lauantai 24. marraskuuta 2012

Eurooppalaisena Afrikassa

Kirjoittaja: Karen Blixen
Suomentaja: Werner Anttila
Julkaistu: 1937 (suomennos 1938)
Alkuperäinen nimi: Den afrikanske farm
Kustantaja: Karisto

Karen Blixenin omaelämäkerrallinen muistelmateos Eurooppalaisena Afrikassa on jaettu viiteen osaan. Ensimmäinen osa johdattelee lukijan Blixenin maatilan elämään ja esittelee Ngong-vuorta ympäröivät seudut. Toisessa osassa käsitellään tapaturmalaukausta ja sen seuraamuksia. Kolmas osa keskittyy kuvaamaan maatilan vieraanvaraisuutta ja sen erilaisia vieraita, kun taas neljäs osa koostuu Blixenin päiväkirjamerkinnöistä. Viides ja viimeinen osa päättää tarinan, kun Karen Blixen heittää hyvästit kahviviljelyksilleen, squattereilleen, maatilalleen ja Afrikalle.

Karen Blixenin teos Eurooppalaisena Afrikassa käsittelee mielenkiintoista aihetta: eurooppalaista siirtolaisuutta 1900-luvun alkupuolella. Huomioitavaa kirjassa on se, että se kuvaa kiintoisalla tavalla valkoisen sivilisaation leviämistä Afrikkaan, mutta samalla Blixenin teoksesta käy ilmi kirjoittajan arvostus alkuperäisasukkaiden kulttuuria ja tapoja kohtaan. Tästä arvostuksesta huolimatta kirjasta välittyy myös eurosentrinen ajattelutapa, ja Blixen tekeekin muun muassa huomioita "mustan rodun" ominaisuuksista, vaikka hänen kuvaamansa erot ovat tosiasiallisesti kulttuurieroja. Vaikka Karen Blixen pitääkin alkuasukkaita arvossa, hän tekee kuitenkin eron itsensä ja kikujuiden välille. Kirjassa Blixenin läheisimmät ystävät ovat muita eurooppalaisia siirtolaisia - muun muassa herrat Berkeley Cole ja Denys Finch Hatton. Samoin eurooppalaisten siirtolaisten ylemmyydentuntoinen ajattelu käy ilmi tapauksesta, jonka Blixen on kirjannut päiväkirjaansa. Karen Blixen kutsui naapurinsa, brittiläisen lääkärin, auttamaan vakavasti sairasta kikujunaista. Lääkäri saapui paikalle, mutta lähetti myöhemmin kirjeen ilmoittaen, että hän oli "harjoittanut lääkärintointa Bournemouthin hienoston piirissä" eikä täten katsonut voivansa enää alentua hoitamaan kikujuita.

Teoksen kuvaama Afrikka on yllättävän kansainvälinen ja monikulttuurinen. Blixen kuvaa kirjassaan eri afrikkalaisheimoja Keniassa: muun muassa kikujuita ja masaita. Tämän lisäksi kirjassa esiintyvät lukuisat intialaiset, somalialaiset ja eurooppalaiset siirtolaiset. Karen Blixen kuvaakin tätä kansainvälisyyttä ja kulttuurien eroja mielenkiintoisesti. Eurooppalaisena Afrikassa -kirjan toinen osa kuvaa vahinkolaukausta maatilan työtekijöiden lasten keskuudessa ja sen seurauksia. Kulttuurien väliset erot näkyvät tämän tapauksen jälkiselvittelyssä selkeästi: siinä missä eurooppalainen etsii syyllistä ja haluaa asettaa rangaistuksen, afrikkalainen kikuju miettii kuinka tämän voisi korvata. Blixen kuvaa, kuinka kikuju ei välitä oliko tappo vahinko vai tahallinen, ainoastaan sillä, kuinka sen voi korvata on väliä. Yleensä korvaus oli useampi lehmä, lammas tai vuohi.

Kirjassa käy selkeästi ilmi Blixenin rakkaus Afrikkaan, sen luontoon ja sen ihmisiin. Kiinnitin huomiota myös siihen, että tästä huolimatta Karen Blixen pitää länsimaalaisia vieraita hyvin suuressa arvossa ja ikävöi kotiin. Vanha Knudsen, toinen tanskalainen, muodostuu hänelle tärkeäksi ystäväksi, vaikka heitä yhdistää ainoastaan kieli. Tämä kuvaa sitä, kuinka tärkeäksi oma kansalaisuus ja kieli voi muuttua siirtolaisuutena, ja kuinka siirtolaisena haluaa vaalia omaa kulttuuriperimäänsä ja identiteettiän entistä enemmän. Kuten Eurooppalaisena Afrikassa -kirjasta näkyy, rakkaus uuteen maahan ja entiseen kotimaahan eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois.

Mielenkiintoista kirjassa on myös se kuva, jonka Karen Blixen maalaa itsestään. Hän on hyvin itsenäinen nainen: hoitaa kahvinviljelyksensä itse, metsästää ja retkeilee savanneilla yksin. Huomioitavaa on myös se, ettei Blixenin aviomiestä mainita kirjan aikana kuin kerran sivulauseessa. Eurooppalaisena Afrikassa kertoo myös Blixenin silmin hänen kokemuksiaan somalialaisesta kulttuurista. Karen Blixenin luottopalvelija Farah oli hurskas muslimi, joka naimisiin mentyään toi vaimonsa ja tämän naispuolisia sukulaisia asumaan Blixenin kahvitilalle. Karen Blixen kuvaa kirjassa somalityttöjen hämmennystä siitä, että Euroopassa naimisiinmeno onnistui ilman myötäjäisiäkin. Heidän näkökulmastaan tämä tarkoitti sitä, että nainen ei ollut arvokas, vaan ilmainen. Pidinkin kirjassa siitä, miten erilaisia kulttuurisia näkökulmia se toi esille.

Afrikan luonto ja sen alituinen läheisyys on keskeisessä osassa kirjassa. Blixen omistaakin suurimman osan kirjasta kuvaillakseen Afrikan savanneja, metsiä, ympäristöään ja erityisesti luonnon asemaa jokapäiväisessä elämässä. Afrikassa ihminen on yhtä luonnon kanssa. Kirjoittaja inhimillistää luonnon ja eläimet: kirjassa on esimerkiksi kertomus Lullu-antiloopista, joka kasvaa maatilalla lähes perheenjäsenenä ja myöhemmin päästetään takaisin luontoon.

Eurooppalaisena Afrikassa oli sinällään aiheiltaan mielenkiintoinen aihe, mutta mielestäni toteutus oli harvinaisen pitkästyttävä. Kirjassa ei ollut selkeää juonta, vaan se koostui Karen Blixenin muistoista Afrikanvuosiltaan. Tämän lisäksi Blixenin kirjoitustyyli ei ollut mieleeni. Kirjailija kirjoittaa kuvailevasti, käyttäen monia metaforia ja adjektiiveja. Lukiessani minusta tuntui kuin lukisin maalausta, eikä Blixenin kirjoitustyyli antanut mielikuvitukselle tilaa juuri lainkaan. Blixen havannoi sekä luontoa, ihmisiä että tapoja pikkutarkasti. Tämän takia kirjan lukeminen oli välillä aikamoista kahlaamista: tapahtumat etenivät hitaasti ja kuvailua oli aivan liian runsaasti.

Karen Blixenin Eurooppalaisena Afrikassa onkin ensisijaisesti kirjailijan "rakkaudentunnustus Afrikalle". Vaikka kirja oli tylsähkö, oli se kuitenkin aihepiirinsä puolesta lukemisen arvoinen. Kirjaa lukiessani sain kaikesta huolimatta aivan uudenlaisen näkökulman Afrikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti