maanantai 7. tammikuuta 2013

Leijapoika

Kirjoittaja: Khaled Hosseini
Suomentaja: Erkki Jukarainen
Julkaistu: 2003 (suomennos 2004)
Alkuperäinen nimi: The Kite Runner
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 430

Kabulilaiset Amir ja Hassan ovat parhaita ystäviä, erottamattomat. Eivät kuitenkaan ikuisesti: Amir on rikkaan miehen poika, pataani, kun taas Hassan on köyhän hazarapalvelijan poika. Poikien välit katkeavat, kun Amir näkee Assefin olevan väkivaltainen Hassania kohtaan, mutta ei uskalla mennä väliin. Kun Neuvostoliiton joukot miehittävät Afganistanin, Amir ja tämän isä, Baba, pakenevat. Yhdysvalloissa Amir aloittaa uuden elämän ja yrittää unohtaa menneisyytensä, mutta saa myöhemmin puhelinsoiton vanhalta ystävältään Rahim Khanilta. Amirille tarjoutuu vielä kerran tilaisuus hyvittää tekemänsä virheet, ja niin Amir matkustaa Pakistanin kautta Kabuliin.

Leijapoika, Khaled Hosseinin esikoisteos, käsittelee ystävyyttä, uskollisuutta sekä isien ja poikien välisiä suhteita. Kirjan keskiössä on myös Afganistanin etnisten ja uskonnollisten ryhmien välisiä kiistoja, erityisesti pataanien ja hazaroiden sekä sunnilaisten ja shiiamuslimien välillä. Tämän lisäksi kirja on kuvaus maahanmuuttajan elämästä uudessa kotimaassa.

Amir, kirjan päähenkilö, on rikkaan kabulilaismiehen ainoa poika. Hänen äitinsä kuoli synnytyksessä, ja huolimatta siitä, että Amir on isänsä ainokainen, hänestä tuntuu, että isä rakastaa enemmän Hassania, hazarapalvelija Alin poikaa. Vaikka Amir ja Hassan viettävätkin suurimman osan ajastaan yhdessä, ei heidän ystävyytensä ole tasa-arvoinen: Hassan on samalla Amirin palvelija. Hassan puolestaan rakastaa Amiria koko sydämestään, ja on tälle uskollinen jopa siihen pisteeseen, että kärsii mieluummin itse kuin rikkoo lupauksensa Amiria kohtaan. Amir ei kuitenkaan ole Hassanille yhtä uskollinen, ja jättäessään Hassanin kiusaajien armoille, puuttumatta asiaan, hän lyö kiilan heidän ystävyytensä välille. Hassan ja Ali jättävät Amirin ja Baban, eikä Amir yrityksistään huolimatta onnistu unohtamaan tekoaan tai oikeammin tekemättä jättämistään, saati sitten antamaan anteeksi itselleen. Myöhemmin Amir kuitenkin saa tilaisuuden korvata menneisyytensä virheet, mutta epäröi edelleen. Leijapoika on täten myös kertomus Amirin kasvusta rohkeammaksi ihmiseksi - ja myös paremmaksi ystäväksi.

Leijapojassa kerrotaan myös vahvasti pataanien ja hazaroiden välillä vallitsevasta epätasa-arvosta. Hazarat ovat useimmiten palvelijoita, alempaa luokkaa, kun taas pataanit ovat rikkaampia sekä parempiosaisia. Etnisyyden lisäksi hazarat ovat useimmiten shiiamuslimeja, kun taas pataanit kuuluvat sunnilaisiin. Tämäkin  uskonnollinen eroavaisuus kasvattaa entisestään hazaroiden ja pataanien välistä kuilua. Nuorempana Amir ei juuri kyseenalaista tätä, vaan hyväksyy sen, että Hassan ei koskaan tule olemaan muuta kuin palvelija, eikä tule myöskään saavuttamaan lukutaitoa. Kyseenalaistamisen sijaan Amir jopa pitää Hassania pilkkanaan, kun tämä ei ymmärrä vaikeiden sanojen merkitystä. Hosseini kertoo kirjassaan, kuinka jo lapsesta lähtien ennakkoluulot ja halveksunta kasvavat kiinni, niin että se lopulta tuntuu täysin luonnolliselta ja oikealta. Vanhempana Amir tosin ymmärtää etnisen syrjinnän olevan väärin, ja nousee puolustamaan hazaroita, joita valtaosa pataaniväestöstä pitää likaisina ja huonompina.

Kirjassa kuvataan myös afganistanilaisyhteisön elämää Yhdysvalloissa. Leijapojassa näkyy selkeästi sukupolvien välinen kuilu: nuoremmat afgaanit sopeutuvat arvoliberaalimpaan yhteiskuntaan paremmin kuin vanhemmat, jotka kaipaavat Afganistania ja pyrkivät säilyttämään kaiken ennallaan. Kirjassa kuvataan myös, kuinka entiset korkeastikoulutetut lääkärit ja professorit työskentelevät nyt nälkäpalkalla taksikuskeina ja huoltoasemilla, ja yrittävät raapia hieman ylimääräistä kokoon ostamalla pihakirppiksiltä tavaraa ja myymällä niitä voitolla eteenpäin. Samalla kuitenkin Leijapoika kertoo, kuinka afganistanilaisyhteisön perinteet ja tavat ovat vieraassakin maassa tärkeitä: muun muassa kosintarituaalit on suoritettava perinteiden mukaisesti, kuten kunniallisille ja arvovaltaisille afgaaneille sopii. Mielestäni tämä aspekti oli yksi kirjan mielenkiintoisimmista aiheista, sillä ulkosuomalaisena pystyn hyvin samaistumaan afgaanien haluun säilyttää kansallisidentiteettinsä ja kosketus kotimaahan myös ulkomailla.

Pidin kovin Leijapojasta. En vain voinut jättää tarinaa kesken, vaan luin koko kirjan pikavauhtia yhdessä illassa. Hosseinin kirjoitustyyli on vangitsevaa ja helppolukuista, ja tarinan juoni pitää vallassaan aivan viime sivuille asti. Mielestäni kirjassa oli hyvin positiivista se, että Leijapojan loppu ei ole varauksettoman onnellinen, mutta ei myöskään onneton. Kuten Amir itse toteaa, "päättyykö kenenkään tarina [onnellisesti]?" Onko elämällä koskaan onnellista loppua? Pidin myös siitä, että vaikka Taliban-liikkeen ääri-islamia oli kuvailtu raakana ja vääränä, kirja piirti myös kuvan rauhanomaisesta, positiivisesta islamista. Kaiken kaikkiaan Leijapoika oli hieno lukukokemus.

15 kommenttia:

  1. Minäkin pidin kovasti koko kirjasta ja myös lopusta. Virkistävää ettei loppu ollut lälläröimelä vaan realistinen. Monesti kirjojen lopussa ongelmat ratkeavat tuosta vaan. Leijapoika tavoitti mielestäni hyvin sen, että haavat tarvitsevat aikaa parantuakseen.

    VastaaPoista
  2. Olin aivan samaa mieltä tuosta. Kirja olisi ollut huonompi, mikäli kaikki olisi vain taika-iskusta muuttunut hyväksi aineellisen hyvinvoinnin lisäännyttyä.

    VastaaPoista
  3. Oi, vähän vain juttuasi silmäilin, mutta olen kirjan kanssa vasta alkutaipaleella, eli en uskalla kunnolla tätä lukea :) Palailen kun saan luettua loppuun. Millainen aarre mulla onkaan ollut kirjahyllyssä!

    VastaaPoista
  4. En kauheasti spoilaa, mutta varminta toki olla lukematta :D Tämä kirja on todellakin hyvä, pidin myös Hosseinin toisesta teoksesta, Tuhat loistavaa aurinkoa. Suosittelen!

    VastaaPoista
  5. Tämä on vaikuttava kirja. Ihanaa, että se on vieläkin esillä blogeissa ♥

    VastaaPoista
  6. Tämä kirjahan taitaa myös löytyä BBC:n sadan kirjan listoilta, eli eiköhän tämä vielä tule näkymään!

    VastaaPoista
  7. Tuhat loistavaa aurinkoa on mulle The Kirja. Siinä mielessä outoa, että olen Leijapojan kanssa näinkin pitkään viivytellyt :)

    VastaaPoista
  8. Tuhat loistavaa aurinkoa oli musta ehkä himpun verran parempi :D Jännä muuten, mäkään en ois tähän Leijapoikaan tarttunut ilman Lukudiplomi-haastetta.

    VastaaPoista
  9. Kyllä, TLA oli parempi - mutta vain vähän :) Ihanaa oli lukea arviosi ja mahtavaa, että sait kirjasta näin paljon irti!

    Oli surullista, miten etniset taustat vaikuttivat jo pienten lasten väleihin. Minä itse asiassa tiesin jo ennen romaanin aloittamista mitä Hassanille tulee tapahtumaan, mutta silti se riipaisi... Loppu oli mainio, kirjasta olisi voinut tulla imelä, jos se olisi ollut selkeästi happy end. Kuitenkin loppuratkaisu jätti toivon!

    VastaaPoista
  10. Minulle tuli Hassanin kohtalo ihan yllätyksenä, jotenkin olin onnistunut välttymään spoilaantumiselta. Tuhat loistavaa aurinkoa oli kenties myös siitä syystä hieman parempi, että se on kirjailijan toinen teos, kenties hiotumpikin ja harkitumpi? Toinen syy mielipiteeseeni on myös se, että samastuin naispäähenkilöihin paremmin. :)

    VastaaPoista
  11. Pii, sinä sen sanoit! Itsekin koen naispäähenkilöt paremmin samaistuttaviksi :)

    VastaaPoista
  12. Tästä on muuten tehty vaikuttava elokuvakin, suosittelen.

    VastaaPoista
  13. Kiitos vinkistä! Itse asiassa olin kyllä tietoinen että tästä on tehty elokuva, mutta kirja oli sen verran rankka, etten tiedä pystynkö katsomaan sen tapahtumia kuvattuina...

    VastaaPoista
  14. ei ole hosseinin esikoisteos!!!

    VastaaPoista
  15. Anonyymi: Ai jaa :O Mä elin siinä uskossa että tämä on Hosseinin esikoisromaani, toki teos voi tarkoittaa myös muutakin kuin romaania jos sitä tarkoitat :)

    VastaaPoista