lauantai 23. helmikuuta 2013

Nuoren Wertherin kärsimykset

Kirjoittaja: Johann Wolfgang von Goethe
Suomentaja: Volter Kilpi
Julkaistu: 1774 (suomennos 1904)
Alkuperäinen nimi: Die Leiden des jungen Werther
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 208

Werther on nuori taiteilija, joka kuvaa kirjeissään elämäänsä Wahlheimin kaupungissa ystävälleen Wilhelmille. Tavatessaan Charlotten, "Lotten", Werther rakastuu välittömästi, vaikka tietää Lotten lupautuneen toiselle miehelle, Albertille. Werther kuitenkin ystävystyy yhä enemmän sekä Lotten että Albertin kanssa, mutta lopulta onneton rakkaus saa hänet jättämään Wahlheimin. Werther saa toimen valtion virkamiehenä, mutta nolatessaan itsensä kaupungin aristokraattien silmissä hän palaa takaisin Wahlheimiin. Albert ja Lotte ovat naimisissa, ja Werther ei epätoivoissaan näe muuta vaihtoehtoa kuin itsemurhan.

Nuoren Wertherin kärsimykset on klassikko, joka koostuu pääasiassa Wertherin kirjeistä Wilhelmille. Tämän lisäksi Wertherin myöhempiä vaiheita selostaa nimettömäksi jäävä kertoja. Kirjan pääteema on onneton rakkaus, mutta sen lisäksi se pohtii myös itsemurhan moraalista oikeutusta.

Wertherin onneton rakkaus käy hyvin ilmi teoksesta. Goethe on kuvannut intohimoisen nuoren taitelijan tuskia suorastaan liioittelevasti. Werther ylistää rakkautensa kohdetta, kutsuen Lottea useampaan otteeseen "enkeliksi". Lotte myös vastaa osittain Wertherin tunteisiin, mutta rakastaa myös Albertia.

"Millainen oliskaan se ihminen... jonka kaikki aisteja, jonka koko olemusta hän [Lotte] ei täyttäisi!"

Werther kuvailee rakkautensa kohdetta täydelliseksi: Lotte on harvinaisen kaunis, ystävällinen, hyvä ja viaton. Hän ei kykene näkemään Lotessa pienintäkään vikaa. Tästä syystä tuntui, että Lotten hahmo jäi ehkä hieman yksiulotteiseksi.

"Kun hän [Lotte] puhuu sulhasestaan, puhuu hänestä suurella lämmöllä ja rakkaudella - silloin tunnen olevani kuin mies, jolta on viety hänen arvonsa ja kunniansa ja jolta otetaan pois myös miekka."

Werther kuvaa myös suurta epätoivoaan ja murhettaan sen johdosta, että Lotte on luvattu toiselle. Teos eteneekin niin, että aluksi Werther on suorastaan toiveikas, uskoo Lotten rakastavan itseään ja on niin ensi-ihastuksen huumassa, ettei sulhasen olemassaolo häntä liiemmin häiritse: ainoa merkityksellinen seikka on Lotten läheisyydessä oleminen. Vasta kun Albert palaa matkaltaan, muuttuu Wertherin mieliala vähitellen yhä synkemmäksi. Tästä huolimatta Werther ystävystyy myös Albertin kanssa. Syksyn tullessa Werther masentuu, ja alkaa hautoa itsetuhoisia ajatuksia päästäkseen piinasta.

Teoksen toinen keskeinen teema onkin dilemma itsemurhan oikeutuksesta. Albert ja Werther keskustelevat tästä: Albert pitää itsemurhaa syntinä ja pelkurin ratkaisuna, kun taas Werther puolustaa sitä ihmisen oikeutena.

"Ihmisluonnolla on rajansa... se voi tuntea iloa, tuskaa ja kärsimystä vain tiettyyn rajaan asti, ja se sortuu, kun raja ylitetään. Tässä [itsemurhassa] ei siis ole kysymys siitä, onko joku heikko vai vahva, vaan siitä, kestääkö hän kärsimyksiä omaan mittaansa asti - olivat ne sitten luonteeltaa henkisiä tai ruumiillisia."

Werther näkee itsemurhan vapautuksena kärsimyksistään, ja toteaa useampaan kertaan, ettei näe muuta ratkaisua kuin kuoleman:

"Hyvästi! En näe tälle muuta vapahdusta kuin haudan."

"Kantani [on]... luja ja vahva: minä tahdon kuolla!"

Lopulta Werther ampuu itseään päähän, väsyneenä kärsimään onnettoman rakkautensa johdosta.

Nuoren Wertherin kärsimykset oli mielestäni hyvin melodramaattinen teos: Werther on kaikissa tunteissaan kiihkeä. Werther oli hahmona on hyvin ehdoton sekä mustavalkoinen, ja näkee asiat yksioikoisina. Muut hahmot jäivät kuitenkin etäisemmiksi, johtuen kenties siitä, että suuri osa kirjeromaanista kuvaa Wertherin sielunelämää ja kaikki hahmot kuvataan Wertherin silmien läpi.

Johann Wolfgang von Goethen teos oli kuitenkin mielestäni lukemisen arvoinen, vaikka en erityisemmin siitä pitänytkään. Vaikka sen puitteet ovatkin 1700-luvun loppupuolen, ovat sen teemat kuitenkin nykypäiväänkin sovellettavia, ja on mielenkiintoista kuinka yli 300 vuotta vanha teos säilyttää klassikkoasemansa edelleen.

2 kommenttia:

  1. Oon miettinyt, luinko itse Nuoren Wertherin kärsimykset vähän turhan nuorena osatakseni sitä arvostaa oikein (olin kai 12 tai 13) mutta kiitos muistutuksesta - ei kannata, ainakaan vielä, yrittää uudelleen. En ole ikinä lukenut mitään kirjaa yhtä pakkopullana tai tuntenut yhtä suurta vastenmielisyyttä päähenkilön rakkaudentunteita kohtaan, vaikka kai tästä hyvätkin kohtansa ja juuri niitä ajattomia moraalisia kysymyksiä onneksi löytyi. Mutta huh huh, oli raskas kokemus! :D Kauanko luit?

    VastaaPoista
  2. No itseasiassa ei siinä mennyt kuin pari tuntia :D Tämä oli onneksi helppolukuinen ja lyhyt. Itse luin kuitenkin teosta mielenkiinnolla: klassikot kun kiinnostavat minua :D

    Wertherin onneton rakkaus käy tosiaan aika rasittavaksia, ja itse en kyennyt oikeastaan eläytymään tekstiin mitenkään. Kiintoisinta tässä oli tosiaan tuo pohdinta itsemurhan oikeutuksesta: tosin sitä olisi voitu käsitellä enemmänkin.

    VastaaPoista