sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Teurastamo 5

Kirjoittaja: Kurt Vonnegut
Suomentaja: Juhani Jaskari
Julkaistu: 1969 (suomennos 1970)
Alkuperäinen nimi: Slaughterhouse-Five
Kustantaja: Tammi

Teurastamo 5 kertoo yhdysvaltalaisesta sotilas Billy Pilgrimistä, joka taistelee toisessa maailmansodassa. Kirjan keskiössä ovat Dresdenin pommitukset. Vaikka kirja onkin sotakirjallisuutta, siinä on myös eräs kovin mielenkiintoinen ulottuvuus: Teurastamo 5 on myös tieteisromaani. Billy Pilgrim joutuu tralfamadorelaisten avaruusolioiden kaappaamaksi, ja nämä opettavat Billylle, että aikaa sellaisena kuin Maan asukkaat sen käsittävät ei ole. Billy oppii, että aika on vain hetkiä, jotka ovat yhtäaikaa olemassa. Kirjassa käydään läpi Billyn elämän tärkeimmät hetket aikamatkustuksen keinoin: samalla kun Billy on sodassa, sotavankina ja kellarissa suojautumassa pommituksilta, hän on myös optikkona Iliumissa, sairaalassa toipumassa lento-onnettomuudesta ja Tralfamadoren eläintarhassa.

Kurt Vonnegutin kirjassa ei sinällään ole yhtenäistä juonta, vaan se on kuvaus yhden sotilaan kokemuksista sodasta ja Dresdenin pommituksista. Samalla se kuitenkin liittää Billy Pilgrimin yksityiselämän hänen sotilaskokemuksiinsa. Vaikka kerronta onkin pomppivaa eikä etene aikajärjestyksessä, se ei kuitenkaan mielestäni ollut sekavaa. Vonnegut on käyttänyt Billyn sotakokemuksia runkona, ja Billy tekeekin aikamatkoja sota-ajoistaan muihin elämänvaiheisiinsa. Tästä rungosta johtuen kirjan tapahtumia ei aikahyppelyistä huolimatta ollut vaikea seurata.

Teurastamo 5 on erittäin sodanvastainen romaani: Vonnegut käyttää toisesta maailmansodasta myös omaa nimitystään "Lasten ristiretki". Sota ei ole muuta kuin ymmärtämättömien lasten typeryyttä, eikä sodasta seuraa mitään hyvää. Päähenkilönä sotilas Billy Pilgrim kuvastaa tätä hyvin: hän on naiivi, eikä ymmärrä sodan realiteetteja, vaan säälii vihollisiaan jopa enemmän kuin omia maanmiehiään. Billyn naiiviutta ja sotilaaksi sopimattomuutta korostetaan vielä hassuilla kuvauksilla: Vonnegut kirjoittaa Billyn näyttävän "sotkuiselta flamingolta" sotilaan sijasta.

Kirja käsittelee sodan kauheuksia ja julmuuksia mustan huumorin ja satiirin keinoin: esimerkiksi aina kuolemaa kuvatessa kirjailija toteaa lakonisesti: "Niin se käy." Mielenkiintoista on myös se, että Kurt Vonnegut keskittyy kuvailemaan enemmän yhdysvaltalaisten sotilaiden välisiä väkivaltaisuuksia ja julmuuksia kuin vihollissotilaiden välistä taistelua. Billy Pilgrimin jouduttua sotavangiksi saksalaiset vangitsijat esitetään inhimillisinä ja jopa ystävällisinä, kun taas Billyn sotilastoverit Ronald Weary ja Paul Lazzaro esitetään raakoina ja julmina. Kenties Vonnegut on pyrkinyt näyttämään, että todellinen vihollinen ei ole eri kansallisuutta oleva sotilas, vaan pahuus toisessa ihmisessä, oli tämä samalla puolella tai ei.

Koska kirja on kuitenkin pääosin sotakuvaus, jäävät sen naishahmot vain sivurooleihin. Kiinnitin huomiota siihen, että Vonnegut keskittyy naishahmojensa kuvailussa hyvin paljon ulkonäköön. Sekä Billyn vaimo Valencia että tytär Barbara ovat typeriä, hölmöjä naisia, ja Kurt Vonnegut on yhdistänyt nämä piirteet epämiellyttävään ulkonäköön: Barbaralla on "jalat kuin edvardinaikaisella flyygelillä" ja Valencia kuvataan sairaalloisen lihavaksi. Mielestäni Vonnegutin naishahmot jäivät hieman laimeiksi ja en pitänyt siitä, miten ruma ulkonäkö liitetään yhteen epämiellyttävän luonteen kanssa.

Teurastamo 5 on kuitenkin lukemisen arvoinen kirja: se yhdistää toimivasti tieteiskirjallisuuden sekä sodanvastaisen romaanin. Sota näyttäytyy kirjassa järjettömänä eikä sillä ole mässäilty ja Billyn aikamatkaseikkailut tuovat kirjaan jotain uutta.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoisalta tämäkin. Tuollainen ihmis/pahuuskäsitys tuntuu nykyäänkin aika harvinaiselta.
    T: eräs, joka poisti kommentista ison kasan sulkuja, koska minusta tuntui järkevältä selittää asioita, ettei kukaan syyttelisi uusnatsismista..
    Jotenkin se on aina niin pirun hienoa keksiä joku osapuoli jonka niskoille kaikki paska kipataan.
    Ja tietysti scifisekoilu lisäksi, eiköhän tämä täydy joskus lukea. (Yritän hätistää pois ajatusta "hei, sehän on jenkki!" koska se hieman sotisi kommentin alkupuolta vastaan...)

    Tuo naiskuvaus pisti miettimään, että kun kirja kerran on satiiri, niin voisiko se kuvata vain tuollaisen simppelin rivisotilaan materialistista käsitystä naisista, olettakaamme kuitenkin ettei heitä ole lähipiirissä ollut.

    VastaaPoista
  2. Totta tuo, että tuollainen ihmiskäsitys ei ole kovin yleistä.

    Jäin nyt miettimään tuota mietintääsi naiskuvauksesta. Vonnegut on mahdollisesti tarkoittanut naiskuvauksen satiiriksi, mutta se tuntuisi minusta hieman oudolta ottaen huomioon Billyn persoonallisuuden.

    Billyllä ei mielestäni ollut materialistista käsitystä naisista: parempi sana voisi olla välinpitämätön. Billy ei yksinkertaisesti välitä ympäristöstään juurikaan. Oikeastaan koko kirjassa oli sellainen olo, että Billy vain heiluu mukana, välittämättä henkilökohtaisesti yhtään mistään.

    VastaaPoista