lauantai 3. elokuuta 2013

Ilias

Kirjoittaja: Homeros
Suomentaja: Otto Manninen
Kirjoitettu: 750 eKr. (suomennos 1919)
Alkuperäinen nimi: Ιλιάς (Ilias)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 484

Ilias on muinaiskreikkalainen runoelma, jonka uskotaan olleen Homeroksen kirjoittama. Teos kertoo Troijan sodasta, ja sen keskeisimpiä hahmoja ovat vastakkain olevien akhaijien (muinaiskreikkalaisten) sekä Troian johtajat sekä suurimmat sotaurhot. Pääosassa ovat niin Troian Hektor kuin akhaijien Akhilleus ja Agamemnonkin. Kuolevaisten lisäksi myös kreikkalaisen mytologian jumalat seikkailevat teoksessa.

Rehellisesti sanottuna Ilias oli mielestäni vaikeasti ymmärrettävä ja tylsä. Tämä johtui osittain siitä, että teos on kirjoitettu runomittaan, osittain taas syynä oli Otto Mannisen vanhahtava suomennos, joka oli paikoittain hieman epäselvä ja omituinen ilmaisultaan. Osittain taas teoksen tapahtumat etenivät mielestäni hyvin hitaasti ja hahmojen välistä dialogia oli paljon. Ilias myös kertoo sodasta, eivätkä Troijan sodan tapahtumat olleet mielestäni erityisen kiinnostavasti kuvattuina kirjassa. Sotaa ja varsinkin yksittäisten hahmojen välisiä taisteluita kuvaillaan kuitenkin yllättävän väkivaltaisesti:

"Kaatoi Idomeneus Erymaan, tuon survasi suuhun vasken surmaisen, terä niskast', aivojen alta ulkoni taas sekä luut lumivalkeat murskasi tieltään; hampaat vierivät maalle, ja kuin verikuoppana kuohui kumpikin silmä, ja verta hän sieraimista ja suusta purskui maassa, ja kuoleman yö hänet varjosi musta."

Homeroksen Iliaksessa tällaista väkivaltaista kuvailua oli enemmänkin, mikä osaltaan vaikutti siihen, että Ilias ei lukukokemuksena ollut kovin mukava.

Mielenkiintoista teoksessa oli kuitenkin mielestäni se, miten kreikkalaisen jumaltaruston jumalat liittyvät tarinaan. Jumalat ovat Iliaksessa hyvin inhimillisiä: suuttuvat, heidän voimansa on rajallinen ja jumalienkin välillä vallitsee kiistoja. Jumalilla on kuitenkin valta vaikuttaa ihmisten kohtaloihin, ja tätä kohtaloa jumalat ohjailevat varsin oikukkaasti:

"Vastasi närkästyin jumalainen näin Afrodite: "Julkea, mielt' älä ärsytä mun, sinut että mä hylkään, niin alan vainota, kuin ylen suurt' olen lempeä suonut, yllytän kummatkin, urot Ilionin ja akhaijit, vimmaan turmahiseen, ja sa kuolet surkean surman.""

Afroditen lisäksi jumalien valta näkyy myös Pallas Athenen käytöksessä: tämä vie Hektorilta älyn pois.

Yllätyksekseni huomasin, että Ilias ei tunnekaan tarua Akilleen kantapäästä. Akhaijien sankari Akhilleus on aivan yhtä kuolevainen kuin kaikki muutkin:

"Ruumis on hälläkin näät terän vaskisen vammata, yks on vain elo, kuolollista on hänkin juurt', olen kuullut, voiton kunnian hälle jos suokin Zeus Kronossynty."

Kokonaisuutena Ilias oli kerronnaltaan minusta pitkästyttävä, mutta teoksena mielenkiintoinen lukukokemus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti