keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Oikeusjuttu

Kirjoittaja: Franz Kafka
Suomentaja: Aukusti Simojoki
Julkaistu: 1925 (suomennos 1946)
Alkuperäinen nimi: Der Prozeß
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 234

Pankissa prokuristina työskentelevä Josef K. herää eräänä päivänä ja huomaa olevansa vangittu. Syytä hän ei tiedä, mutta ilmeisesti kyse on vakavasta asiasta.  Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoden mittaiselle jaksolle, jonka aikana tapahtuu ja paljon: Josef ehtii muun muassa sekä tavata neiti Bünsterin, Lenin, papin, maalarin ja setänsä, että palkata ja erottaa asianajajansa.

Oikeusjutun tapahtumat ovat hyvin surrealistisia ja omituisia: välillä lukija ajattelee, mikä on totta ja mikä ei. Alkuasetelma itsessään on jo erittäin kummallinen: Josef K. ei edes tiedä mistä häntä syytetään! Siitä huolimatta, että oikeusprosessi on meneillään, Josef saa käydä töissä ja kulkea kuten vapaa mies: ainoana riesana ovat kuulustelut.

""Oletteko te syytön?" hän kysyi.

"Olen", K. sanoi."

Mielenkiintoista teoksessa oli se, että vaikka Josef K. tietää olevansa syytön rikokseen, josta häntä syytetään, hiipii silti syyllisyyden tunne mieleen. Josefin rationaalinen ajattelu pitää kuitenkin pintansa. Kuten Josef ajattelee:

"Ennen kaikkea oli, jos tahtoi päästä johonkin tulokseen, alusta lähtien torjuttava jokainen ajatuskin mahdollisesta syyllisyydestä. Mitään syyllisyyttä ei ollut. Oikeusjuttu oli vain kuin liikeasia, joita hän oli runsaasti hoitanut pankin hyväksi, liikeasia, jossa, kuten tavallista, monenlaiset vaarat uhkasivat ja oli torjuttava. Silloin ei totisesti ollut viisasta leikkiä minkäänlaisilla syyllisyysajatuksilla, vaan oli ajateltava omaa etua niin paljoin kuin mahdollista."

Kafkan teoksessa näkyy siis ympäristön vaikutus: vaikka yksilö tietäisikin asian laidan, voivat ulkopuoliset tekijät olla niin vaikutusvaltaisia, että yksilö sopeutuu olosuhteisiin ja alkaa vaistomaisesti käyttäytyä niin kuin hänen asemassaan odotettaisiin. Samoin Josef K. alkaa hiljalleen antaa periksi syyllisyyden tunteelle, jota odotetaan syytetyn asemassa olevalta.

En oikein osaa sanoa, mitä mieltä olen Oikeusjutusta. Teos oli ehkä liian surrealistinen, enkä kokenut saavani siitä juurikaan irti. Tuntui, että pohdinta syyllisyydestäkin jäi vajaaksi ja hahmot eivät ehtineet kehittyä edes sen vertaa, että lukija olisi päässyt heistä perille. Sen verran kuitenkin osaan sanoa, että loppu ei mielestäni sopinut teokseen lainkaan, enkä siis pitänyt siitä yhtään. Oikeusjutun loppu on liian yhtäkkinen venyvälle ja verkkaisalle oikeusprosessille ja oli sen lisäksi mielestäni aivan liian radikaali ja jos mahdollista, vieläkin epäselvempi ja kummallisempi kuin itse kirja. Oikeusjutusta jäi siis päällimmäiseksi mieleen hämmennys, enkä osaa edes sanoa pidinkö siitä vai en.

4 kommenttia:

  1. No just. Meni taas päiväkausien hienot syyllisyys- ja yhteiskunta/yksilön asema-pohdinnat kuraksi kun joku hiifvatin Kafka on ehtinyt ensin.

    Kirjojen lukeminen on varmaan lannistavaa. (Minähän en toki lue siis ajattele...)

    VastaaPoista
  2. No ei se nyt sinällään lannistavaa ole :D

    VastaaPoista
  3. Teoksen loppu voi tuntua yhtääkkiseltä siitäkin syystä, että romaani jäi KESKENERÄISEKSI.

    VastaaPoista
  4. Enpä jostain syystä tullut tuota ajatelleeksi, vaikka tiesin kyllä, että romaani jäi kesken. Eipä oo mulla kaikki kellot siis kilkattanut kun oon tätä kirjottanut! :D

    VastaaPoista