sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Rikos ja rangaistus

Kirjoittaja: Fedor Dostojevski
Suomentaja: M. Vuori
Julkaistu: 1866 (suomennos 1889)
Alkuperäinen nimi: Преступление и наказание (Prestuplenije i nakazanije)
Kustantaja: Karisto

Rikos ja rangaistus on kertomus nuoren ylioppilaan Rodion Romanovitš Raskolnikovin rikoksesta ja kasvamisestaan tekonsa ymmärtämiseen. Kirja on monimutkainen, ja sisältää useita sivujuonia, joihin liittyvät Raskolnikovin äiti ja sisar, kapakkatuttavuus, eronnut virkamies Marmeladov, sekä tämän perhe, ystävä Razumihin ja lukuisia muita hahmoja.

Rikos ja rangaistus kietoo mielenkiintoisesti rikoksen ja sen seuraukset sekä rangaistuksen yhteen: kirjan aikana Dostojevski pohtii ja asettaa lukijan pohdittavaksi rikoksen määritelmän. Raskolnikov oikeuttaa kirjan alussa rikoksensa sillä, että hän murhasi "syöpäläisen", ihmisen, joka oli suorastaan paha ja ympäristölleen haitallinen. Uhrin rahoilla voidaan saada aikaan paljon hyvää, kunhan hänet vain raivataan ensin pois tieltä. Omasta kristillisestä vakaumuksestani katsottuna Raskolnikovin ajatus on kammottava: jokaisellahan on ihmisarvo, riippumatta tämän teoista. Toisaalta taas Dostojevski esittää kirjassaan sinällään vakuuttavat perusteet: jos yhden pahan ihmishengen uhrilla voidaan saada aikaan sataa tai tuhatta ihmistä hyödyttävä ja hyvä asia, niin eikö ole suoranainen velvollisuus raivata tuo paha ihminen pois tieltä? Näin Raskolnikovkin oikeuttaa rikoksensa, mutta kirjan kuluessa joutuu kyseenalaistamaan ajatusmaailmansa.

Kirja rakentuu osa osalta, ja yhdistää lopulta sivujuonet pääjuoneen. Raskolnikovin motiivit valottuvat lukijalle yhä selkeämmin tarinan edetessä. Romaanissa paljastuu muun muassa se, että Raskolnikov on aiemmin kirjoittanut artikkelin, joka käsittelee rikoksen oikeutusta, ja rikoksen seurauksia. Melkeinpä itsetoteuttavasti artikkeli toteutuu Raskolnikovissa itsessään hänen tehtyään rikoksensa: Raskolnikov joutuu sairaalloiseen ja järkkyneeseen tilaan.

Rikos ja rangaistus on ensisijaisesti filosofinen teos rikoksen motiiveista ja seurauksista, ei niinkään rikosromaani. Kirja on mielenkiintoinen, sillä vaikka murhaaja on tiedossa heti rikoksen tapahtumahetkestä lähtien, jännitys tiivistyy silti, kun murhaa aletaan tutkia. Romaanissa kiinnitin huomiota myös siihen, että Raskolnikovin rikos ei ole kirjan ainut rikos. Kirjassa käsitellään laajemminkin eettisiä ja moraalisia rikoksia. Esimerkiksi Raskolnikovin sisaren Avdotja Ivanovnan kosija Pjotr Petrovitš Lužin toimii eettisesti ja moraalisesti väärin: hän haluaa köyhän Avdotja Ivanovnan vaimokseen, jotta voisi sitten alistaa tämän sillä verukkeella, että on vaimonsa "hyväntekijä". Yksi sivujuonista onkin Raskolnikovin vakaa tavoite estää sisarensa avioliitto.

Jokke pohti omassa blogitekstissään sitä, ketkä hahmoista ovat hyviä ja ketkä pahoja. Mielestäni yksikään kirjan hahmoista ei ollut yksiselitteisesti hyvä tai paha: Dostojevski on rakentanut myös sivuhahmonsa huolella, eikä kirja ole mustavalkoinen. Esimerkiksi Raskolnikov, vaikkakin murhamies, ei ole täysin paha - hän haluaa aidosti auttaa kapakkatuttavuus Marmeladovin leskeä. Samoin hurskas ortodoksi Sofja Semjonova sortuu prostituutioon olosuhteiden pakosta. Vaikka Sofja Semjonova onkin esitetty Raskolnikovin tukijana ja moraalisena omatuntonakin, hänestä ei ole silti tehty pyhimysmäistä enkeliä, vaan myös hän sortuu syntiin. Samoin irstas ja Avdotja Ivanovnaa lähennellyt Svidrigailov toimii väärin, mutta toisaalta myös auttaa Sofja Semjonovaa ja tämän sisaruksia heidän jäätyään orvoiksi. Dostojevski löytää jokaisesta ihmisestä jotain hyvää, ja tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden pelastua katumuksen kautta. Rikoksessa ja rangaistuksessa uskonto ja sen kautta pelastuminen onkin yksi tärkeistä teemoista. Tämä heijastelee Dostojevskin omaa ajatusmaailmaa - kirjailija oli uskonnollinen ortodoksi.

Palaan takaisin Raskolnikovin logiikkaan, jolla hän oikeuttaa rikoksensa. Artikkelissaan Raskolnikov jakaa ihmiset kahteen ryhmään: "tavallisiin", jotka tottelevat ja toimivat lakien mukaan, ja "poikkeuksellisiin", joilla on erityiskykyjä ja täten he ovat tavallisten ja lakien yläpuolella. "Poikkeuksellisilla" on oikeus, jopa velvollisuus, tehdä rikos, mikäli se hyödyttää ihmiskuntaa. Ajan saatossa Raskolnikov, joka on joutunut köyhyytensä tähden keskeyttämään yliopisto-opintonsa, alkaa uskoa olevansa "poikkeuksellinen". Lukijan näkökulmasta Raskolnikov on helppo tuomita, mutta onneksi Dostojevski on onnistunut välttämään mustavalkoisuutta. Lukiessani en toivonut Raskolnikovin saavan mahdollisimman ankaraa rangaistusta, vaan pikemminkin ymmärtävän ajatusmaailmansa kieroutuneen ja väärän luonteen.

En ole aiemmin juuri lukenut näin syvällistä ja filosofista kirjallisuutta, ja uumoilin Rikoksen ja rangaistuksen olevan kuiva ja hankala käsittää. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kirja tempaisi mukaansa, enkä olisi malttanut lopettaa lukemista. Dostojevskin tyyli on kovin faktinen: vertauksia ja kielikuvia ei juuri käytetä, vaan kirjailija kuvailee ympäristöä sekä hahmoja yksityiskohtaisesti ja tarkasti, havannoiden. Kirjassa on myös pitkiä dialogeja sekä monologeja, jotka paikoitellen kävivät jopa puuduttavan pitkiksi. Näistä huolimatta pidin kirjoitustyylistä, keskusteluistakin, sillä juuri hahmojensa ajatusten kautta Dostojevski tuo esiin erilaisia maailmankatsomuksia. Kirjan selkeästä moraalisesta opetuksesta huolimatta kirjailija jättää romaanissaan lukijalle tilaa pohtia kirjan myötä ilmenneitä kysymyksiä. Rikos ja rangaistus ei syyttä ole klassikko.

Kuvituksena Otavan kustantama ja Olli Kuukasjärven suomentama vuonna 2008 ilmestynyt painos.

8 kommenttia:

  1. Kiitos linkkauksesta :)
    ***
    Oli mielenkiintoista lukea analyysiasi, vaikka itse olen päätynyt toisiin loppupäätelmiin, ja jokainen lukee kirjan voi päätyä omiinsa, en voi väittää olevani oikeassa.
    ***
    Minusta kuitenkaan Dostojevski ei ole sitä mieltä, että rikos oli jollain lailla oikeutettu, vaikka ehkä RRR olikin sitä mieltä.
    ***
    Olen sitä mieltä. että rahanlainaaja on lisäksi vain eräs ammatti ja yhteiskunnan tuote, yhteiskunnan kurjuus taas on valtakoneiston aiheuttamaa.
    ***
    Teoksen hienous on se, että erilaisia tulkintoja jopa lähtökohdasta on, saati päätelmistä :)

    VastaaPoista
  2. En siis ole sitä mieltä että Dostojevski on sitä mieltä, että rikos oli jollain lailla oikeutettu, vaan että Raskolnikov on/oli sitä mieltä. Mielestäni Dostojevski pikemminkin asettaa tuon kyseenalaiseksi kirjansa kautta. Teksti saattoi tuolta kohden olla hieman epäselvää :D

    Ja olen ehdottamasti samaa mieltä siitä, että Rikoksen ja rangaistuksen hienous on juuri siinä, että se mahdollistaa niin monia pohdintoja ja tulkintoja.

