lauantai 22. joulukuuta 2012

Viidakkokirja

Kirjoittaja: Rudyard Kipling
Suomentaja: Helmi Krohn
Julkaistu: 1894 (suomennos 1898)
Alkuperäinen nimi: The Jungle Book
Kustantaja: Otava

Viidakkokirja koostuu seitsemästä kertomuksesta ja seitsemästä niihin liittyvästä runosta. Yllätyin tästä, sillä ennakkoon olin kuvitellut kirjan olevan yksi ainut kertomus Mowglista, pojasta, joka kasvaa susien parissa. Sen sijaan ainoastaan kertomukset Mowglin veljet, Kaan metsästys ja "Tiikeri! Tiikeri!". Muut tarinat kertovat muista eläimistä, kuten mungosta nimeltä Rikki-tikki, valkoisesta hylkeestä sekä vanhasta norsusta, joka vie pienen Toomain katsomaan norsujen tanssia. Mukaan mahtuu myös tarina Kuningattaren palvelijat, kertomus eläimistä, jotka palvelevat brittiläisen imperiumin Intiassa, kuningatar Viktorian alamaisina.

Pidin eniten juurikin Mowgli-tarinoista. Vaikka Mowglikaan ei minulle ole edes elokuvista tuttu hahmo, tiesin silti pääpiirteittäin tarinan hahmot: karhu Baloon, pantteri Bagheeran, tiikeri Shere Khanin ja käärme Kaan sekä tietysti riehuvat apinat, bandar-logit. Mowgli-tarinat tuntuivat myös muodostavan yhtenäisemmän kokonaisuuden kuin muut neljä tarinaa, jotka olivat muista täysin irrallisia. Mowgli on poika, joka ei kuulu täysin eläimien joukkoon, mutta kasvettuaan susien parissa ei voi sopeutua täysin ihmiselämäänkään. Runossa Mowglin laulu Mowgli toteaa itse olevansa kaksi henkilöä: toinen viidakon Mowgli, toinen ihmis-Mowgli. Tästä huolimatta hän ei kuulu kumpaankaan maailmaan.

Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneesta Rudyard Kiplingistä tuli myöhemmin imperialismin ja rotusyrjinnän kannattaja ja puolustaja. Vaikka Viidakkokirja kuuluukin hänen varhaistuotantoonsa, siinä näkyy silti viitteitä Kiplingin ajatuksiin brittiläisestä ylivertaisuudesta. Muun muassa viidakon kansan erottaminen sivistymättömistä bandar-logeista heijastelee Kiplingin ajatusta alempiarvoisista barbaarisista vieraista kansoista ylivertaisten ja älykkäiden eurooppalaisten rinnalla. Lähes kaikissa kaavoissa toistuu myös sama kaava: viisaampi opettaa nuorempaa ja tyhmempää.

Kirjassa oli kuitenkin myös läsnä luonnonsuojelun teema. Muun muassa tarinassa Valkoinen hylje kuvataan ihmisten levittäytymistä ja hylkeiden hankaluuksia löytää rauhallinen paikka asua. Samoin Mowglin veljissä ja Kaan metsästyksessä ihmiset esitetään viidakon vihollisina, tuhoajina, jotka turmelevat viidakon mikäli eläimet metsästävät ihmisenpentuja.

Viidakkokirja sijoittuu Intiaan, ja kertomuksissa kuvataankin muun muassa intialaista kastijärjestelmää. Mielenkiintoista on myös, että Kipling viittaa myös toiseen brittiläisen imperiumin alusmaahan, Australiaan, tarinassaan Kuningattaren palvelijat. Eräs korskea hevonen kehuskelee olevansa sukua Melbourne Cupin voittaneelle ravurille. Tässäkin tarinassa toistuu kuitenkin brittiläisyyden ylivertaisuus: Afganistanin vierailevat joukot esitetään sekasortoisina ja kykenemättöminä tottelemaan käskyjä.

Viidakkokirja oli ennen kaikkea mielenkiintoinen lukukokemus. Vaikka Kiplingin orastava ajatusmaailma ei heijastelekaan kovin läpinäkyvästi kirjan tarinoista, se on kuitenkin läsnä. Kertomukset olivat kuitenkin lievästä irrallisuudestaan huolimatta hauskaa luettavaa, vaikka varsinkin Mowglin tarina olisi kenties toiminut paremmin yhtenäisempänä ja pidempänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti