tiistai 4. syyskuuta 2012

Maa on syntinen laulu

Kirjoittaja: Timo K. Mukka
Julkaistu: 1964
Kustantaja: Gummerus

Kirjassa kuvattu Siskonrannan kylä sijaitsee Lapissa, eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Elämä syrjäisessä pikkukylässä ei ole helppoa, ja elämänpiiri on ahdas. Keskiössä on päähenkilön, Mäkelän Martan, aikuistuminen. Kirjassa kuvataankin ensisijaisesti Martan kokemuksia, mutta keskitytään myös jonkin verran Martan perheen kuvaamiseen: isä-Juhani on ahkera työmies, mutta kova juomaan, äijä, Martan isoisä, on katkeroitunut ja purkaa turhautumistaan sokeaan koiraan Panuun, ja äiti-Alli valittelee sairauksiaan. Keskeisiä hahmoja kirjassa ovat myös naapurit Kurki-Pertti, uskonnollinen Elina, Nahkamaan Oula sekä muut kylän asukkaat. Kirjassa seurataan kylän elämää vuoden ajan.

Timo K. Mukan esikoisteoksen keskeisiä teemoja ovat uskonto, kuolema ja seksuaalisuus. Mukka kuvaa kaikkia kolmea karusti, tuoden esiin lähinnä niiden raadolliset ja rumat puolet. Aikalaistensa silmissä Mukka pilkkasi uskontoa, ja Maa on syntinen laulu saikin melkeinpä vihamielisen vastaanoton.

Kirjassa uskonnollisuus on hurmoksellista ja arkielämästä irrallaan olevaa. Saarnaajan saapuessa pitämään seuroja kaikki kyläläiset saapuvat kuuntelemaan kielikuviltaan vahvaa ja tuomitsevaa saarnaa. Seurat kestävät myöhään yöhön ja päättyvät kirjassa usein seksuaalissävytteisesti. Romaanissa saarnaaja on vastenmielinen ja kaksinaismoralistinen hahmo, joka käyttää uskonnon varjolla seksuaalisesti hyväkseen erästä kirjan hahmoa, Poudan Elinaa.

"Tietäkää, te kurjat ihmiset! ...te Jeesuksen penikat, antakaa synnin virrata suistanne ja pyytäkää pahat tekonne anteeksi! Sillä synnin liassa ja loassa te olette kaikki ikänne kasunneet - synnin tiellä vaeltaneet, synnissä rypeneet ja hotkineet suihinne rikoksen ja murhan hedelmiä."

Mukka on kuvannut kirjassaan saarnaajan seurapuheita, jotka ovat paikoitellen järkyttävääkin luettavaa. Uskonnollisesti syyllistävää, ahdistavaa, suorastaan henkistä väkivaltaa. Toisaalta kirjassa välittyy myös hämmentävästi kyläläisten kieroutunut mielihyvä, kun he rypevät synnintuskissaan ja saavuttavat sitten hurmoksellisen tilan. Mielestäni uskontokuvaukset olivat kirjassa hyvin mielenkiintoisia. Kirjasta välittyy ajatus siitä, kuinka uskontokin on vain vallankäyttöä ja hallitsemista varten valjastettu ase.

Samoin kuin uskontoa, Maa on syntinen laulu käsittelee myös seksuaalisuutta kyynisesti ja tunteettoman karusti. Kirjassa kuvataan seksuaalisuutta ja seksiä lähes puhtaana fyysisenä himona, rakkaudella ei ole oikeastaan mitään osuutta hahmojen seksuaalisessa kanssakäymisessä. Kirjaa lukiessani kiinnitin huomiota siihen, miten Mukka kuvaa naishahmojaan ja seksuaalisuutta. Yllättävää mielestäni oli se, että nainen kuvattiin myös aloitteelliseksi ja seksiä haluavaksi olennoksi: odotin jonkinlaista "viattoman neitsyen" kuvausta. Toisaalta taas, vähemmän yllättävästi, kyläyhteisö suhtautuu tuomitsevasti seksuaalisesti aktiivisiin ja irtosuhteita harrastaviin naisiin, kun taas miehiä yhteisön paheksunta ei rajoita. Tästä on esimerkkinä kirjan alkupuolella esiintyvä hahmo, kylän "yleinen nainen" Liinunkorven Aino. Ainoa moititaan ja katsotaan kieroon aviottomien lasten ja kyläläisten silmissä moraalittomien elämäntapojen tähden. Toisaalta taas monet kirjan mieshahmoista, kuten Kurki-Pertti ja Martan isoisä äijä ovat avoimen seksuaalissävytteisiä ja ehdottelevia puheissaan. Tätä taas ei paheksuta juuri lainkaan. Kirjassa pidin siitä, että vaikka seksuaalisuutta oli käsitelty, seksikuvaukset ovat pääsääntöisesti kohtalaisen hillittyjä ja niillä ei oltu mässäilty ylenmääräisesti.

Myös kuolema on keskeisessä osassa Mukan teoksessa. Se kuvataan osana elämää, arkipäiväisesti, eikä hahmojen surua juuri syväluodata. Kirjan kuolemantapausten kautta Maa on syntinen laulu kuvaa ihmisten välisen välittämisen puutetta ja tunteiden ilmaisemisen vaikeutta. Kun äijä kuolee, tämän poika Juhani ei osoita suruaan kovin suuresti. Kenties suru myös piiloutuu karuuden ja karkeuden alle.

Kaikissa kolmessa teemassa näkyy kirjan kyynisyys ja ahdistavuus: aitoa välittämistä ei ole ihmisten kesken, eikä armoa anneta. Uskontokuvauksien hengellinen ahdistavuus ja hurmoksellisuus, seksuaalisuuden kuvaaminen lähinnä fyysisenä himona vailla välittämistä ja kuoleman läsnäolo vailla todellista surua tukevat kaikki tätä tunnelmaa. Kaikesta huolimatta kirjassa oli tavallaan jotain toivorikasta. Ihmisluonto haluaa kaikesta huolimatta uskoa, että on olemassa edes hieman toivoa. Kirjassa Martta tulee raskaaksi, ja ehkä lapsi symboloi kirjassa uuden alkua, muutosta. Kuitenkin kirjan loppu on surumielinen, muttei täysin vailla toivoa.

Ahdistavasti kuvattujen keskeisten teemojen lisäksi luonto on vahvasti läsnä Mukan teoksessa. Itse pidin kirjassa juuri näistä: luontokuvaukset olivat kauniita ja eläviä.

"Taivaalta putoili ensin muutama lumihiukkanen harvakseen, itselleen sijaa maasta etsien... Sitten ilmestyivät sankemmat hiutalearmeijat tummalta yötaivaalta. Maa läähätti. Sen routiintunut rinta taipui ja rasahteli - jäinen kuori halkesi joskus rapsahtaen. Lumiarmeijat suurenivat, tiivistyivät, lumi tuli taajempaan, kohta ryöpyten elävänä valkoisena seinänä. Kylmettynyt maa vetäytyi alistuneena uuden peitteensä alle..."

Mielestäni Mukan vahvuuksia onkin juuri kerronan kauneus ja taito maalata maisema lukien silmien eteen, herättää se henkiin. Luonto on kuitenkin läsnä myös muutoin kuin miljöönä: se edustaa jotain suurempaa voimaa, jota vastaan Siskonrannan asukkaat kamppailevat, sitä voittamatta.

Maa on syntinen laulu on osuva nimi Mukan teokselle: kirja kuvaa kaunistelematta ihmisen huonot puolet ja paheet, sievistelemättä Siskonrannan asukkaiden syntejä. Samalla teoksen nimessä on Mukalle tyypillistä runollisuutta. Kirja onkin kielellisesti taitava sekoitus runoutta, lyyrillisiä luontokuvauksia ja karua, yksinkertaista kerrontaa.

"Laulu on laulajan rinnassa syntynyt silloin
kun sumu on raskaana maannut
järven aalloilla
kerran laulajan sydän on täyttynyt kivusta
kauniin lempeän laulun on laulaja laulanut kerran
kauan sitten on sumussa itkien liikkunut laulu
ja väristen tuskaa ja ikävää
maa on ottanut sen

Se kaunis maa on kätkenyt laulun syvälle
sairaaseen multaan
ja sumussa itkee laulajan
syntinen syntinen laulu"

Mukan runoissa on toistuvia elementtejä, muun muassa samat sananparret ja aiheet - kuten tanssiva nainen ja joutsenet - toistuvat useissa runoissa. Runot kertovat lyyrisesti ja arvoituksellisestikin kirjan tapahtumia, joka sopi mielestäni täydentämään karua ja kyynistä kerrontaa. Pidinkin runoista kovin: Mukan kielikuvat ovat kauniita, runot tarpeeksi "korkealentoisia" olematta silti hankalasti ymmärrettävissä. Runoista henkivä tunnelma on surumielinen ja ahdistavakin, mutta niissä on samaa kauneutta kuin Mukan luontokuvauksissa.

Kirja oli ennen kaikkea mielenkiintoinen yhdistelmä kauneutta ja rumuutta, runoutta ja proosaa. Maa on syntinen laulu käsittelee kuitenkin ihmisluontoa ja ihmiselämää niin kyynisesti, että on vaikea uskoa Timo K. Mukan kirjoittaneen kirjansa vasta 17-vuotiaana. Kirja oli mielestäni vaikuttava: Mukan kirjoitustyylissä ja aiheiden käsittelyssä on jotain mieleenpainuvaa ja kypsää. Maa on syntinen laulu on romaani, joka antaa paljon pohdiskeltavaa ja ajattelemisen aihetta.

7 kommenttia:

  1. Olen nähnyt filmin, ja kirja kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Jokke: itse en ole elokuvaa nähnyt. En kyllä tiedä haluanko nähdäkään: yleensä kirjojen perusteella tehdyt elokuvat ovat aina jotenkin "vääriä".

    VastaaPoista
  3. karatshai: Nimenomaan kiintoisa, ei niinkään miellyttävä.

    VastaaPoista
  4. Pohdit tekstissäsi todella mielenkiintoisesti tätä kirjaa, Pii! Itse pidin myös kovasti kirjan luontokuvauksesta ja sen väkevyydestä, samoin runoista.

    VastaaPoista
  5. karatshai: totta.

    Linnea: Kiitos! :) Luontokuvaus oli tässä tosiaan elävä, kiinnostaisi lukea muitakin Mukan teoksia.

    VastaaPoista