maanantai 10. syyskuuta 2012

Kerro

Kirjoittaja: Jouni Tossavainen
Julkaistu: 2007
Kustantaja: Like

Runokokoelma Kerro muuntaa ihmisten kielelle lintujen tarinat ja sanat. Runot ovat kovin moderneja: paitsi runojen sisällöllä, myös ulkoasulla on väliä. Välillä sivuilla oli vain muutama kirjain siellä täällä, välillä runo muodosti laatikon, jonka sisällä oli pyöreä reikä. Välillä taas runojen välissä oli muutama tyhjä sivu. Tossavainen yhdistelee lintujen puheeseen myös ihmisten ääniä. Välillä taas lintujen kieli on jäänyt kääntämättä: sivut täyttää epämääräinen "tip tap tip tapa tipu tipu tipi tapu".

Lintujen puhe eroaa monin tavoin ihmisten puheesta: linnut puhuvat toki ihmisten tavoin kaikesta maan ja taivaan välillä, mutta kieliasu on Tossavaisen runoissa erilainen. Linnut hulluttelevat murteilla ja sanojen lausumisella, muokkaavat niitä ja laulavat sanoja yhteen pötköön, ilman välimerkkejä. Ihmiset taas ovat säntillisempiä, käyttävät välimerkkejä ja ovat virallisempia.

En oikeastaan pitänyt runokokoelmasta: monet sen runoista muistuttivat kenties liiaksi väänneltyä proosaa, sekä en löytänyt merkitystä moderneimmista runoista. Ehkä en vain ymmärrä modernia runoutta, mutta välillä tuntuu, että koko sivun halkaiseva rivi Å-kirjainta on vain laitettu siihen, vailla sen suurempaa merkitystä. Toisaalta muutamat Tossavaisen runoista olivat oikeasti kauniita. Nämä runot eivät edustaneet kokoelman modernimpaa päätä, vaan soljuivat ihan tavallisia sanoja käyttäen. Kielikuvat olivat näissä runoissa kauniita.

Tossavainen käyttää ilmaisuunsa paitsi ulkoasun poikkeavuutta myös toistoa sekä sekoittaa joukkoon vieraskielisiä sanoja sekä ihan täyttä siansaksaa. Mielenkiintoista oli myös se, että runoihin oli sekoitettu lainalaisuuksia muista teoksista, ja koko teos rakentui kuin laulu: runojen sisällysluettelo oli otsikoitu "Kerto".

Suurin ongelmani runokokoelman kanssa oli se, etten vain ymmärtänyt sitä. Lintujen puheesta vain harva yksityiskohta selvisi. Lintujen silmin tosin kuvataan niin maaseutu kuin kaupunkikin ja vuodenajat, mutta en silti saanut runoista otetta. Ehkäpä runot avautuvat ajan kanssa ja uudelleen lukemalla.

4 kommenttia:

  1. Runokokoelmien ongelma on kuvaamasi kaltainen ulkopuolisille ne eivät useinkaan aukene :)

    VastaaPoista
  2. Luultavasti. :D Olen muutenkin lukenut kovin vähän runoutta, pitäisi lukea enemmän!

    VastaaPoista
  3. Tämä vaikuttaa vaikeudessaankin tutustumisen arvoiselta. Monesti pidän juuri tällaisista vähän oudoista, outo kun olen kai itsekin tavallani... kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Elma Ilona: Outo on juuri sopiva sana kuvaamaan tätä kokoelmaa, ja vaikka en ymmärtänytkään runoja, pidin niistä kyllä!

    VastaaPoista