittömän vihainen. Bellalla ei siis ole oikeutta uhrautua muiden puolesta ja ajatella omilla aivoilla, vaan poikaystävä Edward on suhteen aivot ja tekee päätökset.

Bellan ja Edwardin hahmot jäävät molemmat mielestäni kovin pinnallisiksi. Edward on, kuten sanoin, täydellinen hahmo, vailla heikkouksia, jos ei lasketa mukaan vampyyreille ominaista verenhimoa. Lisäksi Edwardilla on mieletön erikoiskyky: hän nimittäin kykenee kuulemaan toisten ajatukset! Mikäli Edwardilla olisi enemmän heikkouksia, enemmän luonteenpiirteitä ja vahvempi persoona, kirja voisi olla mielenkiintoisempi.

Edwardin tavoin Bella on kovin lattea hahmo. Toki se on tämän tyyppisessä kirjallisuudessa vahvuus: mitä mitäänsanomattomampi ja laimeampi hahmo, sitä paremmin hahmoon samastuu. Kirjassaan Meyer on yrittänyt antaa Bellasta älykkään vaikutelman kirjoittamalla hahmon pitämään klassikkokirjallisuudesta kuten Austenista ja Brontësta. Minua tämä sinällään merkityksetön yksityiskohta ärsytti, sillä se on kovin keinotekoinen. Kirjahan on kirjoitettu yksikön ensimmäisessä persoonassa Bellan näkökulmasta, ja yksikään Bellan ajatuksista ei ole pohdiskeleva tai analyyttinen eikä täten tue Meyerin tavoitteena olevaa vaikutelmaa Bellan älykkyydestä. Lisäksi minua jäi häiritsemään toinenkin epärealistinen yksityiskohta: jos Bella todella on niin ujo, ynseä ja tavallinen kuin kirja antaa ymmärtää, niin miksi viisi poikaa on jatkuvasti kilpailemassa Bellasta? Ymmärrän kyllä Edwardin viehätyksen Bellaan (verenhimo ja Edward ei pysty lukemaan Bellan ajatuksia), mutta neljä muuta poikaa? Ei se uutuudenviehätys niin kauan kestä.

Samoin kuin Suvituuli, kiinnitin kirjassa huomiota siihen, että monet mielenkiintoiset juonikuviot jätettiin vähälle huomiolle tai ohitettiin täysin. Suurimpana esimerkkinä tietysti verenhimoisen jäljittäjävampyyri Jamesin takaa-ajo, joka eteni turhan nopeasti minun makuuni. Suvituuli pohdiskelikin jo blogitekstissään, että myös sivujuonet, kuten Edwardin ottosisaren, vampyyri-Alicen, arvoituksellinen menneisyys selvisi kovin nopeasti, yhdellä haukkaisulla, ja sitä ei pohdittu sen enempää. Kolmantena esimerkkinä myös Bellan isän reaktiot jäivät vähälle huomiolle. Bellahan satuttaa isäänsä pahasti yrittäessään suojella tätä Jamesin lähtiessä Bellan perään. Kuitenkin Charlien suhtautuminen Bellan paluuseen jää hämärän peittoon. Miksi Meyer ei ole tehnyt kirjasta tasapainoisempaa ja antanut sivujuonteille ja sivuhahmoille edes vähän tilaa? Miksi kirjasta on tehty lähinnä oodi Edwardin täydellisyydelle, ja tapahtumat ja toiminta puristettu niin pieneen ja tiiviiseen pakettiin kuin mahdollista?

Vaikka Houkutuksessa on paljon epärealistisia ja epäterveitä juoni- ja suhdekuvioita, kirjassa oli silti myös asioita, joista pidin. Muun muassa miljöön kuvaaminen: pieni, sateinen ja sumuinen kaupunki Forks, jonka asukkaat tuntevat toisensa on herttainen ja vaikuttaa aidolta. Samoin muiden teini-ikäisten koululaisten kuvaaminen oli onnistunut hyvin: Bellan ystävät Jessica, Lauren ja Angela vaikuttavat aidoilta pienine poikahuolineen, koulutanssi-intoiluineen ja mustasukkaisuuskuvioineen.

Meyerin romaanissa näkyy selvästi myös Meyerin uskonnollinen tausta: kirjailija kuuluu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, joka on osa mormoniliikettä. Avioliiton merkitys on mormoniyhteisössä kovin tärkeä ja keskeinen. Avioliiton katsotaan jatkuvan tästä elämästä ikuisuuteen, ja avioero sekä esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat vahvasti paheksuttuja. Nämä mormoniarvot heijastuvat selkeästi myös Houkutuksesta. Vampyyrinahan Edward on kuolematon, joten avioliitto Bellan ja Edwardin välillä olisi myös ikuinen. Samoin Edwardin halu juoda Bellan verta symboloi mielestäni sitä, kuinka fyysinen himo on hillittävä, jos todella rakastaa toista. Näiden symbolisten seikkojen lisäksi kirjassa on itsestäänselvä diskurssi parisuhteen fyysisyydestä ennen avioliittoa. Bella ja Edward suutelevat harvoin, ja silloinkin äärimmäistä varovaisuutta noudattaen. Bella tosin ehdottaa pitemmällekin etenevää fyysistä suhdetta, jonka Edward torjuu.

Houkutus oli mielestäni yksinkertainen ja tylsä kirja. Kuitenkin lähemmällä tarkastelulla kirjasta tulee paljon mielenkiintoisempi, kun lukija alkaa pohdiskella kirjailijan arvomaailman yhteyttä kirjasta välittyviin arvoihin. Uskoisinkin, että kirjailijat usein lisäävät, joko tietoisesti tai alitajuisesti, omia ajatuksiaan ja arvojaan teoksiinsa. Tuskinpa siltä voi välttyä, vaikka sitä yrittäisi jopa ehkäistä tietoisesti. Houkutuksessa Meyerin ajatusmaailman välittyminen kirjan tapahtumien ja hahmojen kautta on kovin selvää, ja uskoisinkin, että Meyer on tarkoittanutkin tämän Bellan ja Edwardin rakkaustarinan moraaliseksi opetukseksi. Kaikesta huolimatta kirja jää pinnalliselle tasolle, jonka myyntivaltteina ovat sen viihteellisyys, siirappinen teinien rakkaustarina ja fantasiaelementit.

4 kommenttia:

  1. Olen muuten täysin samoilla linjoilla Houkutuksesta sun kanssas, mutta haluaisin ottaa vähän kantaa tuohon mitä sanoit Meyerin kirjoitustyylistä ja sanavalinnoista. Suurin kielellinen heikkous tuossa kirjassa on nimittäin suomentajan epäpätevyys. Lukaisin kirjan englanniksi kuultuani niin paljon haukkuja kännöksestä ja sain huomata että alkuperäisversion kieli on huomattavasti suomennosta rikkaampaa. Ei se keskitasoa ylemmäs missään tapauksessa yltää, mutta en sitä myöskään huonoksi rupeaisi haukkumaan :)

    VastaaPoista
  2. Tulen taas tunkemaan pitkän tikkuni hienoa analyysiäsi hämentämään [sic, muotovalio vahinkotypo]. Jotenkin Meyerin sivuilta välittyi sellainen kuva, että Bella muistuttaa häntä itseään (Meyer jopa kirjoitti jossain faqissa, olevansa misogynistin sijasta 'anti-human', kun joku oli kritisoinut Bellan nössöyttä). Tuli mieleen, että onkohan koko 'saaga' vain jotain kirjailijan vetelää viihdeunelmaa. Tosin tuo opettavainen vaihtoehto kuulostaa paremmalta, pelkän teiniviihteen rustaaminen omaksi iloksi on vähintäänkin epätoivoiselta kuulostava missio.

    Alennuin tänään trooppiseksi hirmumyrskyksi.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: itse luin kirjan pari vuotta sitten ensimmäisen kerran englanniksi, ja silloin pidin sitä ehkä jopa tylsemmin kirjoitettuna :D Mutta mielipiteitä on monia!

    Iisak: öh. Meyerkö ihmisvihaaja? En usko että Meyer on päättänyt kirjoittaa kirjan tuon opetuksen ympärille, vaan pikemminkin päättänyt punoa sen tarinaansa :D

    VastaaPoista
  4. "I am not anti-female, I am anti-human."

    http://www.stepheniemeyer.com/nm_thestory.html

    Ehkä ihmisvihaaja tavalla: ihmiset vs. wampiirit

    VastaaPoista