tiistai 23. lokakuuta 2012

Toisen taivaan alla

Kirjoittaja: Virpi Hämeen-Anttila
Julkaistu: 2010
Kustantaja: Otava

Suomalainen Miia Jansson ja englantilainen, suomalaisjuuret omaava Matti Lind tapaavat, kun molemmat saavat töitä samasta elokuvaprojektista. Matti on tullut Suomeen selvittämään juuriaan, ja on täysin sinut oman monikulttuurisen perintönsä kanssa. Sen sijaan Lontoossa Matin äiti Olivia kipuilee oman taustansa ja ratkaisujensa kanssa: äidin tahitilainen syntyperä on pidettävä visusti salassa, samoin uusi miesystävä, argentiinalainen Alberto. Riitojen ja salailun jälkeen Olivia kuitenkin alkaa kyseenalaistaa omia ajatuksiaan, ja pyytää Skotlannin syrjäseuduilla ikääntyvää isäänsä kertomaan hänelle varhain kuolleesta äidistä.

Toisen taivaan alla kertoo monikulttuurisuudesta, syrjinnästä ja rasismista, oman itsensä hyväksymisestä. Virpi Hämeen-Anttilan romaani on pikemminkin henkilö- kuin tapahtumapainoitteinen: paitsi Mattia, Miiaa ja Oliviaa, kirjassa kuvataan myös monen sivuhenkilön elämää. Tapahtumat kerrotaan monella eri tasolla: menneisyydessä ja nykyisyydessä, Iso-Britanniassa ja Suomessa. Lukija tutustuu niin Olivian omaan taustaan kuin tämän suomalaiseen mieheen, Henrik Lindiin. Samoin sivuhahmojen, kuten Miian ystävän Essin ja kurditaustaisen Ferhatin suhdetta seurataan jonkin verran.

Mielestäni kirjan kiinnostavin henkilö oli ehdottomasti Olivia. Hän on päälle viisikymppinen, Australiassa syntynyt skotlantilaisisän ja tahitilaisäidin tytär. Lapsuudessaan Australiassa Olivia joutui seuraamaan sivusta Australian aboriginaalikansojen syrjintää ja "varastetun sukupolven" (Stolen Generation) kohtaloa. Aboriginaalien ja valkoisten lapsia pakkohuostaanotettiin, vaikka vanhemmilla ei olisi ollut minkäänlaisia ongelmia. Äitinsä tahitilaisuudesta johtuen Olivia pelkää samaa kohtaloa itselleen, ja oppii sen myötä salaamaan ja häpeämään taustaansa. Myöhemmin, asuessaan Lontoossa, Olivia joutuu viimein käsittelemään omaa taustaansa. Vasta erinäisien sattumuksien kautta hän ymmärtää, että hän on tehnyt salailusta ja häpeästä itselleen suojan. Syyttäessään Albertoa rohkeuden puutteessa Olivia käsittää, että myös hän on pelkuri: hän ei uskalla olla oma itsensä, vaan peittää omat juurensa ja yrittää olla niin yhteiskunnan hyväksymä englantilainen kuin suinkin.

Virpi Hämeen-Anttila on kuvannut romaanissaan useita hahmoja erilaisista kulttuurisista ja etnisistä taustoista. Tästä johtuen tuntui siltä, että kirjassa ei keskitytty tarpeeksi sivussa vilahtaviin ongelmiin ja juoniin, vaan ne jäivät epämääräisesti ja sivuutettuna roikkumaan ilmaan. Vaikka tämä toi teokseen hieman levottumuutta, se on myös oisaalta taas juuri kirjan vahvuus: se kuvaa aidosti monikulttuurista ympäristöämme sekä rasismin ja syrjinnän globaaliutta.

Vaikka rasismia ja syrjintää käsitellään romaanissa, ne tapahtuvat enimmäkseen menneisyydessä. Virpi Hämeen-Anttila korostaa teoksessaan entistä suvaitsevaisempaa yhteiskuntaa, jossa syrjintä on pääasiassa aggressiivinen lieveilmiö. Liekö tämä todellisuutta vastaava kuva? Onko esimerkiksi Suomessa rasismi vain vihaisten ja väkivaltaisten ääriajattelijoiden syytä? Itse olisin taipuvainen uskomaan, että piilorasismia tapahtuu hyvinkin paljon. Työpaikkaan valitaan mieluummin hieman huonommin koulutettu suomalainen kuin pätevä maahanmuuttaja, kaupassa ulkomaalaiselta näyttävää seurataan herkemmin näpistysten varalta kuin skandinaavista asiakasta. Kuitenkin olen myös sitä mieltä, että tuollainen ns. "arkirasismi" on vähentymään päin. Varsinkin nuoret tottuvat pienestä pitäen globaalisaatioon sekä erilaisista etnisistä, uskonnollisista tai kielellisistä taustoista tuleviin ihmisiin.

Toiseen taivaan alla kuvaa maahanmuuttoa positiivisessa hengessä. Mielestäni Matti Lind esittää kirjassa kuitenkin ajatuksen pakolaisista: muutaman pakolaisen voi kyllä ottaa vastaan, mutta ratkaisu ei ole siirtää koko kansa pois sotien keskeltä. Ratkaisu on lopettaa sodat. Matti Lind ei kirjassa sitä suoraan sanonut, mutta hänen mielipiteensä antaa ymmärtää, että länsimaalainen demokratia on ainut oikea hallituksen muoto. En voi olla kritisoimatta kirjaa siitä, että vaikka se edistääkin suvaitsevaisuutta ja on hieno kuvaus monikulttuurisuudesta ja hyväksynnästä, sen taustalla on silti ajatuksia länsimaalaisesta ylemmyydestä. Ovatko länsimaalaiset liberaalit arvot todella universaaleja? Voidaanko niitä todella soveltaa eri kulttuureihin? Teokseen olisi mielestäni saatu lisää syvyyttä pohtimalla länsimaisen kulttuurin ylivertaista ja johtavaa asemaa nykymaailmassa sekä myös kyseenalaistamalla sen.

Pidin kirjassa erityisesti siitä, kuinka se haastaa lukijan miettimään omia juuriaan ja omaa paikkaansa, sekä omaa suhtautumistaan toisiin ihmisiin ja toisiin kulttuureihin. Itse uskon, että usein ennakkoluulojen ja rasismin taustalla on epätietoutta ja pelkoa. Kirjaa lukiessani mietin paljon myös sitä, miten minä suhtaudun itselleni vieraisiin kulttuureihin? Tällä hetkellä asun maassa, joka on hyvin monikulttuurinen, ja ystäväni tulevat monista eri maista eri puolelta maapalloa. Tämän seurauksena olen tutustunut paljon laajemmin erilaisiin kulttuureihin ja uskontoihin, ja niiden myötä myös tutustunut enemmän omaan, suomalaiseen kulttuuriperimääni. Oman taustani ymmärtäminen ja sen pohtiminen ja sen ajatuksien ja aatteiden kyseenalaistaminenkin auttaa omalta osaltaan ymmärtämään myös toisenlaisia taustoja.

Ylipäänsä kirja oli antoisa lukukokemus. Vaikka Toisen taivaan alla ei sinänsä ollut mielestäni mikään huippuhyvä romaani, se kuitenkin herätti paljon erilaisia ajatuksia eri näkökulmista.

5 kommenttia:

  1. Ehkä yleisin arkirasismin muoto on "huomaavaisuus".
    Joku minua taitavampi äänitaiteilija tehköön Kiasmaan interaktiivisen teoksen, jossa on kaksi ääniraitaa: toisessa suomalaiset puhuvat kaksivuotiaille ja toisessa maahanmuuttajille ja kuuntelijan täytyy arvata kumpi on kumpi.
    Ehkäpä hieman kärjistetty esimerkki ja varmasti tapahtuu muuallakin kuin Suomessa, mutta silti, joskus ihmiset vain kulkevat herrarotupolkua huomaamattaan ja katsovat muita vähän alaspäin.

    Se on muuten kumma, että monissa kirjoissa, jos päähenkilöt tulevat useammasta kuin yhdestä kulttuurista tms., niin kirja joko käsittelee monikulttuurisuutta tai sitten media leimaa sen monikulttuurisuuskirjaksi. Tietysti aiheestahan saa irti vaikka mitä, mutta ainakaan suomalaisesta kirjallisuudesta ei tunnu löytyvän paljon esimerkkejä siitä, että eri kulttuureista tulevat ihmiset pystyvät elämään keskeneen ilman kulttuurierojen alleviivaamista tai niiden osoittamista stereotypioilla, joskus kyse on jopa sivuhenkilöistä, joiden kulttuuriperintö ei edes välttämättä ole olennainen osa tarinan kulkua. (Esimerkkinä armas Auster: M. R. Chang ja Afrikan kuningatar vrt. kunniallinen Yhdysvaltain kansalainen Orr.)
    Öh. Otinko juuri Austerin esimerkiksi suomalaisesta kirjallisuudesta?
    Tai sitten Dan Brownin (hei, eikö minun pitäisi antaa armoa koska Brown on Brown?) jokseenkin räikeä yleistys Kadonneessa symbolissa: tiibetiläiseksi tai nepalilaiseksi kuvattu opiskelija lausahti jotain viisasta todellisuuden olemuksesta professorilleen. Miksei kukaan ikinä oleta kaikkien kreikkalaisten osaavan Aristotelestään ulkoa?

    Ugh. Karatshai on taas pitänyt monologinsa. Suo anteeksi kommenttitilasi täyttämisestä.

    VastaaPoista
  2. Kartshai: Tuo "huomaavaisuus" on totta. Usein puhutaan yliselkeästi maahanmuuttajalle, joka kenties osaa kuitenkin suomea/maan kieltä hyvin.

    Toisaalta asioissa on aina toinenkin puoli: maahanmuuttaja ei välttämättä osaakaan kieltä hyvin ja voi kiusaantua jos ei ymmärräkään kun toinen puhuu epäselvästi ja nopeasti. Mutta kaikissahan asioissa on kaksi etkääntöpuolta.

    Ehkä nuo stereotypiat sivuhahmoissa johtuvat siitä, että niin saadaan ns "tyypillinen" sen kansakunnan ja kulttuurin edustaja kirjaan. Esimerkiksi Auster-esimerkissä en usko, että M.R. Chang olisi ollut mitenkään tietoinen stereotypia: Auster ei vain pysähtynyt pohtimaan sitä.

    Kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  3. Selkeys on asia erikseen, mutta rajansa kaikella. Heitetäänpä esimerkkiä kehiin: kuuntelin kerran kuinka eräs sanotaanko luultavasti perussuomalaisia äänestävä henkilö puhui eräälle tummaihoiselle naiselle, joka tosiaan osasi kieltä huonohkosti. Hän käytti mm. kolmatta persoonaa, mikä ainakin minun mielestäni on jokseenkin alentava ja vähättelevä puhetapa.
    (Se, ettei ymmärrä suomen kielen lauserakenteita ei tarkoita, ettei henkilö kykenisi hahmottamaan, milloin puhe osoitetaan hänelle.)
    Onnistun kuulostamaan siltä, että minulla oli intohimoinen vihasuhde kolmanteen persoonaan. Tosin niinhän minulla taitaa ollakin, joten. Aivan sama, ajatus katkeaa.

    Mutta millä tavalla M. R. Changin tms. hahmon stereotyyppisyys palvelee tarinaa?
    Tai mitä se tekee kirjailijan imagolle?
    Onhan toki niinkin, että joskus stereotypiasta riittää juonenkannattimeksi - musliminaisten ja kunniamurhien käsittely kirjallisuudessa tästä esimerkkinä.

    Örh. Ei kulje ei, ei ajatus eikä argumentaatio. Armahda. :D

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä kanssasi, ja selkeästi tuo selkeys minkä mainitsit on kuitenkin ääriesimerkki (mutta kuitenkin selkeästi loukkaavaa).

    Ja siis en tarkoittanut että M.R. Changin stereotyyppisyys sinällään palvelee tarinaa, vaan että hän on stereotyyppinen koska Auster ei jaksa miettiä sivuhahmojaan. :D

    VastaaPoista
  5. Auster ei vaan jaksa.
    Virallinen kirjallisuusmaailman mielipide: Mutta sallittakoon se hänelle, onhan hän sentään maailmankuulu kirjailija.
    [Erimielistä jupinaa.]

    VastaaPoista