keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Siuntio Silosäkeen tarinat

Kirjoittaja: J.K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Julkaistu: 2008 (suomennos 2009)
Alkuperäinen nimi: The Tales of Beedle the Bard
Kustantaja: Tammi
Kansi: J.K. Rowling

Siuntio Silosäkeen tarinat on viiden sadun kokoelma. Kirja on itsenäinen, tavallaan täydentävä osa Harry Potter -sarjaan. Viimeisessä Harry Potter -kirjassahan Siuntio Silosäkeen tarinat liittyvät osaksi juonta. Kirjassa ei kuitenkaan kerrota muita satuja kuin juonelle oleellinen Tarina kolmesta veljeksestä. Neljä muuta satua ovat Velho ja pomppiva pata, Oivan onnen alkulähde, Tietäjän karvainen sydän ja Tanili Kanilin käkättävä kanto. Satujen lisäksi kirjassa on fiktiivisen hahmon, Tylypahkan rehtori Albus Dumbledoren, kommentteja saduista.

Sadut ovat kovin opettavaisia: niissä on Harry Potter -kirjoistakin tutut opetukset jästien ja velhojen yhteisestä ihmisarvosta ja ihmisyyden sekä kuoleman hyväksymisestä. Mielestäni kirjan opetukset olivat kuitenkin yliyksinkertaistettuja: ne tulivat jo itse saduissa hyvin selviksi, ja Albus Dumbledoren kommenteissa ne väännettiin vielä rautalangasta. Kirjassa oli myös ärsyttävää se, että Harry Potter -kirjoista tuttu mustavalkoinen asetelma "Luihuiset on pahoja ja Rohkelikot hyviä" oli hyvin selkeä. Esimerkiksi sarjasta tunnetun antagonistin Draco Malfoyn sukulaisia on kuvattu Siuntio Silosäkeen tarinoissa vähemmän imartelevassa valossa.

Olin oikeastaan aika pettynyt tähän kirjaan Harry Potter -kirjojen jälkeen. Siuntio Silosäkeen tarinat on ihan mukava lisä, mutta saduissa oli kuitenkin jotain väkisinväännettyä. Saduista paras on ehdottomasti Tarina kolmesta veljeksestä, jossa on enemmän ajatusta kuin neljässä muusta. Muut sadut kun vaikuttavat siltä, että ne on kirjoitettu vain täytteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti