perjantai 22. marraskuuta 2013

Beyond the Sky and the Earth

Kirjoittaja: Jamie Zeppa
Julkaistu: 1999
Kustantaja: Riverhead Books
Sivumäärä: 302

Parikymppinen Jamie päättää tehdä loikan tuntemattomaan ja lähtee Bhutaniin opettajaksi pieneen Pema Gatshelin kylään. Muutaman kuukauden opetettuaan Jamielle tarjoutuu mahdollisuus lähteä luennoimaan yliopistoon, Kanglungiin.

Jamie Zeppan muistelmateos Beyond the Sky and the Earth on erittäin mielenkiintoinen katsaus pieneen Bhutanin valtioon, joka sijaitsee Intian rajalla Himalajan vuoristossa. Bhutan on buddhalainen valtio, joka tunnetaan muun muassa onnellisuusindeksistään. Samalla valtio on kuitenkin myös yksi maailman eristyneimpiä.

Beyond the Sky and the Earth kuvaa mielestäni Bhutania erittäin onnistuneesti. Mielikuvani Bhutanista olivat ennen kirjan lukemista hyvin vähäiset: onnellinen maa, jossa ihmiset elävät ilman materiakeskeisyyttä. Zeppa kuitenkin osoitti ennakko-oletukseni aivan vääriksi. Vaikka Bhutanissa ihmiset tyytyvätkin vähempään kuin keskivertolänsimaalaiset, ei elo buddhalaisuuden oppeja noudattavassa maassa silti ole täyttä auvoa. Zeppa kertoo muun muassa väkivaltaisuuksista, joita syttyy pohjoisbhutanilaisten sekä etelässä asuvan nepalilaisvähemmistön välille. Bhutan ei myöskään ole täysin rauhan tyyssija: valtiota on syytetty kidutuksista, hallituksen arvosteleminen on rikos ja maasta ei saa poistua ilman lupaa.

Zeppa myös kirjoittaa hyvin realistisesti. Kolmen vuoden opetusjakson jälkeen hän menee naimisiin bhutanilaisen Tshewangin kanssa, mutta avioliitto päättyy eroon kuuden vuoden jälkeen. Kulttuurierot ovat liian suuret, ja mielestäni oli mielenkiintoista lukea, kuinka aina rakkauskaan ei ratko kaikkia ongelmia. Zeppa ei turhaan kuorruta ja siloittele kokemustaan Bhutanissa, vaan kertoo sen hyvät ja pahat puolet rehellisesti. Beyond the Sky and the Earth on muistelmateos, joka kannattaa ehdottomasti lukea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti