perjantai 30. elokuuta 2013

Ja vuoret kaikuivat

Kirjoittaja: Khaled Hosseini
Suomentaja: Katariina Kaila
Julkaistu: 2013 (suomennos 2013)
Alkuperäinen nimi: And the Mountains Echoed
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 408

Abdullah ja Pari ovat hyvin läheisiä sisaruksia: itseasiassa Abdullah on Parille paljon enemmän kuin veli. Äitipuoli Parwana ei hyvästä tahdostaan huolimatta kykene rakastamaan Abdullahia ja Paria kuin omaa poikaansa Omaria, ja niinpä rahavaikeuksien iskiessä Abdullah ja Pari joutuvat eroon toisistaan. Tästä alkaa tarina, johon kietoutuvat niin kabulilaiset serkukset Timur ja Idris kuin kreikkalainen Markos Varvariskin.

Odotin Khaled Hosseinin kolmatta romaani Ja vuoret kaikuivat innolla: edelliset romaanit Leijapoika ja varsinkin Tuhat loistavaa aurinkoa tekivät minuun suuren vaikutuksen ja jäivät mieleen pitkäksi aikaa. Tartuin siis mielenkiinnolla teokseen Ja vuoret kaikuivat. Kauniista kannesta huolimatta koko kirja oli valtaisa pettymys.

Ja vuoret kaikuivat on kirjoitettu hieman novellimaiseen tyyliin: teoksen eri osat kertovat useasta eri hahmosta ja ajallisesti tarinat jatkuvat 1950-luvulta 2010-luvulle. Hahmot liittyvät toisiinsa välillä hyvinkin löyhästi: Idris ja Timur ovat Parin enopuolen Nabin naapureita samalta kadulta, Tahlia taas Nabin Kabulin-talon vuokraajan ystävä. Vaikka joskus pidänkin yhteenkietoutuneista novellimaisista osista, joilla kerrotaan laajempaa kokonaisuutta, tässä Hosseinin kirjassa se ei mielestäni toiminut ollenkaan. Hahmot jäivät hyvin pinnallisiksi ja monet tarinoista - erityisesti Idriksen ja Timurin osat jäivät jotenkin irrallisiksi.

Khaled Hosseinin romaanissa Ja vuoret kaikuivat ei mielestäni ole selkeää teemaa tai juonta: se on vain tarina sisaruksista, jotka joutuvat lapsuudessaan eroon. Abdullahin ja Parin tarinaa ei ollut valotettu mielestäni tarpeeksi, ja loppuratkaisu tuli aivan liikaa puskista, ilman laajempaa pohjustusta. Yksi teoksen puutteista verrattuna aikaisempiin kirjoihin oli myös se, että Hosseini oli aikaisemmissa teoksissaan käsitellyt tärkeää ja vaiettua aihetta: Afganistania. Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa antoivat Afganistanille ja sen kärsimyksille kasvot.

Ja vuoret kaikuivat ei tätä tee. Teos ei ollut mielestäni mitenkään erityisen huono: se vaan jäi aikaisempien lukukokemusten varjoon niin radikaalisti, että pettymys moninkertaistui. Tästä kirjasta jäi todellakin laimea maku suuhun: tässäkö tämä nyt oli.

5 kommenttia:

  1. Minä petyin myös. Kirjasta löytyi välähdyksiä upeasta tarinankerronnasta, mutta ne olivat irrallisia ja kirjaa oli vaikeaa hahmottaa yhtenäiseksi...

    VastaaPoista
  2. Pettymys mikä pettymys :( Eipä tätä kukaan ole tainnut suuremmin hehkuttaa.

    VastaaPoista
  3. Mai & Annika: Niinpä. Kansi on kuitenkin hieno!

    VastaaPoista
  4. Harmi ettei tarina yltänyt odotusten (/kannen) tasolle, vaikka sitä vähän jo takakannen perusteella olenkin pelännyt :( Ehkä olisi syytä tyytyä kirjaston kappaleeseen.

    VastaaPoista
  5. acidane: Ei tätä kyllä omaksi kannata ostaa... Toista kertaa ei varmasti tule luettua :(

    VastaaPoista