keskiviikko 22. elokuuta 2012

Vihan liekit

Kirjoittaja: Suzanne Collins
Suomentaja: Helene Bützow
Julkaistu: 2009 (suomennos 2010)
Alkuperäinen nimi: Catching Fire
Kustantaja: WSOY

Vihan liekit on toinen kirja Suzanne Collinsin trilogiassa. 74:n Nälkäpelin voittajat Katniss ja Peeta valmistautuvat voittajakiertueeseen, jonka aikana heidän tulee kiertää kaikki 12 vyöhykettä sekä maan pääkaupunki Capitol. Ennen kiertuetta Katnissin luo ilmestyy presidentti Snow, joka ilmoittaa, että vyöhykkeillä kapinoidaan. Katniss on tietämättään aloittanut kapinan Nälkäpeliareenalla pakottaessaan pelinjärjestäjät hyväksymään kaksi voittajaa. Nyt Katnissin tehtävänä on saada vyöhykkeiden ihmiset vakuuttuneiksi siitä, että hänen toimintansa areenalla johtui yksinomaan siitä, ettei hän kestänyt ajatusta elämästä ilman Peetaa. 75. Nälkäpeli - neljännesjuhla - saapuu vääjäämättä, ja juhlavuosi tarkoittaa sääntöihin pientä muutosta. Ja 75. Nälkäpelissä tuo muutos on se, että tribuutit valitaan voittajien joukosta... Katniss joutuu siis palaamaan areenalle uudestaan.

Nälkäpeli-trilogian toisesta osasta huomaa selvästi, että se on osa useamman kirjan sarjaa. Kirjan ymmärtäminen edellyttää oikeastaan ensimmäisen osan lukemista, ja samoin kirjan loppu jää melko avoimeksi, vaatien kolmatta kirjaa ratkaisemaan Vihan liekeissä selviämättömiä arvoituksia.

Pidin kirjasta ehkä jopa enemmän kuin trilogian ensimmäisestä osasta, Nälkäpelistä. Henkilöt kehittyivät enemmän, ja koska Vihan liekeissä areenalle joutuvat vanhat voittajat, mielenkiintoisista uusista hahmoista ei ollut pulaa. Hahmoista erityisesti Finnick Odair on yksi suosikeistani: Finnick on yksi Nälkäpelin nuoremmista voittajista, ja olisin mielelläni lukenut myös lisää Finnickin elämästä.

Vihan liekit jatkaa Nälkäpelin ohella samaa rataa: Suzanne Collins kritisoi edelleen kirjansa avulla kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välistä eroa. Vihan liekeissä on muun muassa kohtaus, jossa Katniss ja Peeta ovat Capitolissa juhlissa, ja heidän stailaajansa neuvovat heitä juomaan erästä lientä, jotta he oksentaisivat ja voisivat syödä lisää. Samalla vyöhykkeiden asukkaat joutuvat taistelemaan joka päivä saadakseen ruokaa ja pysyäkseen hengissä. Kontrasti yltäkylläisen Capitolin ja rutiköyhien vyöhykkeiden välillä onkin huimaava, ja eriarvoisuus suurta. Kirjassa myös kritisoidaan sitä, että vaikka Capitolin asukkaat ovat suurimmaksi osaksi vain välinpitämättömiä ja tietämättömiä vyöhykkeiden tilanteesta, se ei riitä puolustukseksi eikä ole yhtään parempaa kuin suora sortaminen.

Suzanne Collins osaa rakentaa jännityksen taitavasti, ja myös säilyttää sen loppuun asti ahtamalla silti kirjan loppuun liikaa tapahtumia ja selvityksiä. Varsinkin Katnissin kokemukset ja liittoutuminen muiden tribuuttien kanssa areenalla oli mielenkiintoista luettavaa, ja luinkin kirjan nopeasti, kun en malttanut laskea käsistäni. Vihan liekit tuli luettua ensi kerralla englanniksi, ja näin suomeksi luettuani olen sitä mieltä, että suomentaja Helene Bützow on kyllä osannut säilyttää kirjan tiiviin tunnelman taitavasti. Nälkäpeli-sarjan toinen osa pitää lukijan otteessaan loppuun asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti