lauantai 3. marraskuuta 2012

Kun kyyhkyset katosivat

Kirjoittaja: Sofi Oksanen
Julkaistu: 2012
Kustantaja: Like

Tämän vuoden kenties hypetetyin kotimainen romaani on kolmas osa Oksasen Virosta ja sen lähihistoriasta kertovassa Kvartetti-sarjassa.

Kun kyyhkyset katosivat kertoo Sofi Oksaselle tuttuun palapelityyliin Viron historiaa sekä saksalaisten miehittäjien aikana että Neuvostoliiton vallan alla. Henkilöhahmoihin kuuluvat serkukset Roland ja Edgar, jotka taistelevat metsäveljien joukossa. Edgar kuitenkin kääntää takkinsa, kehittää henkilöllisyyden Eggert Fürstina ja liittyy hitleristeihin. Myöhemmin saksalaisten paetessa ja neuvostojoukkojen saapuessa Viroon Edgar loikkaa jälleen toiselle puolelle: tällä kertaa hän on oma itsensä, Edgar Parts, Kloogan keskitysleiriltä Neuvostoliiton ansiosta täpärästi selviytynyt virolainen. 1960-luvulla Edgar on arvostettu toveri Parts, joka kirjoittaa suurta teosta natsien rikoksista ajalta ennen kuin Neuvostoliitto vapautti Viron.

Vaikka kirja keskittyykin vahvasti Viron historiaan, Sofi Oksanen kuvaa myös henkilökohtaloita. Juuditin, Edgarin vaimon, kautta kuvataan epäonnistunutta avioliittoa, joka perustuu valheille. Rolandilla, jonka kihlattu Rosalie kuolee salaperäisesti, on yhtä lailla onneton elämänkohtalo.

Sofi Oksanen kuljettaa lukijaa tarinan läpi vuoroin kaikkitietävän kertojan kautta, vuoroin Rolandin minäkertojan kautta. Mielenkiintoista on, että kirjan varsinainen päähenkilö on Edgar, vaikka hänen tarinaansa seurataan kolmannessa persoonassa.

Sekä kirjan kansi että päähenkilön sukunimi - Parts - ovat mielestäni osuvia. Edgarhan rakentaa elämänsä palasista, leikaten ja liimaten, yksityiskohdan sieltä ja toisen tuolta. Kirjaa lukiessani jäin ajattelemaan Edgaria. Millainen henkilö tämä on, mitä ajattelee, miten tuntee? Edgarhan tekee tietoisesti itsekkäitä päätöksiä, joiden ainoa tarkoitus on säästää oma nahka, ajattelematta muita. Mielestäni tämä ei enää mene edes inhimillisen heikkouden piikkiin: Edgar ei taivu painostuksen alla vaan päättää itse tehdä vääriä ratkaisuja. Helmi K totesi tekstissään, ettei ymmärrä saati hyväksy Edgarin valintoja. Itse lukiessani kyllä ymmärsin, liiankin hyvin. Edgar on selviytyjä: tekee mitä tarvitaan oman hengissäselviämisensä eteen. Muista viis. Sen sijaan en kykene hyväksymään Edgarin kylmän realistisia ratkaisuja: minkälainen ihminen hän oikein on, uhratessaan vaimonsa, serkkunsa, kenet tahansa oman hyötynsä saavuttamiseksi? Eikö hän koe lainkaan tunnontuskia? Samoin mietin Edgarin identiteettiä. Kuka hän kokee olevansa piiloutuessaan valheellisten henkilöllisyyksien taakse? Miten hän säilyttää minuutensa ja pysyy kasassa teeskennellessään olevansa joku toinen?

Juudit oli hahmoista kenties eniten sääliä herättävä: avioliitto on täysi katastrofi ja rakkaussuhde saksalaiseen upseeriin päättyi traagisesti. Ymmärsin Juuditin valintoja kenties eniten: hän suostuu pettämään rakastajaansa Hellmuthia avustamalla vastarintaliikkeessä, mutta toisaalta pettää maansa ylläpitäessään suhdetta väkivaltaisia miehittäjiä edustavaan mieheen. Hänessä taistelevat sekä rakkaus että nationalismi. Juuditissa henkilöityy virolaisten kokema ristiriita selviytymisen ja taistelemisen välillä: harva hahmoista uskaltaa nousta vastustamaan miehittäjiä. Pidin kuitenkin omituisena sitä, että Juudit myös pettää Hellmuthia Rolandin kanssa: en oikeastaan havainnut romanttista tai seksuaalista jännitettä näiden kahden hahmon välillä. Sen sijaan Juuditin ja Hellmuthin välistä rakkautta kuvaillaan rakkaudeksi, jollaista läheskään kaikki eivät saa kokea. Miksi Juudit sitten pettää rakastettuaan?

