tiistai 3. syyskuuta 2013

Unelmakuolema

Kirjoittaja: Leena Krohn
Julkaistu: 2004
Kustantaja: Teos
Sivumäärä: 216

Kerrankin voitin jotain! Unelmakuoleman voitin hdcaniksen Hyönteisdokumentti-blogin arvonnassa. Leena Krohnin teos oli mielenkiintoinen jo aiheensa puolesta, mutta lukiessani se veti minut vielä syvemmälle kirjan maailmaan.

Lucia on töissä sekä Unelmakuolemassa että Pakastamossa. Unelmakuoleman tarkoitus on tarjota jokaiselle - kriteerit täyttävälle, tietysti - mahdollisimman laadukas ja hyvä kuolema. Pakastamo taas tarjoaa palveluaan heille, jotka tahtovat uuden elämän: syväjäädytys nestemäisessä typessä ja ylösnousemus tekniikan kehityttyä ovat osa kauppaa. Samalla kun Unelmakuolema kasvattaa suosiotaan, leviää maailmalla pandemia, joka tunnetaan nimellä "Lentävä vanhuus" ja tuhatjalkaiset levittävät tumultusta.

Leena Krohnin 10-luvulle (2010-luvulle?) sijoittuva dystopiakertomus Unelmakuolema on vangitseva kuvaus ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä. Sekä Unelmakuolema ja Pakastamo edustavat teoksessa ihmisen mahdollisimman pitkälle vietyä itsekkyyttä, jossa yksilön itsemääräämisoikeus on jalostettu huippuunsa. Unelmakuolemassakaan ei ole kyse mistään muusta kuin itsekkyydestä: oikeus kuolla on vain niillä, jotka ovat täysin terveitä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Itsekkyyden teeman käsittelyn lisäksi Unelmakuolema kysyy: voiko kuolemaa huiputtaa?

Krohnin teoksella ei sinällään ole selkeää juonta, vaan pääpainona on 10-luvun dystopian ja ihmisen (todellisen?) luonteen ja itsekkyyden esiintulemisen kuvaus. Unelmakuoleman maailma on kuin oma maailmamme: vain hieman pitemmälle vietynä. Vaikka suurimman huomion varastaakin kuoleman kanssa kilpailu Unelmakuoleman ja Pakastamon muodossa, pidin erittäin mielenkiintoisena myös taiteen kuvausta teoksessa.

"Oli tapahtunut jotain eriskummallista. Ei enää riittänyt se, että esitystä, simulaatiota, virtuaalista tekemistä pidettiin todellisuutena. Sehän oli aina ollut kaiken taiteen ja teatterin päämääräkin: olla "leikisti" totta. Mutta missä oli nyt leikki? Missä oli illuusio?"

Taide esiintyy Krohnin romaanissa oikeastaan itsekkyytenä ja pahuutena, joka verhotaan kannanoton ja ilmaisunvapauden huntuun. Taidetta ei ole enää esteettisyys ja kauneus, vaan taidetta on shokeerata: tappaa ikääntynyt prostituoitu videolla, raiskata tyttö näyttämöllä, häpäistä ruumis sian teurastuksen yhteydessä. Taitelijat esiintyvät Unelmakuolemassa itsekkäinä - "minä itse olen tärkein" - ja yhteiskunnan hyväksi uhrautujina, jotka riskeeraavat rikosoikeuteen joutumisen luodessaan "taidettaan". Mielenkiintoista teoksessa on se, kuinka kirjan maailman konservatiivisissa piireissä tätä taidetta pidetään hyväksikäyttönä ja julmuutena. Unelmakuoleman liberaalit kauhistelevat niitä, "joiden toleranssikynnys on niin matala, että he nostavat metelin yhden ikääntyneen prostituoidun taposta ja syömisestä."

"Elämme nyt keskellä konservatismin aaltoa, joka todella kauhistuttaa minua."

Leena Krohn nostaa esille romaanissaan siis myös moraalin ja oikean ja väärän subjektiivisuuden: mikä on oikein? Nyky-yhteiskunta tuomitsisi varmaan ilman muuta Unelmakuolemassa kuvatun taiteenmuodon, mutta vuosia sitten osa nykytaiteesta oli yhteiskunnan paheksunnan alaisena. Muuttuuko oikea ja väärä yhteiskunnan mukana, onko enemmistön moraali oikea moraali? Kumpi on suurempi oikeus: yksilön itsemääräämisoikeus vai yhteishyvän tavoittelu? Onko oikein tuhota yhteiskuntaa hyödyttämätön yksilö enemmistön hyväksi?

Mielestäni Unelmakuolema käsitteli myös pelkoa. Pelko ohjaa oikeastaan kaikkia hahmojen valintoja: toiset ajautuvat Unelmakuolemaan tai Pakastamoon pelätessään joko raihnaista vanhuutta ja kivuliasta kuolemaa tai kuoleman lopullisuutta. Pelko saa myös yhteiskunnan hyväksymään kyseenalaiset ja julmat "taiteen" muodot. Krohnin dystopian ihmiset haluavat ummistaa silmänsä kehitysmaiden ahdingolta luodessaan julmaa taidetta. Tekemällä julmuuksista todellisuutta ja taidetta he vähättelevät inhimillistä kärsimystä ja luovat siitä jotain korkeampaa, tekevät kivusta, nöyryytyksestä ja kärsimyksestä jotain hienoa ja tavoiteltavaa taiteen muodossa.

Leena Krohnin Unelmakuolema oli pysäyttävä lukukokemus, joka sai lukijan miettimään omaa todellisuuttaan, moraaliaan ja oikean ja väärän rajaa. Samoin romaani haastaa ajattelemaan yksilön ja yhteiskunnan oikeuksia, jotka saattavat mennä joskus toistensa yli. Kumpi on silloin arvokkaampi? Tuleeko yksilön itsemääräämisoikeutta kunnioittaa niin kauan, kun se ei suoraan aiheuta vahinkoa toiselle? Vai onko yhteisön hyvä tavoiteltavampaa? Ja jos vältetään ääripäitä, niin missä kulkee sopiva tasapaino?

6 kommenttia:

  1. aion vaikuttaa sivistyneeltä ja ilmoittaa:

    tämän minäkin olen lukenut

    :----))))

    VastaaPoista
  2. Hienoa että kirja toimi :) Vaikuttava ja ajatuksia herättävä kirja.

    VastaaPoista
  3. juinehani niosain: Mitä pidit tästä kirjasta? :)

    hdcanis: Toimi hyvinkin! Ja nimenomaan ajatuksia herättävä, tästä olisi saanut vielä pitemmänkin tekstin aikaiseksi :D

    VastaaPoista
  4. Pidin (oli aika jolloin pläräilin leena krohnin kirjoja enemmänkin). Psst, kirjailijan kotisivuilla on esseitä ym vapaasti luettavissa. Ainakin joskus oli.

    -九鹤 (en jaksa kirjautua olen pakettiautossa eiköhän tuo riitä idksi :------)))

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Olen lukenut vain tämän ja Ihmisen vaatteissa, mutta taidan tutustua Krohnin tuotantoon enemmänkin!

    VastaaPoista
  6. http://www.kaapeli.fi/krohn/kaspar.htm

    (se sama anonyymi)

    VastaaPoista