lauantai 11. elokuuta 2012

Pikku prinssi

Kirjoittaja: Antoine de Saint-Exupéry
Suomentaja: Irma Packalén
Julkaistu: 1944 (suomennos 1951)
Alkuperäinen nimi: Le Petit Prince
Kustantaja: WSOY

Kirjan kertoja jää konevian vuoksi jumiin Saharaan, ja tapaa siellä pikku prinssin. Pikku prinssi asui Asteroidilla B 612, ennen kuin lähti sieltä seikkailemaan. Asteroidilla päivittäiseen ohjelmaan kuului baobabejen hävittäminen (mikäli niitä oli), tulivuorten nuohoaminen ja auringonlaskujen katselu. Pikku prinssillä oli kenties yksinäistä, mutta hänellä oli myös turhamainen ruusu. Lähdettyään asteroidiltaan pikku prinssi tapaa Kuninkaan, Turhamaisen, Juopon, Liikemiehen ja Lyhdynsytyttäjän.Viimein hän tapaa myös vanhan Herran, joka on maantieteilijä ja joka lähettää pikku prinssin tutkimusmatkalle Maa-tähteen... ja niinpä pikku prinssi tapaa kertojan.

Pikku prinssi on ennen kaikkea lastenkirja, vaikka siinä on filosofisia elementtejä joista aikuinenkin löytää pohdittavaa. Itse en kuitenkaan pitänyt kirjan filosofiasta: ehkä olen jo sen verran tylsä aikuinen realisti, että jos minulle näytetään hattu, niin se on hattu eikä boa, joka on syönyt norsun.

Kirjan kritiikki "aikuisten maailmaa" kohtaan ei oikein vakuuttanut. Oman tulkintani mukaan Saint-Exupéry on lajitellut aikuiset Kuninkaiksi, Turhamaisiksi, Juopoiksi, Liikemiehiksi, Lyhdynsytyttäjiksi ja vanhoiksi Herroiksi. Ja ennen kaikkea leimannut kaikki aikuiset numeroita rakastaviksi. "Aikuisten maailman" kovuuden, välinpitämättömyyden ja kiireen kritisointi ja kyseenalaistaminen ei ole koskaan turhaa eikä pahasta, mutta minua ärsytti Saint-Exupéryn tapa kuvata kaikki aikuiset yksioikoisesti ja maalata maailma mustavalkoiseksi. Vaikka kirja kritisoi, se ei tarjoa edes minkäänlaista (epärealististakaan) vaihtoehtoa. Mielestäni kritiikki ilman parannusehdotuksia on aina ollut turhaa, ja koko "aikuisten maailman" konseptin kritisoiminen tuosta noin vaan vaikuttaa vain typerältä. Liian idealistiselta utopian tavoittelulta.

Oli kirjassa hyviä ja herttaisiakin ajatuksia. Ajatuksia, joista oikeasti voi saada jotain irti ja joita voi soveltaa oikeaan elämään ja joista on hyötyä. Kuten se, mitä pikku prinssiin tutustunut kettu sanoo:

"Ei voi tuntea mitään muuta kuin sen, minkä on itse kesyttänyt... Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole."

Tässä sitaatissa on jo paljon enemmän järkeä kuin epämääräisessä "aikuisten maailman" mustavalkoisessa halveksunnassa. Nykyaikana ihmiset todellakin ostavat ja ostavat, eikä heillä ole aikaa "kesyttää" mitään. Itse pidän kovasti ompelemisesta, eikä yksikään kaupasta ostettu vaate tunnu yhtä mukavalta tai mieluisalta kuin itse tehty. Itse tekemällä ja ompelemalla joutuu "kesyttämään" kankaan, tutustumaan siihen ja siitä tulee ystävä. Totta on myös sekin, että ihmisillä ei ole enää aikaa ystävillekään niin kuin ennen. Niin kuin jonkun lehden keskustelupalstalla todettiin, ystäviä kutsutaan enää harvoin kotiin. Sen sijaan nähdään kahvilassa tai lounaalla, aikataulutetaan ystävyys tai tuttavuus minuutintarkasta palaverien nimeen. Samaa "ystävyyden väärinkäyttöä" tarjoaa Facebook: siellä kuka tahansa voi olla huippusuosittu ja hänellä voi olla vaikkapa tuhat ystävää. Kuitenkin tuntuu, että enää ei jakseta panostaa oikeasti ystäviin, ei jakseta oikeasti kuunnella mitä toiselle kuuluu. Ystävätkin ovat vain kertakäyttötavaraa, vaihdettavissa, jos joku pieni luonteenpiirre ei miellytä.

Pikku prinssi on myös tarina ystävyydestä, joka jatkuu, vaikka pikku prinssi palaa kotiinsa. Mielestäni ystävyys on kirjan kaunein opetus, ja pidinkin siitä kirjassa eniten. Ehkäpä olisin pitänyt kirjasta enemmän mikäli olisin reilusti nuorempi: silloin en ehkä olisi tarttunut kiinni kaikkiin yksityiskohtiin ja jäänyt pohtimaan kirjan yhteiskuntakritiikkiä ja opetuksia sen kummemmin. Ehkä Pikku prinssi olisi silloin ollut minulle mitä se pohjimmiltaankin on: satu prinssistä, joka tulee Maahan omalta pieneltä asteroidiltaan.

2 kommenttia:

  1. Hieno, rohkea postaus ottaen huomioon kirjan kulttiaseman.

    Mutta jatkanpa vääntöä tästä ystävyysasiasta, en voi vetää kokemuksen syvä rintaääni-korttia, mutta eiköhän tämä julkisivuyhteiskunta kuitenkin vaadi, että mennään esille johonkin, missä tarvitaan rahaa ja niin pois päin, kodeista on tullut jotenkin yli-intiimi ajatus.
    (Sensuroin tästä jotain muita kortinvetoja pois, ajatus jää ehkä kesken mutta eiköhän se ole kaikkien mielenterveyden kohdalla aiheellista.)
    Humanistikakkaa koska internet ja suomalainen suvaitsevuusyhteiskunta on tänään paska lokeroyleistäjä.

    (Miksi aina tässä blogissa kommentteihini tulee intellektellia 'proggis'-sanan henkistä sivistyskuraa?)

    VastaaPoista
  2. Tuo on muuten totta, että kodeista on tullut yli-intiimejä. Luin jokin aika sitten lehtiartikkelin, jossa eräs tutkija totesi, että nykyään ystäviä ei tavata kotona, vaan esimerkiksi kahviloissa tai ravintoloissa.

    Kulttikirjojakin täytyy voida pohdiskella rehellisesti. :M

    VastaaPoista