tiistai 27. elokuuta 2013

Sputnik-rakastettuni

Kirjoittaja: Haruki Murakami
Suomentaja: Ilkka Malinen
Julkaistu: 1999 (suomennos 2003)
Alkuperäinen nimi: スプートニクの恋人 (Supūtoniku no koibito)
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 252

Sumire rakastuu päättömästi: 17 vuotta vanhempaan Miuhun. Miu ottaa Sumiren töihin, ja tämän seurauksena Sumire muuttuu. Hän vaihtaa pukeutumistyyliä, matkustelee Miun kanssa ja mikä pahinta lopettaa kirjoittamisen. Teoksen kertojaääni, Sumiren ystävä K, joka on opettajana ja itse rakastunut Sumireen, ei erityisemmin pidä Sumiren muutoksesta. Mutta kun Miu soittaa Kreikasta ja ilmoittaa, että Sumire on kadonnut, ei K epäröi ollenkaan ostaessaan liput Japanista Rodoksen lähellä sijaitsevalle saarelle.

Lainasin Sputnik-rakastettuni eräältä tuttavaltani, ja odotin teokselta paljon: pidinhän paljon Suuresta lammasseikkailusta, joka oli mielestäni kekseliäs, valloittava ja arvoituksellinen. Sputnik-rakastettuni alkoi mielestäni hieman laimeasti ja arkipäiväisesti, mutta Sumiren kadottua Murakamille tyypillinen todellisuudella leikittely alkoi. Kertoja päättelee ystävänsä kadonneen, menneen toiselle puolelle ja kokee itsekin omituisen tapahtuman öisellä Kreikan saarella. Koko juttu on erittäin hämmentävä.

En oikein osaa sanoa mikä, mutta joku tässä tökki. Oliko se kenties sitä, että Sputnik-rakastettuni oli liiaksi rakkaustarina (vaikkakaan se ei ollut sitä erityisen paljon) vai sitä, että Suuri lammasseikkailu oli ensimmäisenä Murakami-lukukokemuksena niin vaikuttava, että muut teokset jäävät sen varjoon? Tai ehkä minua häiritsi Sputnik-rakastettuni -kirjassa se, että arkipäiväisenä alkanut teos muuttuu yhtäkkiä ja aivan liian nopeasti surrealistiseksi, ja sen jälkeen tapahtuukin liian vauhdilla ja lukija ei ennätä mukaan. Ehkäpä tässä Murakamin romaanissa pohjustusta oli liikaa, ja varsinaiselle arvoitukselle jäi liian vähän tilaa.

Haruki Murakamin teosten maailmassa on mielestäni jotain surullista ja jotain uhkaavaakin. Kuten tässäkin, K etsii epätoivoisesti Sumirea, Sumire taas Miuta ja Miu itseään. Ratkaisuja ei tahdo löytyä ja kun ne löytyvät, ovat nekin pahaaenteileviä: Sumiren on lähdettävä pois tästä maailmasta kohdatakseen todellisen, terveesti seksuaalisen Miun. Hahmot eivät koskaan kohtaa toisiaan, eivät todella, ja tällaisen kohtaamisen mahdollisuuskin tuntuu kaukaiselta. Murakamin romaanissa tavoitellaan jatkuvasti jotain, mitä ei edes oikein voi saada. Koko teos on jollakin tavalla erittäin hämmentävä kuten jo totesin: sanoisinko myös epäilyttävä. Sputnik-rakastettuni oli mielestäni läpeensä outo teos - kuten Murakamille sopiikin, mutta samaa viehättävyyttä kuin Suuressa lammasseikkalussa siinä ei ollut.

6 kommenttia:

  1. Minä en ole lukenut Suurta lammasseikkailua, mutta tulen kyllä senkin lukemaan. Murakami on mielestäni ihana, vaikka tämä Sputnik rakastettuni ei olekaan hänen parhaitaan. Lue ihmeessä Kafka rannalla tai 1Q84, ne ovat upeita, upeita, upeita! <3

    VastaaPoista
  2. Murakamin kirjoissa tuntuu välittyvän semmoinen unenomainen tunnelma. Kafka rannalla on vielä surrealistisempi kuin Sputnik-rakastettuni.

    VastaaPoista
  3. Minä taas pidin Sputnikista hurjasti, kun luin sen ensimmäistä kertaa, mutta Kafka rannalla ja 1Q84 päihittävät sen mennen tullen. :) Kafka rannalla -kirjassa on tosiaan myös samanlaista toiseen maailmaan/todellisuuteen lähtemistä, itseään etsimistä ym. kuin Sputnikissa.

    VastaaPoista
  4. Krista: Kafka rannalla ja IQ84 ovat molemmat listoilla! Vielä jonakin päivänä...

    Juha: Kafka rannalla on varmaan sitten minun makuuni :D Sputnik-rakastettuni oli jotenkin laimean surrealistinen verrattuna Suuren lammasseikkailun päättömään meininkiin.

    Zephyr: Sputnikissa minua jotenkin häiritsi se romanttisuus yms. Jotenkin yhdistelmä romantiikka/seksuaalisuus + surrealismi ei iske yhtään!

    VastaaPoista
  5. Viehättävää kuinka käytät sanaa arkipäiväinen!
    Sumire oli jotenkin hirvee. Tai emmätiä. Kukaan joka suhtautuu intohimoisesti Keroukakkiin ei voi olla muuta kuin esihipsteri.
    T: muuan K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä teos tosiaan alkoi arkipäiväisesti :D Kauhean paljon en siitä näin vuoden jälkeen muista, kertonee jotain siitä että kirja ei ollut kovinkaan paljon mieleeni.

      Poista