lauantai 11. toukokuuta 2013

Eila, Rampe ja elämän tarkoitus

Kirjoittaja: Sinikka Nopola
Julkaistu: 2009
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 224

Eila ja Rampe ovat ihan tavallinen suomalainen pariskunta Tampereelta. Kesällä käydään mökillä, tehdään pieniä reissuja ja piipahdetaan Onnenmaassa. Eilan ja Rampen lisäksi elämän tarkoitusta etsii myös likka.

Sinikka Nopolan humoristinen kirja koostuu lyhyistä kertomuksista ja pohdinnoista sekä dialogista. Kirjassa ei oikeastaan ole selkeää juonta, vaan luvut voi lukea pieninä makupaloina yksi kerrallaan. Eila, Rampe ja elämän tarkoitus on kirjoitettu murteella, ja varsinkin dialogiosat olivat suosikkejani.

Eila ja Rampe ovat tyypillinen aviopari: Eila hössöttää hieman ja raahaa Rampea mukanaan ihmeparantajan juttusille ja ostoskeskukseen, kun taas Rampea kiinnostaisi enemmän rautakauppa ja mustikkametsä:

"Mialuummin mää mettässä kuljen kun tämmöseen ostosparatiisiin ahtaurun. Helvetiltä tää näyttää."

Nopola kertoo tavallisten ihmisten tavallisesta elämästä Eilan ja Rampen kautta. Huumori tulee esille pienissä sanavalinnoissa ja näyttäytyy vain lukijalle: päähenkilöt eivät sitä itse koe Nopolan fiktiivisessä maailmassa. Eila, Rampe ja elämän tarkoitus on sävyltään kepeä teos, ja käsittelee lähinnä mitättömiä ongelmia. Kuten sitä, että Rampen on mahdoton postittaa yhtään mitään pehmokuoressa Eilan huomaamatta: varsinkin, kun ei ole joulunaika. Pienestä kiistelystä ja väärinkäsityksistä huolimatta Eilan ja Rampen liitto on kuitenkin arjen keskellä onnellinen, sillä kuten Eila toteaa:

"Eikös me olla kuitenkin loppujen lopuks aika hyvä pari? Samoilla linjoilla monessa asiassa."

Eila ja Rampe näyttäytyvät kirjassa paitsi aviopuolisoina, myös vanhempina. Siinä missä Eila kantaa huolta liki neljäkymppisen likan pärjäämisestä, luottaa Rampe tyttärensä taitoihin paljon enemmän.

Kokonaisuudessaan Eila, Rampe ja elämän tarkoitus ei kaikesta huolimatta ihastuttanut mitenkään erikoisesti. Sinikka Nopolan huumori iski paikoitellen, mutta alkoi välillä toistaa itseään. Ehkäpä kirja olisi ollut parempi lukea pienissä pätkissä sen sijaan, että ahmin sen kerralla. Silloin siitä olisi voinut saada enemmän irti, ja arkinen komiikka olisi välittynyt paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti