perjantai 26. huhtikuuta 2013

Turms, kuolematon

Kirjoittaja: Mika Waltari
Julkaistu: 1955
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 681

Turms, kuolematon on Mika Waltarin historiallinen romaani ja sijoittuu noin 520-480 eKr Välimeren alueelle, erityisesti Sisiliaan. Teos kertoo Turmsista, joka muistaa nuoruudestaan vain salamaniskun: syntyperästään hän ei tiedä mitään.  Kirja on jaettu kymmeneen osaan, jotka kertovat Lars Turmsin maallisen elämän eri vaiheista. Turms, kuolematon alkaa kun Turms, etruskien lukumo, nousee pyhälle vuorelle. Hän päättää kirjoittaa elämästään, tunteakseen itsensä. Tästä teos siirtyy Turmsin nuoruuteen ja myöhempään elämään, aikaan, jolloin Turms kieltää kuolemattomuutensa ja vain aavistaa kuka todella on.

Osiin jakaminen tekee Turmsin elämästä helpomman hahmottaa. Turms tutustuu Dorieukseen, jonka kanssa lähtee merille Fokaian Dionysioksen kanssa. He päätyvät Himeraan, jossa Turms ensi kerran joutuu kosketuksiin etruskien, oman kansansa kanssa. Yksi teoksen pääjuonenkäänteistä on se, kun Turms ryöstää itselleen Afroditen palvelijattaren, Arsinoen, vaimoksi. Lukija pääsee Turmsin mukana niin sotaretkille, sikanien pariin kuin Roomaankin ja lopulta etruskikansan luo, kun Turms saa varmasti tietää olevansa lukumo, kuolematon.

Luin Turms, kuolemattoman Lukudiplomi-haastetta varten. Rehellisyyden nimissä en pitänyt kirjasta juurikaan: vaikka se oli sinänsä mielenkiintoinen, oli se kirjoitettu mielestäni hieman liian hitaaseen tempoon. Teoksesta puuttui mielestäni tietty mukaansatempaavuus, enkä siksi oikein päässyt kirjan tunnelmaan. Kirjan keskeisenä mysteerinä toimii Turmsin matka itsensä ja syntyperänsä löytymiseen, tosin tätäkin pohjustettiin mielestäni kohtalaisen hitaasti eikä erityisen kattavastikaan. Mystiikan Waltari tosin säilyttää teoksessaan: lukumot, kuolemattomuus ja 'hunnutetut jumalat' pysyvät salaisuuksina, joita kirjailija vain raottaa hieman romaanissaan.

Turms, kuolemattomassa kiinnitin eniten huomiota sen naiskuvaan. Kirjassa on kolme keskeistä naishahmoa: Kydippe, Himeran kuninkaan pojantytär, johon Turms palavasti rakastuu, Arsinoe, Afroditen palvelijatar, jonka Turms ryöstää vaimokseen sekä ikääntynyt leskirouva Tanakil, joka viettelee Turmsin ystävän Dorieuksen. Vaikka kaikki kolme ovatkin ulkoisesti hyvin erilaisia, on Waltari kuitenkin kuvannut heitä hyvin samankaltaisina. Kydippeä, Arsinoeta sekä Tanakilia yhdistää taito manipuloida erityisesti miehiä ja toive paremmasta, joka saavutetaan omaa oveluutta käyttäen. Näistä hahmoista Tanakil ja Kydippe olivat uskottavimmat: jotenkin Arsinoen hahmo oli mielestäni jopa yliampuva. Arsinoe tuntuu kunnianhimossaan ja ilkeydessään, turhamaisuudessaan ja kiihkeydessään liioitellulta, kun taas Tanakil ja Kydippe ovat tasaisempia, joskin heistä varsinkin Tanakil on myös moniulotteinen hahmo. Waltarin naiskuva on siitä mielenkiintoinen, että vaikka naiset kuvataankin manipuloivina hahmoina, ovat kaikki kolme keskeistä naishahmoa myös vahvoja hahmoja, joilla on selkeä osuutensa Turmsin elämässä. Pikemminkin tuntuu siltä, että jokainen heistä höynäyttää Turmsia vuorollaan.

Vaikka en tämän romaanin myötä innostunutkaan erityisemmin Waltarin historiallisista teoksista, aion varmasti tutustua niihin. Suurin kompastuskiveni Turms, kuolemattoman suhteen oli kirjan verkkaisuus, mutta käsittääkseni teos onkin hitaampi kuin useimmat Waltarin romaanit. Teoksen juoni ja aihe oli kuitenkin kiinnostava, joten uskon Waltarien muiden historiallisten romaanien olevan enemmän makuuni.

5 kommenttia:

  1. Sain tämän kirjan hankittua on 1955 painos ilman kansikuvaa, mutta sisäkartalla. Luen loppukeväänä projektina uudestaan Sinuhea, ja samoja teemoja tuntuu monissa waltareissa olevan. Yleensä Waltarilla on kiihkoa kuvauksessa, joten tämä voisi olla hyvää vaihtelua :)

    VastaaPoista
  2. Jokke: Minä en tosiaan ole lukenut muita Waltarin historiallisia romaaneja, mutta kyllä tästä tavallaan sitä kiihkoakin löytyy. Itse tarina puolestaan on aika polveileva ja viipyilevä.

    VastaaPoista
  3. OK, Sinuhessa ja Mikael Karvajalassa on kyllä polveilua, mutta ei minusta viipyilyä, eli tämän joskus vielä luen :)

    VastaaPoista
  4. Olen itse lukenut Waltarin historiallisista kirjoista Sinuhen ja Ihmiskunnan viholliset kirjat. Tykkäsin kyllä molemmista. Pitää varmaan ottaa tämä myös lukulistalle.

    VastaaPoista
  5. Jokke: Sinuhe kiinnostaa minuakin erityisesti.

    Lukuneuvos: TÄmä oli kyllä tavallaan kiinnostava, luultavasti jos pitää muistakin Waltarin historiallisista romaaneista, pitää tästäkin.

    VastaaPoista