lauantai 9. maaliskuuta 2013

Andien mainingit

Kirjoittaja: Pablo Neruda
Suomentaja: Pentti Saaritsa
Julkaistu: 1972
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 170

Andien mainingit koostuu Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen Pablo Nerudan runoista vuosilta 1921-1937 ja 1954-1969 sekä kokoelmasta Canto general, joka julkaistiin vuonna 1950.

Pablo Nerudan runot olivat mielestäni hyvin kauniita ja vaikuttavia. Pidin runokokoelmasta oikeastaan valtavasti. Andien mainingit on myös siitä mielenkiintoinen kokoelma, että se siältää runoja viidenkymmenen vuoden ajalta. Lukijana huomasinkin eroja Nerudan alkutuotannon ja myöhäistuotannon välillä: suurin näistä lienee runojen aihepiirin muuttuminen entistä kantaaottavimmiksi ja poliittisemmiksi. Andien mainingit jakaantuukin kolmeen osaan: runoihin Nerudan alkuajoilta, kokoelmaan Canto general sekä Nerudan lopputuotantoon kuuluviin runoihin.

Nerudan alkutuotanto sisältää hyvin monia rakkausrunoja. Osa runoista kertoo onnettomasta, pakottavasta rakkaudesta, osa on sävyltään eroottisia ja palvovia. Suurimmassa osassa on kuitenkin katkera, kärsivä sävy: kuten Pablo Neruda toteaakin runossaan Tänä yönä voin kirjoittaa..."Rakkaus on niin lyhyt ja unohdus pitkä."

Rakkausrunot ovat kuitenkin sivuosassa kokoelmassa Andien mainingit: eniten Neruda keskittyy poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja historiallisiin aiheisiin.

Poliittisista aiheista Neruda kuvaa muun muassa Espanjan sisällissotaa, kehottaa katsomaan totuutta silmästä silmään: "katsokaa särkynyttä Espanjaa". Runot ovat myös yhteiskunnallisesti herätteleviä: esimerkiksi runo Almería kuvaa sitä, kuinka hyväosaisten ei ole oikein ummistaa silmiään maailman epäoikeudenmukaisuudelta. Runon nimi viittaa alueeseen Espanjassa, jossa saksalaiset pommittivat sisällissodan aikana. Neruda kuvaa tätä hyvinkin vahvasti: rikkaiden ruoka, jonka he saavat vaivattomasti eteensä joka päivä, on "lautanen Almerían verta", vertauskuva siitä, kuinka vaikeneminen on hiljaista hyväksyntää. Myös myöhäistuotannon runo Slummi kuvaa köyhyyttä koskettavasti, antaen köyhille ja vähäosaisille kasvot.

Andien maininkien toinen osa, Canto general, on aiheeltaan historiallinen: runojensa kautta Neruda kertoo Latinalaisen Amerikan historiaa. Näissä runoissaan Pablo Neruda kuvaa esimerkiksi Macchu Picchua sekä Perun inkojen viimeistä johtajaa, Tupac Amarua. Näiden lisäksi runoilija kuvaa myös lähihistoriaa, esimerkiksi Yhdysvaltojen markkinoiden laajennusta Latinalaiseen Amerikkaan. Pablo Neruda oli poliittisilta mielipiteiltään kommunistinen, ja tämä näkyy kriittisyytenä Yhdysvaltoja ja kapitalismia kohtaan. Muun muassa runossaan The United Fruit Co. Neruda kritisoi yhdysvaltalaisia yhtiöitä, jotka ryhtyivät viemään Latinalaisen Amerikan "hukkuvien maiden aarteita" - esimerkiksi kahvia ja hedelmiä - omille kotimaisille markkinoilleen, riistäen siten vasta kehittyviä Etelä-Amerikan maita.

Varsinkin Nerudan myöhäistuotannossa käy ilmi runoilijan vahva kommunistinen ajatusmaailma: yksi runoista on jopa nimeltään Oodi Leninille ja ylistää Leniniä: "hän näki kauemmas kuin kukaan". Neruda myös kuvaa puoluettaan runossaan Puolueelleni:

"Olet antanut minulle veljeyden niitäkin kohtaan joita en tunne...
Sinä opetit minut näkemään ihmisten ykseyden ja erilaisuuden."

Samoin antikapitalistinen ja antimaterialistinen näkökulma tulee esille runossa Oodi esineille: Neruda kuvaa ihmisen hullua kiintymystä esineisiin, sen sijaan, että rakastaisi "sitä, mikä hyppää, kohoaa, pysyy elossa, hengittää". Runoissa käy siis selvästi ilmi myös runoilijan oma polittiinen ja yhteiskunnallinen näkemys.

Yksi Andien mainingeissa toistuvat teema on myös alkuperäisväestöt: Neruda käyttää usein intiaaneja kontrastina länsimaisen maailman arvoille. Länsimaat, erityisesti Yhdysvallat, nähdään riistäjinä, jotka eivät anna arvoa intiaanikansoille: sen sijaan alkuperäisväestöt esitetään positiivisessa valossa, joskin uhreina. Tämä näkyy esimerkiksi runossa Intiaani.

Runoja lukiessani pidin Pablo Nerudan kauniista ja hieman erikoisesta kuvailutyylistä: runoilija käyttää yllättäviä ilmaisuja, jotka muuttavat arkipäiväisemmätkin aiheet mielenkiintoisiksi.

"...heitän surun verkot silmiesi valtamereen."

"Viini iskee mustia piikkejään
ja sen kolkot siilit kuljeksivat..."

Näiden ilmauksien lisäksi pidin kovin siitä, että Nerudan käyttää runoissaan kokonaisia, ymmärrettäviä lauseita, uhraamatta kuitenkaan runon soljuvuutta ja lyyrisyyttä. Pablo Nerudan runoissa on sekä sanomaa, että kauneutta.

3 kommenttia:

  1. En pitänyt tästä, vaan kokoelma jäi minulta kesken. Juuri tuo poliittisuus häiritsi - olisin halunnut tietää, mistä puhutaan. Ehkä joskus palaan Andien maininkeihin maan historiaa opiskelleena. :)

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään hurjasti Nerudasta! Ihana postaus :)

    VastaaPoista
  3. noora: Minä wikipediasin vähän kaikkea, kun en kuitenkaan ole niin perehtynyt Espanjan ja Latinalaisen Amerikan historiaan. Minusta se poliittisuus oli oikein mielenkiintoista, sillä Nerudan runot olivat mielestäni silti ennen kaikkea runoja, eivätkä poliittista materiaalia.

    Elma Ilona: Kiitos! Itse haluaisin lukea enemmänkin Nerudan runoja, jos tilaisuus tulee.

    VastaaPoista