    VastaaPoista
  3. Näin kyllä kirjoituksestasi ymmärtää, kun tarkasti lukee :)
    ***
    Mitä mieltä olet Sonjasta henkilönä.
    ***
    Tolstoin Ylösnousemuksessa on paljon samoja teenoja, mutta ei tätä itsensä muiden yläpuolelle asettamista, mikä RRR:llä on, vaikka on koko ajan äitinsä lahjoitusten varassa.

    VastaaPoista
  4. En oikein pitänyt Sonjasta henkilönä. Sonja oli mielestäni jotenkin ristiriitainen hahmo: siinä missä hän on hyvin heikko ja jollain tapaa myös toisten vaikutusten alainen, Sonja on samalla myös vahva ja toteuttaa omaa vakaumustaan niin hyvin kuin pystyy (vrt. ei mielistele Raskolnikovia vaan on ehdottomasti sitä mieltä, että Raskolnikovin pitäisi tunnustaa ja katua). Tämä tulee myös ilmi mielestäni siinä, kuinka Sonja ryhtyy prostituoiduksi: samalla hän on heikko (sortuu siihen vaikka uskoisin että se on syvästi hänen vakaumustaan vastaan) mutta samalla on vahva, koska näkee sen ainoaksi vaihtoehdoksi auttaa perhettään, ja tekee sen vaikka haluaisi tehdä toisin.

    Lukisin mielelläni lisääkin venäläistä kirjallisuutta. Nyt kun mainitset, että Ylösnousemus sisältää samoja teemoja kuin Rikos ja rangaistus, haluaisin ehdottomasti lukea sen! Valitettavasti asun ulkomailla, joten mahdollisuuteni saada suomenkielistä kirjallisuutta käsiini ovat hyvin rajoitetut. :( Pitää yleensä tyytyä siihen mitä omasta kirjahyllystä löytyy (tästä johtuen vahva lasten- ja nuortenkirjapainottuminen blogissani) tai lainata tutuilta sen mukaan mitä saa.

    On muuten paljon antoisampaa kommentoida kirjaa toisen blogiin jonka on itsekin lukenut: minusta on usein hankala kommentoida muuta kuin "kiinnostava kirja, haluaisin lukea" arvosteluun kirjasta, jota en ole lukenut.

    VastaaPoista
  5. Totta. Blogeissa ei monestikaan synny keskustelua juuri siksi, että nekin, jotka kirjan ovat lukeneet eivät ehkä muista yksityiskohtia.
    Sonjan suhde äitipuoleensa oli minusta kummallinen. En oikein ymmärtänyt hänen haluaan auttaa tätä, joskin se on ehkä ymmärrettävissä Sonjan vakaumuksella.

    VastaaPoista
  6. Itse käsitin asian juurikin noin: Sonjan vakaumus on auttaa tarvitsevia, ja luulisin, että enemmän hän tunsi tarvetta auttaa pieniä sisaruspuoliaan kuin äitipuoltaan.

    VastaaPoista
  7. Itsekin yllätyin kirjan mukaansatempaavuudesta :) Kuvittelin laillasi, että Dostojevskin kerronta on puuduttavan tylsää, mutta vielä mitä. Paljon ajatuksia ja tunteitakin herättävä kirja, jonka pohjavireenä mielestäni ihmisen syyllisyys sekä armo Sonjan muodossa.

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti paljon ajatuksia herättänyt kirja!

    Mielestäni juuri tuo ihmisen syyllisyys ja armo siitä vapautumisen välineenä oli yksi kirjan teemoista. Kirjan hienous on kuitenkin juuri siinä, että se ei mielestäni aliarvioi lukijaa vaan jättää monia asioita pohdittavaksi ja mietittäväksi: mikään ei ole yksiselitteistä, ei edes Raskolnikovin "pelastuminen".

    VastaaPoista