sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lokki

Kirjoittaja: Anton Tšehov
Suomentaja: Jalo Kalima
Julkaistu: 1895 (suomennos 1960)
Alkuperäinen nimi: Чайка (Cajka)
Kustantaja: Loisto

Anton Tšehovin näytelmä Lokki on lyhyt: ainoastaan neljän näytöksen mittainen. Näyttämönä on Sorinin maatila, hahmoja vain kolmetoista. Lokin päähenkilönä voinee pitää Konstantin Gavrilovitš Trepleviä, näyttelijätär Irina Nikolajevna Arkadinan poikaa. Muihin hahmoihin lukeutuvat edellisen veli Pjotr Nikolajevitš Sorin, Nina Mihailovna Zaretšnaja, Maša, kirjailija Boris Aleksejevitš Trigorin, lääkäri Jvegeni Sergejevitš Dorn sekä opettaja Semjon Semjonovitš Medvedenko. Lokin juoni on hyvin yksinkertainen: tapahtumien ja vilkkaiden juonenkäänteiden sijaan näytelmä keskittyy kuvaamaan hahmojen ajatusmaailmaa ja valintoja. Näytelmä on myös siitä mielenkiintoinen, että sen viimeinen näytös sijoittuu noin kahden vuoden päähän edellisestä: Lokin aikajana on siis pitkä niin lyhyeksi näytelmäksi.

Näytelmän keskiössä on Konstantin Gavrilovitš Treplevin omat ongelmat: hän kokee äitisuhteensa ongelmalliseksi, eikä tunne kuuluvansa tai kelpaavansa mihinkään. Treplev myös tuntee venäläisen ylimystön naurettavat piirteet. Kuten hän itse toteaa näytelmässä:

"[V]oiko olla sen toivottomampaa ja typerämpää asemaa kuin mihin minä olen usein joutunut: äitini luona on vieraina pelkkiä kuuluisuuksia, taitelijoita ja kirjailijoita, ja heidän joukossaan olen minä ainoa mitättömyys... Kuka minä olen? Mitä minä olen?"

Lokki kuvaa venäläisten taiteilijoiden elämää, heidän turhanpäiväisiä ongelmiaan ja rakkaushuoliaan. Vaikka näytelmä olikin mielestäni tragedia, olen samaa mieltä esipuheen kirjoittaneen Kirsikka Moringin kanssa siitä, että kuvatessaan näin yhdentekeviä murheita ja itsekkäitä ihmisiä Tšehov näyttää myös ihmiselämän koomisen puolen. Tragikoomisuus näkyy myös hahmojen välisissä rakkaussuhteissa: Semjon Semjonovitš Medvedenko rakastaa Mašaa, Maša puolestaan Trepleviä, Treplev rakastaa Ninaa. Irina Nikolajevna Arkandina taas on rakastunut Trigoriniin, samoin kuin Nina. Trigorin taas rakastaa lähinnä itseään.

Lukiessani näin Treplevin idealistisena hahmona, joka kärsii nähdessään realistisen maailman raadollisuuden ja ymmärtäessään äitinsä ja tämän ystävien yrittävän siloitella todellisuutta ja nähdä se niin kuin haluavat. Treplev toteaakin:

" Ei saa esittää elämää sellaisena kuin se on eikä myöskään sellaisena kuin sen tulisi olla, vaan sellaisena, millaisena sen näkee haaveissaan."

Treplev onkin kenties näytelmän eniten sääliä herättävä hahmo: lopulta hän ei enää itsekään kestä omaa asemaansa ja olemassaoloaan. Hahmoista pidin eniten Mašasta, joka on sarkastisen realistinen henkilöhahmo. Maša pystyy näkemään asioiden järkevät puolet, eikä jää tunteikkaasti vellomaan omiin rakkausmurheisiinsa ja huoliinsa.

Lokissa on myös vahvaa symboliikkaa: nimensä mukaisesti näytelmässä ammutaan valkoinen lintu, lokki. Tuo ammuttu lokki kuvastaa lähes kaikkia näytelmän hahmoja, mutta erityisesti Trepleviä sekä Ninaa, kuten myös Kirsikka Moring toteaa. Nuori Nina tahtoo epätoivoisesti olla näyttelijätär, mutta loppukohtauksessa selviää hänen huono menestyksensä teatteripiireissä - Treplev toivoo voivansa olla runoilija, mutta potee maailmaantuskaa ja päätyy lopulta itsemurhaan. Valkoinen, siipiään kokeileva lokki on ammuttu alas.

Pidin Lokista. Traagisuudestaan huolimatta Tšehov on lisännyt joukkoon koomisia elementtejä, ja lyhykäisyydestään huolimatta näytelmä oli paljon ajatuksia herättävä.

2 kommenttia:

  1. Hieno näytelmä. Luit saman painoksen kuin minä, alussa oleva esittely voi antaa liikaa vihjeitä näytelmän kulusta ...

    VastaaPoista
  2. Itse olen ottanut sellaisen tavan, että luen ensin teoksen, ja sitten syvennän lukukokemustani lukemalla esipuheen. Toisaalta joskus en lue juonenkäänteen takia vaan ymmärtääkseni teosta paremmin, jolloin juonenkäänteiden tietäminen etukäteen ei haittaa.

    VastaaPoista