tiistai 2. lokakuuta 2012

Runotyttö - Uuden Kuun Emilian tarina

Pieni runotyttö
Suomentaja: I.K. Inha
Julkaistu: 1923 (suomennos 1928)
Alkuperäinen nimi: Emily of New Moon

Runotyttö maineen polulla
Suomentaja: I.K. Inha
Julkaistu: 1925 (suomennos 1948)
Alkuperäinen nimi: Emily Climbs

Runotyttö etsii tähteään
Suomentaja: Laine Järventaus-Aav
Julkaistu: 1927 (suomennos 1949)
Alkuperäinen nimi: Emily's Quest

Runotyttö - Uuden Kuun Emilian tarina -kokoelmateos ilmestyi vuonna 2005 WSOY:n kustantamana. Kokoelmateos pitää sisällään L.M. Montgomeryn teokset Pieni runotyttö, Runotyttö maineen polulla sekä Runotyttö etsii tähteään.

Runotyttö-sarja kertoo Emilia Byrd Starrista, joka orvoksi jäätyään joutuu Elisabet-tätinsä ankaraan kasvatukseen vanhanaikaiseen Uuteen Kuuhun. Emilian elämän johtotähtenä on hänen sisäinen pakkonsa kirjoittaa: runoja, kertomuksia, päiväkirjaa, luonnekuvauksia. Käytyään Blair Waterin koulua Emilia saa jatkaa Shrewsburyn opistoon, jossa myös hänen parhaat ystävänsä Ilse, Teddy ja Perry opiskelevat. Shrewsburyn opiston päätyttyä Emilia palaa Uuteen Kuuhun antautuakseen kirjoitustyölleen.

Emilian elämänpiiri on verrattain ahdas ja pieni: hän asuu Uudessa Kuussa Elisabet- ja Laura-tädin sekä Jimmy-serkun kanssa. Blair Waterin koulussa hän saa kuitenkin ikäistään seuraa: Ilsen, Teddyn ja Perryn. Emilian elämänpiiri kuitenkin laajenee kirjojen myötä: ollessaan vierailemassa Priest Pondissa isotäti Nancyn kanssa hän tapaa Dean "Pönttöselkä" Priestin, josta tulee hänen elinikäinen ystävänsä, huolimatta yli kahdenkymmenen vuoden ikäerosta. Samoin Emilia ystävystyy uuden opettajansa, herra Carpenterin kanssa, joka arvosteleekin säälimättä Emilian kirjallisia tuotoksia. Shrewsburyn opistovuosinaan Emilia tutustuu paremmin Ruth-tätiinsä sekä Andrew-serkkuunsa.

Emilian tarina on hyvin selvästi kasvukertomus yksinäisestä orvosta itsenäiseksi nuoreksi naiseksi. Emilian kasvamista kuvastavat usein merkittävät tapaukset hänen elämänsä aikana. Eräänä iltana hän liukastuu kallionjyrkänteellä, ja jää roikkumaan elämän ja kuoleman väliin: liikahduskin saisi maan sortumaan Emilian alla. Emilia makaa jyrkänteellä puoli tuntia, ja tuon puolituntisen jälkeen jotain lapsuudesta jää taakse. Kerran Emilia taas jää lukkojen taakse kirkkoon, jonne on jäänyt myös kuollutta vaimoaan etsivä hullu herra Morrison. Emilian lapsuus on lopullisesti takana päin tuon kirkossa vietetyn yön kauhistuttavan yön jälkeen. Emilia myös kasvaa tätiensä silmissä: Elisabet-täti lakkaa kohtelemasta Emiliaa pikkulapsena luettuaan tämän isälle kirjoittamat kirjeet ja kohdattuaan Emilian oikeutetun suuttumuksen. Lopulta Emilia kasvaa rikastuttavien, sekä onnellisten että surullisten, kokemuksien kautta aikuiseksi, ja hänet hyväksytään Uuden Kuun naisten joukkoon.

Runotyttö-sarja ja Anna-sarja ovat L.M. Montgomeryn tunnetuimpia tyttökirjoja. Annalla ja Emilialla on paljon yhteistä: molemmat ovat orpoja, molemmilla on ankara kasvatus, molemmat päätyvät lapsuudenystävänsä kanssa naimisiin. Yhtäläisyyksistä huolimatta tytöillä on myös suuria eroja: siinä missä Anna käyttää mielikuvitustaan lähinnä leikkeihin, Emilia on vakavampi ja sulkeutuneempi, ja hänelle kirjoittaminen on koko elämä.

Emilian tarina on myös huomattavasti synkempi ja vakavampi kuin Anna-kirjat, jotka hersyvät iloa ja huumoria. Emilia on sulkeutuneempi ja ylpeämpi kuin Anna, eikä tahdo jakaa sieluaan ja syvimpiä ajatuksiaan edes parhaiden ystäviensä kanssa. Sen sijaan lapsuudessaan Emilia uskoutuu jo kuolleelle isälleen, jolle kirjoittaa kirjeitä. Nuoruusvuosinaan ja aikuistuessaan Emilia taas kirjoittaa säännöllisesti päiväkirjaa. Emilia myös kohtaa suurempia kauhun ja surun hetkiä kuin Anna, sekä suuret ilot hän saavuttaa yleensä luopuessaan jostain. Tämä on omiaan lisäämään Runotyttö-kirjojen surullisempaa tunnelmaa.

Uuden Kuun Emilian tarinaan liittyy myös yliluonnollinen aspekti, joka puuttuu täysin Anna-kirjoista. Jokaisessa kolmessa kirjassa Emilia joko selvittää arvoituksen tai pelastaa jonkun yliluonnollisin keinoin. Vanha skotlantilaismummo Margaret McIntyre toteaakin kirjassa Emilialla olevan "toiset silmät".

Pidän Emilian tarinasta, mutta sarjan lukemisen jälkeen jää aina hieman surumielinen olo. Loppu, vaikkakin sinällään onnellinen, tuntuu olevan kompromissi: saadakseen rakkautta ja vapautensa Emilian täytyy maksaa paljon. Runotyttö-kirjat ovatkin kenties realistisempia kuin Anna-kirjat: usein oikea päätös on silti vaikea, ja tuottaa paljon tuskaa, juuri niin kuin Emiliankin tapauksessa. Runotyttö-kirjat ovatkin kenties ehkä vähän vanhemmille lukijoille tarkoitettuja kuin Anna-kirjat.

4 kommenttia:

  1. Voi, on aina yhtä ihanaa kun joku bloggaa näistä! Uuden Kuun Emilia oli jo nuorena minulle samaistumiskohde, ja vaikka pidin Annoistakin, Uuteen Kuuhun olen aikuisena palannut paljon useammin kuin Vihervaaraan. Jotenkin ne tosiaan puhuttelevat eri tavalla kuin elämäniloiset Annat. Annoistakin olen aikuisena saanut eniten irti juuri sarjan tummemmasta loppupäästä.

    VastaaPoista
  2. Itse vierastin jostain syystä Runotyttö-sarjaa ala-asteella, jolloin ahmin kyllä kaikki muut tyttökirjat :D Yläasteella sitten luin ja Runotytöistä on tullut lähes yhtä rakkaita kuin Anna-kirjoista. Vaikka pidänkin Anna-kirjoista enemmän, olen samaa mieltä siitä, että Runotyttö-kirjoista saa enemmän irti! Emilian tarinassa on jotain aikuismaisempaa ja pohdiskelevampaa kuin Anna-kirjoissa.

    VastaaPoista
  3. Runotytöt ovat vain niin <3

    Enpä olekaan ajatellut koskaan, että nuo kaksi ensimmäistä kirjaa on suomentanut I.K. Inha. Siis onko hän suomentajanakin tuoiminut?? Näin sitä viisastuu.

    VastaaPoista
  4. Unni: Runotytöt ovat ihania! Ja näköjään I.K. Inha on ne suomentanut, näin ainakin toteaa sekä Wikipedia että Runotyttöjen yhteisnide :D

    VastaaPoista