tiistai 4. joulukuuta 2012

Piiat

Kirjoittaja: Kathryn Stockett
Suomentaja: Laura Beck
Julkaistu: 2009 (suomennos 2010)
Alkuperäinen nimi: The Help
Kustantaja: WSOY

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun Mississippiin, yhteiskuntaan, jossa mustat ja valkoiset elävät rinnakkain, mutta epätasa-arvoisina. Jokaisella yläluokkaan kuuluvalla valkoisella rouvalla on musta kotiapulainen, joka kasvattaa lapset, siivoaa talon ja tekee ruoat. Valkoiset kohtelevat mustia piikojaan rasistisesti, loukkaavasti ja alentuvasti, mustilla taas ei ole mahdollisuuksia parantaa asemiaan. Aibileen ja Minny ovat näitä mustia piikoja, joiden toimeentulo riippuu siitä, että he ovat mieliksi valkoisille emännilleen. Eugenia "Skeeter" Phelan taas on valkoinen parikymppinen vastavalmistunut, joka haaveilee kirjailijan tai toimittajan urasta. Hän saa idean kirjoittaa uskaliaan kirjan mustien piikojen kokemuksista. Hän saa kuitenkin huomata, ettei hanke onnistu helposti: kotiapulaiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta eivätkä uskalla kertoa totuutta, valkoiset eivät halua kohdata yltäkylläisen elämänsä kääntöpuolta. Pikkuhiljaa Skeeterin, Aibileenin ja Minnyn välille kuitenkin kehittyy syvä luottamus ja ystävyys.

Piiat on kirja rotusyrjinnästä Yhdysvaltain etelävaltioissa. Valkoisten asenteet mustia kohtaan ovat avoimen syrjiviä, ja rasistiset lait tukevat rotuerottelua. Valkoiset saavat mennä naimisiin vain toisten valkoisten kanssa, värilliset parturit eivät saa leikata valkoisten naisten tai tyttöjen hiuksia, valkoisille ja mustille on kirjastot ja WC-tilat erikseen. Mustille on rajattu tietty asuma-alue, ja heillä on olemattomat mahdollisuudet jatkokouluttautua tai vaikuttaa omiin olosuhteisiinsa. Mustien naisten asema on kehnoin: heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ruveta kotiapulaiseksi, usein vain noin dollarin tuntipalkalla.

Vaikka Piiat käsitteleekin ensisijaisesti rasismia mustia kohtaan, on se myös kirja tasa-arvosta 1960-luvun yhteiskunnassa. Siinä missä mustilla naisilla oli vain yksi vaihtoehto, niin sama päti valkoisiin naisiin: heidän ainoa tehtävänsä oli pyydystää mies ja päästä naimisiin. Kirjassa selkeimmin näitä normeja vastaan kapinoivat Minny ja Skeeter. Minny tunnetaan "pahasuisena" kotiapulaisena, joka sanoo suoraan emännilleen mielipiteensä. Tästä johtuen hänet onkin erotettu lähes kahdestakymmenestä työpaikasta. Skeeter puolestaan vastustaa äitinsä toivomusta eikä suostu antautumaan miehenmetsästykseen saati ryhtymään kotirouvaksi.

Kirjan keskeisimpiä hahmoja ovat Minnyn ja Skeeterin lisäksi Aibileen sekä Hilly Holbrook. Kirjan sivuhahmot koostuvat lähinnä muista valkoisista kotirouvista ja heidän mustista kotiapulaisistaan.

Minny sekä Aibileen edustavat kirjassa mustia kotiapulaisia, jotka ovat kumpikin omalla tahollaan kärsineet rasismista ja vääryydestä. Ennen kirjan tapahtumien alkua Aibileen menetti onnettomuudessa Treeloren, parikymppisen poikansa. Treelore teki raskasta ja vaarallista työtä, koska rotusyrjinnän takia vaihtoehtoja ei ollut. Aibileen kuvaileekin tuntemuksiaan poikansa kuoleman jälkeen:

"Mutta ei kestänyt kauan kun huomasin, että jokin minussa oli muuttunut. Katkeruuden siemen oli kylvetty sisälleni. Enkä minä suostunut enää vain hyväksymään asioita niin kuin ennen."

Aibileen onkin avainhahmo, joka ensimmäisenä suostuu Skeeterin haastateltavaksi. Aibilieenin lisäksi toisen mustan kotiapulaisen, Yule Mayn, kohtaamaa epäoikeudenmukaisuutta käytetään katalyyttina, joka saa lopulta useamman kotiapulaisen suostumaan haastateltaviksi.

Skeeter on kirjan ainoa valkoinen selkeä protagonisti. Skeeter ei yliopistosta palattuaan tunne kuuluvansa joukkoon: hänellä ei ole poikaystävää, hän on pitkä eikä kaunis kuten ystävänsä, hän on kunnianhimoinen ja haluaa kirjailijaksi tai toimittajaksi. Skeeteristä on ehkä tehty turhankin erilainen ja erikoinen hahmo: toisaalta kokemus erilaisuudesta toimii hyvin taustana sille, että Skeeter ymmärtää myös toisia yhteiskunnan eliitin ulkopuolella jääviä. Pidin myös siitä, että Skeeteristä ei tullut mustille kotiapulaisille suurta valkoista esikuvaa, vaan suhde haastateltaviin oli tasaväkinen. Skeeterin rakkaustarina Stuart Whitworthin kanssa oli mielestäni ehkä hieman turha lisä kirjassa, mutta toimi tavallaan kehyskertomuksena Skeeterin itsenäistymisestä ja itsetunnon kehittymisestä.

Täysin toisen ääripään valkoisista naisista tarjoaa Hilly Holbrookin hahmo, Hilly on kirjan antagonisti, josta ei paljon hyviä puolia löydy. Hilly on rasistinen, määräilevä, kostonhimoinen ja epäoikeudenmukainen. Kirjassa Hilly on sekä entisen ystävänsä Skeeterin että mustien kotiapulaisten suurin vihollinen. Hilly saa kuitenkin ansionsa mukaan.

Hillyn lisäksi useampi sivuhahmo edustaa valkoisten kotirouvien ryhmää. Näihin sivuhahmoihin lukeutuvat Elizabeth Leefolt, Aibileenin työnantaja, Celia Foote, Minnyn työnantaja, sekä Hillyä lammasmaisesti seuraava Lou Anne Templeton. Elizabeth Leefolt kuvataan Hillyn "sidekickina", ystävättärenä, joka on valmis  myötäilemään ja tottelemaan Hillyä vaikka olisi eri mieltä. Elizabeth kokee olevansa vähävaraisempi, ja saavansa arvostusta vain, jos mukautuu joukkoon. Toisaalta Elizabethin omat ajatuksetkin ovat rasistisia, ja hän onkin Hillyn ohella toinen antagonisti. Celia Foote taas on täysin oma lukunsa, Celia on "valkoista roskasakkia", työväenluokkaa, ja nousee varakkaaseen keskiluokkaan vasta avioliiton myötä. Celia suljetaan pois muiden valkoisten naisten piiristä, ja hän on myös poikkeava siinä suhteessa, että pitää kotiapulaistaan Minnya tasaväkisinä ystävänään. Lou Anne Templeton, lammasmainen ja hiljainen kotirouva, paljastuukin lopussa kotiapulaistaan inhimillisesti ja ystävällisesti kohtelevaksi työnantajaksi.

Pidin Piioissa myös sen viittauksista todellisiin mustiin kansalaisoikeusaktivisteihin, kuten Rosa Parksiin ja Martin Luther Kingiin. Positiivista oli myös se, että Skeeterin ja kotiapulaisten kirjalla ei ollut ratkaisevaa merkitystä mustien kansalaisoikeustaistelussa. Edistystä oikeuksien suhteen tapahtui kirjassa jo ennen kuin kirja ilmestyi, ja kirja muuttaakin lähinnä muutamien valkoisten rouvien ajatusmaailmaa. Ennenkaikkea Skeeterin kirja on kuitenkin äänen antamista vaiennetuille mustille kotiapulaisille.

Kirja on hengeltään hyvin naiskeskeinen, jopa feministinen. Kirjan kaikki keskeiset hahmot ovat naisia: miehet ovat tarinassa vain statisteja, joilla ei oikeastaan ole merkittävää roolia. Piiat käsittelee erityisesti naisten välisiä valtataisteluita: sekä valkoisten kotirouvien keskeisessä hierarkiassa että mustien ja valkoisten välillä. Teos on myös hyvin vahvasti naisille suunnattu, ja Kathryn Stockett toteaakin, että koko kirjan idea on se, että naiset ymmärtäisivät että: "Me olemme vain kaksi ihmistä. Meidän välillämme ei ole paljonkaan eroa. Ei läheskään niin paljon kuin olin kuvitellut."

Piiat on vakavasta aiheestaan huolimatta ensisijaisesti viihderomaani. Kirja on helppolukuinen ja sujuva, eikä juurikaan haasta lukijaa. Kirjoitustyyli  on sujuvaa, ja pidin siitä kuinka Kathryn Stockett vaihtelee minäkertojaa: tapahtumat kuvataan vuorotellen Minnyn, Aibileenin ja Skeeterin näkökulmista. Viihtellisyydestään ja helppoudestaan huolimatta kirja käsittelee teemaa monesta näkökulmasta. Piiat on mielestäni onnistunut teos, jonka perimmäinen ajatus - tasa-arvon ja ystävyyden merkitys - oli kuvattu kirjassa kauniisti.

2 kommenttia:

  1. Piiat oli mulle viihdyttävästä puolestaan huolimatta aika vahvoja tunteita herättävä teos. Tunsin lukiessa niin vihaa kuin ihastustakin. Hieno romaani, hieno tapa lähestyä rasismia näennäisen kevyesti!

    Ps. katsoin myös leffaversion, joka sekin oli ok, muttei toki läheskään kirjan veroinen :)

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä tuosta, raskaitakin aiheita voi lähestyä keveästi mutta silti syvällisemmin.

    Itsekin olen nähnyt elokuvan, ja pidin kyllä! Ei kyllä kirjan veroinen, kuten totesit :D

    VastaaPoista