perjantai 17. toukokuuta 2013

Rukajärven sissit

Kirjoittaja: Onni Palaste
Julkaistu: 1967
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 330

Maaliskuun 14. päivänä vuonna 1943 alkaa Rukajärven sissien partioretki. Viisisataa Pääskylän pataljoonan miestä aloittaa retken, jonka tavoitteena on tuhota vihollisen Jeljärven tukikohta. Matka taittuu suksilla, vihollisten partioita vältellen, vaikkakin välillä taisteluun joutuen. Viisisataa lähtee partioretkelle, mutta läheskään kaikki eivät palaa muutaman päivän kestävältä reissulta.

Onni Palasteen Rukajärven sissit kertoo jatkosodan aikaisesta sissiretkestä. Teos pohjautuu Palasteen omiin kokemuksiin, ja tämä näkyy myös lukiessa. Sodan todellisuus tulee lähelle lukijaa, kertomus ja sen yksityiskohdat vaikuttavat aidoilta.

Rukajärven sissit käsittelee sotakirjallisuudelle tyypillisiä teemoja: miesten keskinäistä sotaveljeyttä ja lojaaliutta, suomalaista sisua sekä sodan kauheutta. Miesten keskeinen ystävyys ja 'kaveria ei jätetä' -asenne oli kuitenkin keskeisimmässä osassa tässä teoksessa. Selkeimmin tämä tulee esille kirjan viime metreillä, kun Karhu-Jaska kantaa haavoittunutta Elias Meriläistä selässään aina omien linjoille asti. Molempien selviytyminen näyttää epätodennäköiseltä, mutta toista ei jätetä korpeen kuolemaan.

Palasteen kirjoitustyyli on hyvin faktinen ja todellinen. Rukajärven sisseissä ei juurikaan ole dialogia, ja täten sotilaiden väliset suhteet ja persoonat jäivät taka-alalle. Teos on ennen kaikkea kuvaus sotaretkestä. Vertasinkin lukiessani Palasteen kirjaa Väinö Linnan sotaromaaniin Tuntematon sotilas. Linnan teos ja Rukajärven sissit eroavat samasta aihepiiristään huolimatta huomattavasti: Tuntematon sotilas on paljon asenteellisempi ja siinä sodan järjettömyys on paljon suuremmassa osassa kuin Palasteen teoksessa. Samoin Linnan romaani käsittelee syvemmin eri sotilaiden välisiä suhteita ja viljelee huumoria enemmän, etenkin dialogien kautta. Yhtäläisyyksiäkin teoksista löytyy: molemmat kuvaavat tavallisten rivimiesten sota-arkea ja tuovat sodan vaikutuksen yksilöön esiin.

Pidin Rukajärven sisseistä: alkukankeuden jälkeen tarina vei mukanaan. Kertomus oli helppolukuinen ja selkeä rakenteeltaan, vaikka välillä en pysynytkään mukana siitä, olivatko nyt taisteluun joutuneet sotilaat Raution vai Tikkasen miehiä. Teoksessa minua häiritsi ehkä eniten se, että jostain syystä mukana siinä oli paljon yhdyssanavirheitä. Kaiken kaikkiaan Rukajärven sissit oli mielestäni lukemisen arvoinen kirja, vaikka yleensä vierastankin hieman sotakirjallisuutta. Tässä teoksessa kuitenkin selkeä todellisuuspohja loi kiinnostavuutta muuten aika tavanomaiselle sotatarinalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti