torstai 13. joulukuuta 2012

Taikurin hattu

Kirjoittaja: Tove Jansson
Suomentaja: Laila Järvinen
Julkaistu: 1948 (suomennos 1956)
Alkuperäinen nimi: Trollkarlens hatt
Kustantaja: WSOY

Muumiperhe talvehtii talossaan yön yli kuusenneulasten voimalla, mutta kevään koittaessa alkavat uudet seikkailut. Nipsu, Nuuskamuikkunen ja Muumipeikko tekevät retken vuoren huipulle, ja löytävät sieltä salaperäisen hatun. Heillä ei ole aavistustakaan, että hattu on Taikurin hattu, ja kummallisuudet Muumilaaksossa - hassut pilvet, viidakoitunut Muumitalo ja Muumipeikon muuttuminen kummituseläimeksi - ovat hatun aiheuttamia. Muumiperhe myös tekee retken tuntemattomalle saarelle, kohtaa hattivatteja ja Mörön, ja järjestää elokuun juhlan Muumimamman käsilaukun löytymisen kunniaksi.

En lapsena juurikaan lukenut Tove Janssonin alkuperäisiä muumikirjoja: lastenversiot, tv-ohjelma ja sarjakuvat kiinnostivat enemmän. Vasta nyt tartuin Taikurin hattuun. Ennakko-odotukseni kirjasta olivat korkealla: monet ovat kehuneet muumikirjat maasta taivaisiin ja ylistäneet niiden filosofiaa ja sopivuutta myös aikuiselle lukijalle. Ehkäpä juuri korkeista odotuksistani johtuen en pitänytkään kirjasta niin paljon kuin kuvittelin pitäväni.

Taikurin hattu oli kuitenkin herttainen kirja, jossa piilee monia viisaita ajatuksia ja huomioita elämästä. Kertomuksessa Hemuli saa postimerkkikokoelmansa valmiiksi, ja joutuu sen johdosta epätoivoon:

"Minun postimerkkikokelmani on täydellinen. Siitä ei puutu mitään... Turhuutta... Mitä kaikki kannattaa! Minun postimerkkikokoelmaani voidaan käyttää vessapaperina!"

Aluksi kukaan ei ymmärrä miksi Hemuli on niin surullinen ja turhautunut, mutta lopulta Muumipeikko ymmärtää yskän:

"Minä luulen, että alan ymmärtää... Sinä et ole enää kokoilija, sinä olet vain omistaja, ja se ei ole lainkaan yhtä hauskaa."

Tästä välittyy ajatus siitä, ettei määränpää olekaan tärkein: merkityksellisintä on matka ja ponnistelu kohti tavotteita.

Vaikka kirjalla oli omat hetkensä, en oikeastaan pitänyt siitä. Muumiperhe ja heidän ystävänsä olivat minusta tarpeettoman naiiveja ja jopa epäreiluja ja ilkeitä. Hemuli, Niiskuneiti ja Nuuskamuikkunen suhtautuvat suorastaan vihamielisesti Muumipeikkoon tämän muututtua kummituseläimeksi, vaikka aluksi Muumipeikko ei edes provosoi heitä. Muumiperhe ei myöskään pidä Möröstä, ainoastaan ennakkoluulojen perusteella. He vain "tuntevat" Mörön olevan kauhean ilkeä, ja sen perusteella eivät hyväksy tätä ja ovat sitä mieltä, että Tiuhtilla ja Viuhtilla on oikeus pitää Möröltä varastamaansa omaisuutta. Hemuli myös osoittautuu varkaaksi yrittäessään viedä hattivattien ilmapuntarin. Muumimamma käskee riehuvat lapset pois silmistään, jotteivät he häiritsisi häntä. Muumiperhe ja kumppanit eivät siis todellakaan ole niin ystävällisiä, ennakkoluulottomia ja mukavia kuin kuvittelin.

Ehkäpä seuraavat muumikirjat joita luen ovat parempia lukukokemuksia kuin tämä: kirja romutti ennakko-odotukseni ja seuraavan kerran muumikirjaan tarttuessani en odota niin puhtoista ja ystävällistä muumiperhettä kuin piirretyt antavat ymmärtää.

8 kommenttia:

  1. Tjooh, tämä on minusta heikoimpia kirjoja sarjasta...en lukenut minäkään näitä alkuperäisiä lapsena jolloin tämä olisi varmaan toiminut paremmin.

    Kokeile vaikka Taikatalvea, se on varmaan antoisampi kirja.

    VastaaPoista
  2. Taikatalvi kuulostaa nimenä jo paremmalta kuin Taikurin hattu!

    Seuraavaksi varmaan luen Näkymättömän lapsen ruotsiksi sekä Muumilaakson marraskuun ja Vaarallisen juhannuksen: ne kun löytyvät jo hyllystä.

    VastaaPoista
  3. Minäkään en lapsena tullut lukeneeksi Muumi-kirjoja ja johtuneeko juuri siitä, etteivät ne minuunkaan oikein iske. Olen tänä vuonna lukenut neljä kirjaa, joista Muumipapan muistelmat oli ehdottomasti paras ja Näkymätön lapsi ihan hyvä. Muumipeikosta ja pysrtötähdestä en tykännyt, enkä oikeastaan pahemmin taikurin hatustakaan. Vaaralliselle juhannukselle ajattelin vielä antaa mahdollisuuden ihan vain siksi, että saisin kokonaan muumittoman kirjan. Muumit kun eivät hahmoina valitettavasti ole niitä kaikista ihastuttavimpia.

    VastaaPoista
  4. Lasten animaatiosarja tosiaan vääristää muumien luonteita :D Itse olen kyllä pitänyt hyvin paljon Tove Janssonin muumisarjakuvista: niissä muumien hömelyys ja epämiellyttävät piirteet ovat pikemminkin huvittavia.

    VastaaPoista
  5. Taikatalvea ja Muumilaakson marraskuuta voin suositella :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Muumilaakson marraskuu löytyy hyllystä kuten sanoinkin, mutta mulla on vaan joku asennevamma etten voi lukea sitä ennen kuin olen Suomen ankeassa ja harmaassa marraskuussa :D

    VastaaPoista
  7. Pakko tulla kommentoimaan että itsekään en ole pitäny muumikirjoissa juuri taikurin hatusta, mutten myöskään Pyrstötähdestä. Molemmat tuntuvat jotenin naiviilta, mutta muut muumikirjat ovat kaikki minulle rakkaita ja luen niitä aina toisinaan, ne on kirjoitettu ihan eri hengessä kuin kaksi ensimmäistä :--)
    Mutta Taikatalvi, Muumilaakson marraskuu sekä Vaarallinen juhannus ovat minun suosikkejani, sekä muumisarjakuvissa on jotakin ihanan oivaltavaa että olen nekin haalinut itselleni:)

    VastaaPoista
  8. Muumisarjakuvat ovatkin ihania! Seuraavana lukulistalla on Tove Janssonin tuotannosta Näkymätön lapsi, sen jälkeen luultavasti Vaarallinen juhannus :)

    VastaaPoista