tiistai 6. marraskuuta 2012

Neljä ensimmäistä vuotta

Kirjoittaja: Laura Ingalls Wilder
Suomentaja: Inkeri Pitkänen
Julkaistu: 1971 (suomennos 1977)
Alkuperäinen nimi: The First Four Years
Kustantaja: Gummerus

Neljä ensimmäistä vuotta jatkaa Lauran tarinaa siitä mihin Onnen kultaiset vuodet jäi. Nimensä mukaisesti kirjassa kerrotaan Lauran ja tämän aviomiehen Almanzon yhteisen elämän neljää ensimmäistä vuotta. Laura ja Manly, kuten Laura Almanzoa kutsuu, asuvat uudistilalla farmareina. Neljä ensimmäistä vuotta ovat täynnä koettelemuksia: epäsuotuisa sää vie sadon vuosi vuoden perään, vastasyntynyt poikavauva kuolee kolmen viikon ikäisenä ja sekä Almanzo että Laura sairastuvat vakavasti. Epäonnesta huolimatta nämä vuodet ovat työteliästä, osin onnellistakin aikaa: Laura ja Almanzo saavat muun muassa esikoisensa, Rosen, joka syntyy joulukuussa.

Neljä ensimmäistä vuotta on julkaistu pitkälti sen jälkeen kun Wilder kuoli: käsikirjoitus löytyi vasta Rose Wilder Lanen, Lauran tyttären, kuoleman jälkeen. Kirjoitusasultaan kirja poikkeaa sarjan aikaisemmista osista, ja vaikuttaakin enemmän aikuisille suunnatulta.

Kirja kuvaa uudisraivaajien vaikeaa elämää Etelä-Dakotan preerioilla. Sadon tuhoavat vuorotellen niin rakeet kuin kuuma, kuiva tuulikin, ja talvet ovat kylmiä ja lumimyrskyt petollisia. Vaikeuksista huolimatta Laura ja Almanzo jaksavat olla toiveikkaita: vaikka farmareilla on hankalaa, ovat he silti itsenäisiä ja riippumattomia, ainoastaan säiden ja oman ahkeruutensa varassa.

Kiinnitin kirjassa huomiota siihen, kuinka hillitysti Wilder kuvailee tunteitaan: muun muassa rakkautta kihlattuun kuvataan sormuksen kautta. Sen sijaan, että kuvailisi rakastavansa Almanzoa, kirjassa kuvaillaan kuinka Laura pitää sormuksestaan. Kovin suureellisesti ei tunteita kuvailla edes epäonnen sattuessa tai lapsen kuollessa.

Pidin Neljästä ensimmäisestä vuodesta - vaikka kirja onkin sävyiltään tummempi ja teemaltaan synkempi kuin lapsillekin suunnatut aiemmat osat, se päättää silti Lauran tarinan kauniilla tavalla.

3 kommenttia:

  1. Tämä sarja on minulle todella tärkeä ja olen lukenut sen monet kerrat. Tämä viimeinen osa on tosiaan kirjoitusasultaan erilainen, mutta kuteb sanoit, se on hieno loppu Lauran tarinalle. Minusta sarjassa on hienoa se, että tarina ja tyyli muuttuu Lauran kasvaessa. Kun ensimmäisissä osissa lähinnä näperreltiin, rakennettiin ja leivottiin, myöhemmissä tulee kokoajan lisää tunneasioita. :)

    VastaaPoista
  2. Kjah, entä jos kirjaa ei olekaan kirjoittanut äiti vaan tytär?

    (Karatshai sekoittaa pakkaa.)

    VastaaPoista
  3. peikkoneito: Totta. Laura kasvaa ja kehittyy kirjojen mukana, mutta varsinaisessa sarjassa tyyli on edelleen ehkä sujuvampi ja kerronnallisempi.

    karatshai: Tätä kirjaa ei Rose ole kirjoittanut. Kirjan johdannossa todetaan, että se löytyi Lauran jäämistöstä, pienistä vihkoista, joihin hän oli kirjoittanut samalla tyylillä muutkin sarjan osat. Epäselvyyttä on siitä, ovatko aikaisemmat osat Rosen editoimia. Se voisi selittää erilaisen sävyn.

    VastaaPoista