Roland jäi minulle etäisimmäksi hahmoksi. Vaikka Rolandin elämän tapahtumia kuvattiin tämän omasta näkökulmasta, en silti jostain syystä päässyt tarpeeksi syvälle Rolandin ajatuksiin ja motiiveihin voidakseni kunnolla ymmärtää hahmoa. Tästä syystä Roland jäi oikeastaan vain statistiksi: hänen roolinsa oli olla vastarintataistelija, joka kuitenkin lopulta sortuu epätoivoon ja luovuttaa.

Pidin kirjasta. Sofi Oksanen onnistui täyttämään kirjalle asetetut valtaisat ennakko-odotukset, mutta ei kuitenkaan mielestäni ylittänyt niitä. Kirjassa pidin kuitenkin siitä, että Viron historiaa oli käsitelty aiempia teoksia laajemmin: muun muassa natsi-Saksan miehitystä ja Viron keskitysleirejä oli käsitelty. Positiivista oli myös se, että Oksanen on onnistunut tuomaan esiin uusia puolia aiheesta, vaikka onkin jo käsitellyt sitä kahdessa aikaisemmin ilmestyneessä kirjassaan.

Pidin kirjassa Edgarin homoseksuaalisuutta hieman irrallisena: toki se selitti avioelämän ongelmat, mutta aihe olisi voinut olla mielestäni selkeämpänä esillä kirjassa. Kirjassa välittyi myös mielestäni häiritsevä tunne siitä, että Edgarin tunnekylmyys ja ongelmat johtuivat hänen homoseksuaalisuudestaan. Toki kirja kuvaa aikakautta, jolloin homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi, mutta olisin kaivannut toisenlaisia selityksiä Edgarin hahmolle ja valinnoille.

Sofi Oksaselle tyypillisesti Kun kyyhkyset katosivat käsittelee kokonaisen kansan kipuja muutaman henkilökohtalon kautta. Teos on kertomus maasta, joka miehitetään kerta toisensa jälkeen, maasta, jolle ei suoda aikaa luoda omaa identiteettiä. Pidin kirjan kyyhkys-allegoriasta: se kuvaa Viron vapauden menettämistä sekä hahmojen toivon ja selviytymisen katoamista. Teos onkin sävyiltään hyvin synkkä: sekä Juuditin että Rolandin tarinan päätös on traaginen. Ainoastaan Edgar selviää miehityksistä - ainakin ulkonaisesti. Edgar oli kuitenkin lähes psykopaattinen hahmo, joten luultavasti hän selviää myös sisäisesti, ilman omantunnonvaivoja serkun tai vaimon kohtaloista. Päähenkilöt edustavat teoksessa koko Viron kansaa, jotka vaiennetaan ja pakotetaan muiden Neuvostomaiden kanssa hyväksymään ja omaksumaan uusi identiteetti. Toiset selviävät paremmin kuin toiset, jotkut eivät ollenkaan.

Kaiken kaikkiaan Kun kyyhkyset katosivat on onnistunut teos. Kirjassa näkyy Sofi Oksasen kirjoittajanjäljen paraneminen: toistoa oli vähemmän, lauseet selvempiä ja harkitumpia. Kuitenkaan teos ei ole millään muotoa helppo kirja: pidin sitä haastavana, ja uskoisinkin, että kirja pitäisi lukea toisen kerran ymmärtääkseen sitä enemmän. Lukiessani sitä juoni tempaisi mukaansa, ja kirjan palapelirakenteesta johtuen paljon jää lukijan pääteltäväksi. Yhden lukukerran jälkeen jäi vielä sellainen olo, että moni asia jäi selviämättä. Toisen lukukerran jälkeen kirja avautuisi varmasti paljon paremmin.

9 kommenttia:

  1. Kiitos upeasta pohdinnasta! Minäkin pidin valtavasti siitä, miten paljon kirjassa oli ajateltavaa ja pohdittavaa. Moni kysymys nousi mieleen, ja se on mielestäni hyvän kirjan merkki.

    Mietin itse homoseksuaalisuutta petoksen kautta tai pikemminkin pelon. Tuohon aikaan olisi varmaankin ollut kuolemaksi jäädä kiinni homoseksuaalisuudesta. Jätin omassa arviossani tämän kokonaan sivuun, koska koin sen pilaavan etukäteen tiedettynä monta seikkaa. Edgar pelkäsi henkensä edestä. Ajattelin siten homoseksuaalisuuden selittävän osittain henkilön käytöstä ei niinkää seksuaalisen suuntauksen vaan sen aiheuttamien pelkojen, ristiriitojen ja asian peittelemisen vuoksi.

    Hieno huomio tuo Parts! Todellakin takinkääntäjän identiteetti on identiteetittömyys. Se, ettei ole oikeastaan mitään eikä kukaan, jotta voi olla mikä tai kuka tahansa tarvittaessa.

    Minä ihmettelin ehkä eniten sitä, miksi Juudit jäi Edgarin luokse. Voi olla, että luin huonosti kohdan. Tuliko nainen oikeasti hulluksi menetettyään kaksi rakastaan ja siinä sivussa tulevaisuutensa, kiristikö Edgar tätä vai mitä tapahtui vahvalle Juuditille, joka uskalsi toimia vastarinnan hyväksi?

    VastaaPoista
  2. Tämä on tietysti tyhjän päälle perustuvaa spekulaatiota, kun en ole kirjaan kajonnut, mutta jäin pohtimaan tuota mitä sanoit Edgarin identiteetistä. (Ja nyt kaikki modernit, individualistiset psykologianpalvojat ummistakoon silmänsä. Enkä tiedä mitä eroa on identiteetillä ja minuudella, joten..)
    Tämä identiteettijäpätys on kuitenkin jossain määrin rauhan ajan ja juotilaan ihmisen hurputusta, etenkin jos vaihtoehtona on selviytyminen, kuten Edgarin tapauksessa kai oli. Luulen, että kysymykset "kuka minä olen" ja "mikä on minun paikkani maailmassa" etc. nousevat vasta sitten kun ihmisellä on edes jonkinlainen perusvarmuus olemassaolonsa mielekkäästä jatkumisesta. Eiköhän jonkinlainen selviytyminen mene kuitenkin identiteetin (karkeasti sanottuna: yksilön henk. koht. brändin) edelle. Vielä kun sotketaan joukkoon niin vahvat ideologiat kuin natsismi ja kommunismi, joiden puruvoima perustunee osittain sille, että niihin kuitenkin liittyy aina jonkinlainen tunne kuulumisesta johonkin ja minuuden rakennusaineet saadaan valmiiksi jauhetussa paketissa. Ehkä ristiriitaista verrattuna siihen, mitä äsken sanoin, mutta onhan vahvan aatteen kannattaminen (näennäisesti tai ei) ja sen toimintaan osallistuminen usein myös selviytymisen kannalta hyödyllistä. Ainakin tuo toveri Parts-elämänvaihe kuulostaa kovasti Neuvostoliiton mielistelyltä ja jonkinlaiselta jalansijan etsimiseltä neuvostoituneessa yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
  3. Valkoinen Kirahvi: Kiitos kommentista! Minä ajattelin, että Juudit palasi Edgarin luokse sen takia, ettei hänellä ollut muita vaihtoehtoja. Miten hän olisi muuten elättänyt itsensä, ja varmaan uskoisin, että Edgarkin painosti Juuditia. Kirjasta sai sellaisen mielikuvan, että Edgar tarvitsi edustusvaimon osittain myös edetäkseen urallaan Neuvostoliitossa.

    karatshai: Mielenkiintoinen näkökulma. Itse ajattelin kuitenkin lukiessani, että tuosta kaikesta huolimatta Edgar elää sinänsä koko elämänsä valheessa. Vaikka suuri osa hänen elämästään on vain selviytymistä ja hengissäpysyttelyä, uskon silti, että kaiken tuon keskelläkin tarvitaan jonkinlainen identiteetti. Hieno huomio tuo, että Edgar kenties löysi sellaisen identiteetin ideologiasta. Itse kuitenkin kirjaa lukiessani muodostin Edgarista sellaisen käsityksen, ettei hän usko mihinkään ideologioihin, vaan valjastaa kaikki aatteet palvelemaan itseään ja omaa selviytymistään. Edgar myös toimii kylmän laskelmoivasti, eikä hätäisesti ja vaistojensa varassa kuten elonjäämistaistelussa. Edgarin hahmoa olisi ehkä voitu valottaa tämän osalta enemmän kirjassa.

    VastaaPoista
  4. karatshai: Juuri tuota mietinkin Edgarin kohdalla: pystyykö hän muodostamaan valheellisuudestaan itsestään identiteetin ja rakentamaan oman minuutensa palasista, jotka keräilee toisten elämistä.

    VastaaPoista
  5. Vaativa kirja, luin sen nopeasti kuten tavallisen romaanin ja tuntui, että kirjoittaja jätti liian paljon asioita auki ja lukijan pääteltäväksi.

    Kiehtova, mutta jotenkin siitä jäi tyhjä tunne, ihan kuin jotain olisi jäänyt löytämättä, jotain olisi pitänyt vielä tapahtua, jotain kauniimpaa, päätyä johonkin vastaukseen, viisauteen, ratkaisuun.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Samaa mieltä. Mielestäni Kun kyyhkyset katosivat on monitasoinen romaani, joka ei aukea kokonaisuudessaan ensimmäisellä lukukerralla.

    VastaaPoista
  7. Upeasta kirjasta upea arvostelu!

    Itse pidin kirjasta paljon, vaikka se olikin äärimmäisen haasteellista luettavaa. Tätä ei voinut juurikaan iltaisin väsyneenä lueskella, vaan vaati totaalista paneutumista.

    Haasteellinen kirja kuitenkin palkitsi lukijansa ja olin lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen.

    Oma arvosteluni löytyy blogistani.

    VastaaPoista
  8. Kiitos! (Ja anteeksi myöhäisestä vastauksesta.) Minustakin tämä oli haasteellinen, ja suunnitelmissa olikin lukea kahteen kertaan, mutta aika ei vain riittänyt.

    VastaaPoista