sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Keplo Leutokalma

Kirjoittaja: Derek Landy
Suomentaja: Helene Bützow
Julkaistu: 2007 (suomennos 2007)
Alkuperäinen nimi: Skulduggery Pleasant
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 352

Stephanie Edgley perii kuolleen setänsä Gordonin talon ja varat. Kaksitoistavuotias Stephanie huomaa pian, että kauhukirjailijasedän kirjat perustuvatkin oikeisiin tapahtumiin! Stephanie tutustuu kokonaiseen uuteen maailmaan, johon kuuluu maageja, taikuutta ja jos jonkinlaisia olentoja. Oppaakseen Stephanie saa Gordonin vanhan ystävän, yksityisetsivä Keplo Leutokalman. Stephanie saa kuitenkin huomata, että astuttuaan tähän täysin uuteen maailmaan, takaisin ei ole paluuta...

Keplo Leutokalma on irlantilaista fantasiaa nuorille. Juonikuvio on perinteinen ja hyvin yksinkertainen. Fantasiamaailman olemassaolosta tietämätön lapsi pääsee mukaan maailmaan ja huomaa kuuluvansa sinne, tätä seuraa perinteinen hyvän ja pahan kamppailu, jossa hyvä luonnollisesti voittaa. Keplo Leutokalma ei oikeastaan eroa merkittävästi muusta nuortenfantasiasta, vaikka toki sillä on omat erityispiirteensä: kaksi eri magialajia, joita ei ole itsestäänselvästi jaettu hyvään ja pahaan sekä erikoisempia fantasiahahmoja perinteisten vampyyrien ohella.

Juuri nämä pienet erikoisuudet tekevät Keplo Leutokalmasta mielenkiintoisen: Landy on esimerkiksi kansoittanut fantasiamaailmansa hahmoilla kuten Ontot miehillä, jotka ovat ainoastaan kuoria. Landyn luoma taikuus on myös erilaista: Keplo selittää Stephanielle, että nimen kautta voi saada absoluuttisen vallan toiseen ihmiseen. Ihmisellä onkin useimmiten kolme nimiä: oikea nimi, jota kukaan ei tiedä ja joka lukee Nimien kirjassa, toinen, vanhempien antama ja lopuksi kolmas, jonka hän antaa itselleen. Itselleen antamalla nimellä voi suojata itsensä toisten valtaan taipumiselta, sillä tämän nimen kautta ei voi saada valtaa.

Keplo Leutokalma muistutti minua lukiessani siitä, miten fantasiamaailmat ovat kuitenkin heijastuksia todellisesta maailmasta ulkonaisten puitteiden eroavaisuuksista huolimatta. Tämä myös Derek Landyn luomassa maailmassa: osa uskoo tarumaisen valtikan olemassaoloon, osa ei. Fantasiayhteiskunnan rakenne on myös hyvin samantapainen todellisen maailman kanssa. On Vanhimpien neuvosto sekä heidän kontrollissaan olevat armeija- ja poliisivoimat, Surmakirveet. Keplo Leutokalmassa käy ilmi myös fantasiamaailman byrokraattisuus: uhkaa vastaan ei voida hyökätä heti, vaan päätökset täytyy tehdä huolella ja harkiten.

Vaikka kirja olikin hyvin menevää ja mukaansatempaavaa fantasiaa, minua jäi häiritsemään erityisesti Stephanien hahmo. Stephaniesta oli tehty hyvin vahva ja liki täydellinen hahmo, jolla ei ole mainittavia heikkouksia. Verrattuna myös useisiin toisiin fantasiakirjojen sankareihin, tätä ylivoimaisuutta ei perusteltu erityisemmin, eikä Stephanien hahmo saanut syvempiä ulottuvuuksia kirjan edetessä. Toki yksi syy tähän voi olla se, että Keplo Leutokalma on sarjan ensimmäinen osa, ja hahmot syventyvät sarjan edetessä. Toinen pieni ärsyttävyys oli se, miten helposti kaikki tapahtui: Keplo ja Stephanie päihittävät pahan Serpinen ja tämän armeijan lähestulkoon kahdestaan, saaden apua vain muutamalta muulta.

Puutteistaan huolimatta pidin kirjasta: se oli mukavan helppolukuinen, ja kuten sanoin, Landyn keksimät fantasiahahmot ja taikuuden lajit paikkasivat paljon juonen ja hahmokehityksen puutteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti