torstai 4. heinäkuuta 2013

The Suffrage of Elvira

Kirjoittaja: V.S. Naipaul
Julkaistu: 1958
Kustantaja: Penguin Books
Sivumäärä: 240

Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut Naipaul kirjoittaa teoksessaan The Suffrage of Elvira Trinidadin saaren kunnan Elviran ensimmäisistä oikeista vaaleista. Surujpat "Pat" Harbans on asettunut ehdolle, vastaehdokkaanaan Nathaniel Thomas, "Preacher" ("Saarnaaja"). Vaalit eivät kuitenkaan ole täysin yksioikoiset, vaan Harbans värvää puolelleen sekä muslimiääniä kontrolloivan Bakshin ja tämän pojan Foamin että hindujohtaja kultaseppä Chittaranjanin. Preacherin uskotaan kontrolloivan tummaihoisen väestön ääniä. Vaaleja edeltävänä aikana Elvirassa ehtii tapahtua vaikka mitä.

The Suffrage of Elvira kertoo siis demokratian saapumisesta pieneen kuntaan Trinidad ja Tobagossa. Samalla teos tutkii eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien yhteiseloa Elvirassa. Espanjalaiset, muslimit ja tummaihoiset ovat Elviran vähemmistöjä siinä missä hindut ovat suurin yksittäinen ryhmä. Teoksessaan V.S. Naipaul kuvaa demokratiaa, politiikkaa ja vaaleja humoristisesti ja satiirisesti.

Naipaul kuvaa eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien yhteiseloa yllättävän rauhalliseksi. Konflikteja ei oikeastaan kuvata lainkaan, ja Harbansin vaalikomitean eri ryhmiä edustavat jäsenetkin tulevat mainiosti toimeen. Mielenkiintoista kirjailijan kuvauksessa oli kuitenkin se, että huolimatta rauhanomaisista suhteistaan toisiin ryhmiin, espanjalaiset, muslimit, tummaihoiset ja hindut olivat hyvin selkeästi erossa toisistaan. Ryhmien välinen kanssakäyminen on pientä, ja ryhmiä käsitellään teoksessa homogeenisinä ja yksimielisinä yksikköinä. Tämä käy ilmi siitä, kuinka Harbans laskeskelee saatuaan sekä hindu- että muslimijohtajan kannatuksen saavansa näiden kansanryhmien tuen vaaleissa.

Mielenkiintoista teoksessa The Suffrage of Elvira oli myös politiikan ja vaalien kuvaaminen. Merkityksellistä ei ole ehdokkaiden poliittinen kanta tai näkemys Elviran tulevaisuudesta - näistä ei teoksessa mainita oikeastaan lainkaan. Vaalien voittaminen on oikeastaan puhdas suosiokilpailu. Kansansuosiota kalastellaan vaikutusvaltaisen ystävien, ilmaisen rommin sekä sairaskäyntien kautta. Vaikutusvaltaisia ystäviäkään ei saada poliittisten näkemysten kautta, vaan heitä saadaan suotuisien naimakauppojen ja rahan avulla. Sympaattisimmaksi koettu ehdokas voittaa, mielipiteistään huolimatta. Lukiessani teosta mietin länsimaista demokratiajärjestelmää: onko se loppujen lopuksi yhtään sen enempää kuin suosiokysymys? Ovatko nykyajan vaalit lopultakaan muuta kuin kysymys siitä, kuka ehdokkaista onnistuu luomaan omasta poliittisesta näkemyksestään suosituimman? Kuinka paljon kysymys on todellisesta poliittisesta kannasta ja kuinka paljon mielikuvista, jotka eivät välttämättä vastaa todellisuutta?

The Suffrage of Elvira ei mielestäni kuitenkaan ollut mitenkään erityisen puoleensavetävä, ja Naipaulin huumori oli paikkapaikoin turhan kuivaa. Mielenkiintoisinta teoksessa oli tosiaan sen kuvaus demokratian saapumisesta vastikään itsenäistyneeseen valtioon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti