torstai 15. marraskuuta 2012

Ruma kreivitär

Kirjoittaja: Kaari Utrio
Julkaistu: 2002
Kustantaja: Tammi

Kaari Utrion romaani Ruma kreivitär kertoo 1930-luvun aateliston ja säätyläisten elämästä. Päähenkilöitä ovat Bössän köyhyneet kreivittäret Julia ja Dorotea Gyllenfalk, tupakkatehtailija Anton Wendel, mamselli Carolina Lohm, leskiruustinna Tybelia sekä paroni Adelheimin perhe. Kirja keskittyy kuvaamaan Julia ja Dorotea Gyllenfalkin elämän käänteitä, sekoittaen joukkoon Augusta Adelheimin ja Carolina Lohmin miehenpyydystyssuunnitelmat sekä Anton Wendelin vanhan kaunan paroni Adelheimiä kohtaan.

Ruma kreivitär kuvaa hyvin patriarkaalista yhteiskuntaa. Naisen kohtalona on olla jonkun suojeluksessa ja määräysvallan alla:

"Kaikilla naisilla oli holhooja, ainakin periaatteessa. Useimmilla oli tietnkin isä, veli tai aviomies, eno, setä tai serkku. Jos ei ollut läheisiä sukulaisia, etsittiin joku kaukainen."

Modernia lukijaa naisten huono asema suorastaan suututtaa. Nykyaikana on vaikea käsittää, miten joskus on ajateltu naisen olevan holhouksen tarpeessa, kykenemätön selviämään itsenäisesti. Holhooja toi naiselle paitsi taloudellista turvaa myös suojaa lähenteleviä miehiä kohtaan. Köyhien ja jo vanhempien naisten kohdalla holhouskysymys oli kuitenkin lähinnä muodollisuus: tästäkään huolimatta naista ei pidetty miehen vertaisena. Samoin naisten kunniallisuutta valvotaan: nuoret aatelisnaiset eivät lähde kaupungille ilman miespalvelijaa suojelemassa, samoin tapaamisiin nuorten herrojen kanssa vaaditaan esiliina. Lisäksi naisen tehtävä elämässä on hyvin yksipuolinen: ainoa tavoite on solmia edullinen avioliitto. Rumassa kreivittäressä kuvataan myös miesten asennoitumista naisiin. Paroni Filip Adelheim suhtautuu naisiin halveksivasti:

"Luuletko poikaseni, että yksikään naisihminen tajuaa puolta sanaa lennättimestä? Parhaimmat ymmärtävät jotakin ruoanlaitosta ja loput eivät mistään."

Paronin asenteesta kuultaa läpi asennoituminen naisiin alempiarvoisina olentoina, jotka ovat älykkyydeltään ja taidoiltaan miehen alapuolella. Siinä missä paroni Adelheim halveksii naisia, pitää tehtailija Anton Wendel naisia enemmän vertaisinaan. Hän suhtautuu ja pitää muun muassa Julia Gyllenfalkia älykkäänä ja oppineena naisena, ja käykin tämän kanssa keskusteluja eri aiheista kuten kirjallisuudesta.

Romaani keskittyy kuvaamaan neljän nuoren naisen elämää. Sankarittarena loistaa "Ruma kreivitär", Julia Gyllenfalk, mutta myös tämän sisaren Dorotean, säätyläismamselli Carolina Lohmin ja epämiellyttävän Augusta Adelheimin vaiheita seurataan.

Pidin hyvin mielenkiintoisena sitä, kuinka vahvasti kirja on feminiinissävytteinen. Sekä Julia että Carolina ovat jo kirjan alussa itsenäisiä, toimivia naisia. Augusta ja Dorotea taas kasvavat romaanin myötä ottamaan kohtalonsa omiin käsiinsä.

Vaikka sekä Julia että Carolina ovat hyvin feministisiä ja itsenäisiä hahmoja, he ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Julia on poikkeaa huomattavissa määrin perinteisestä naisen roolista ja pyrkii sivistämään ja elättämään itse itsensä miehen tavoin. Julia kantaakin Bössan kartanossa vastuun, hankkii lisätuloja tekemällä kirjurin töitä sekä seuraa poliittisia ja muita ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia. Julia edustaakin kirjassa oppinutta, älykästä naista. Julian feministisyys on helposti havaittavissa: hän osoittaa itsensä kykeneväiseksi miehen maailmassa.

Carolinan feministisyys oli mielestäni kuitenkin mielenkiintoisempaa. Siinä missä Julia astuu "miehen reviirille" tiedoillaan ja taidoillaan, ei Carolina poikkea aikansa naisen roolista muuten kuin asenteillaan. Carolina kuitenkin toimii aktiivisesti pyydystääkseen miehen, joka toimisi välikappaleena jotta Carolina saavuttaisi tavoitteensa. Mamselli Carolina Lohmin feministisyys ei ole pyrkimystä todistaa muille kykeneväisyyttä samaan kuin miehet: pikemminkin se on alistuneen rooliin asettumisen vastustamista. Carolina tietää mitä tahtoo ja käyttää hyväkseen kaikkia taitoa saadakseen sen minkä haluaa. Carolinan hahmon kautta Utrio osoittaa, että myös perinteisen naisen roolin omaksuva voi päättää kohtalostaan.

Samoin ilkeä ja epärehellinen Augusta on mielestäni tarkastelun arvoinen hahmo. Augusta on tyytymätön, epämiellyttävä hahmo. Augusta on kenties myös eniten sääliä herättävä hahmo: isä piikittelee, kun miestä ei löydy ja Augusta onkin kahdenkymmenen ikävuoden ylittäneenä valtavien paineiden alla löytää itselleen rikas ja ylhäinen puoliso niin pian kuin mahdollista. Vanhemmilta tulevat paineet ja moitteet muovaavat Augustasta katkeroituneen ja ilkeän ihmisen, joka kärsii itsekin omista vioistaan. Kirjan myötä Augusta kuitenkin kehittyy, ja lopulta ymmärtää, että hänen kohtalonsa on hänen oma asiansa: on turha odottaa, että aviomies vain ilmestyisi nurkan takaa. Sen sijaan Augusta ryhtyy itse toimimaan aktiivisesti oman onnensa eteen.

Kirjan naisista Dorotea Gyllenfalk jäi mielestäni etäisimmäksi hahmoksi. Olen samaa mieltä Booksyn kanssa siitä, että Dorotea jäi vain hahmotelmaksi. Hahmoa olisi voinut kehittää paljon enemmän: nyt lähes kaikki Dorotean teot tuntuivat irrationaalisilta, enkä lukijana ymmärtänyt syitä Dorotean käyttäytymiselle. Isänsä kuoleman jälkeen kreivitär Dorotea suorastaan sekoaa: raivostuu silmittömästi, vaipuu epätoivoon, syyttää isäänsä, jota tämän eläessä ymmärsi. Shokin mentyä ohi Dorotea masentuu, ja jätetään sitten omiin oloihinsa hyvin pitkäksi aikaa, kunnes lopussa kreivittären elämässä tapahtuu hyvinkin dramaattinen käänne. Omasta mielestäni Dorotea oli epärealistinen, epälooginen hahmo. Lukija ei pääse seuraamaan Dorotean kehitystä, ja hahmo jää vain statistin osaan. Loppuratkaisu vaikuttaa Dorotean kannalta epätoivoiselta ratkaisulta päästä hahmosta kunnialla eroon. Dorotea oli siis mielestäni kirjan kenties heikoin hahmo.

Kirjaa sävyttää sen yhtymiskohdat todelliseen historiaan. Utrio pitää miljöönsä autenttisina: kirjan takalehdiltä löytyvät muun muassa Espoon ja Helsingin kartat 1830-luvulta. Ruotsi on ylhäisön kieli, suomea pidetään rahvaan kielenä. Samoin kirjassa vilisee viittauksia todellisiin, historiallisiin henkilöihin, esimerkiksi Aurora Stjernvall, Lönnrot, Engel sekä Rehbinder esiintyvät kirjassa mainintoina. Pidin tästä, sillä se lisää kirjan autenttisuuden tuntua. Kirjan tarina tuntuu historiallisesti uskottavammalta ja mielenkiintoisemmalta, kun se liitetään osaksi historiaa. Kiinnitin Rumassa kreivittäressä myös huomiota siihen, että Utrio käyttää epätavallisempia, aikakauteen sopivia sanoja. Harvemmin kirjoissa törmään sanoihin, joiden merkitystä en ymmärrä, mutta täytyy myöntää, että tässä kirjassa sanoja oli useampi. Esimerkkinä sanat "vestibyyli", "lampuoti" ja "pelleriini".

Kirja oli mielestäni kuitenkin erittäin mukava lukukokemus. Tarina vei mukanaan heti ensimmäisten sivujen jälkeen: eri hahmojen juonittelut, avioliittosuunnitelmat, miehenpyydystys ja huolet jaksoivat kiinnostaa koko kirjan ajan. Ruma kreivitär ei myöskään ollut liian pitkä: kirja on vain vajaa 300 sivua. Kirjan suurimpana puutteena pitäisin sen feministisyyttä: kaikki neljä naispäähenkilöä toimivat loppujen lopuksi itsenäisesti eivätkä jättäneet kohtaloaan miesten käsiin. Olisin kenties kaivannut kirjaan alistuvampaa ja aikalaiseen yhteiskuntaan paremmin istuvaa naispäähenkilöä vahvan Julian vastapainoksi. Ruma kreivitär on mielestäni onnistunut ja mielenkiintoinen kuvaus ylhäisön elämästä Suomen suuriruhtinaskunnassa 1830-luvulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti