maanantai 18. marraskuuta 2013

Karamazovin veljekset

Kirjoittaja: Fedor Dostojevski
Suomentaja: Lea Pyykkö
Julkaistu: 1880 (suomennos 1990)
Alkuperäinen nimi: Братья Карамазовы (Bratja Karamzovy)
Kustantaja: Karisto
Sivumäärä: 1098
Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1929 Otavan kustantamana ja V.K. Trastin suomentamana.

Karamazovin veljekset kertoo nimensä mukaan Karamazovin kolmesta veljeksestä: Dmitristä, Ivanista sekä Alekseista. Teos on jaettu kahteentoista eri kirjaan, ja lähes puolet on varsinaisten tapahtumien alustamista. Aleša on päättänyt ryhtyä munkiksi, Ivan on intellektuelli ateisti ja Dmitri puolestaan ajattelematon rellestäjä. Kun perhepiirissä tapahtuu murha - Fedor Pavlovitš Karamazov tapetaan - muuttuvat veljesten väliset suhteet myös lopullisesti.

Fedor Dostojevskin viimeiseksi jäänyt teos Karamazovin veljekset on yli tuhatsivuinen järkäle. Olen lukenut kirjaa ensimmäiset sata sivua joskus kymmenenvuotiaana, mutta ymmärrettävistä syistä jättänyt kesken. Kirjan alkaa tekijän alkusanoilla, ja itse teos on jaettuna neljään osaan, joiden alle 12 kirjaa sijoittuvat. Nämä 12 kirjaa on jaettu vielä lukuihin, ja kaiken lisäksi kirja päättyy epilogiin. Romaanin massiivisuus ja osittainen sekavuus osa-, kirja- ja lukujärjestelmästä johtuen sai minut suhtautumaan kirjaan jo etukäteen hieman varoen. Aloitin kirjan lukemisen sekalaisin mielikuvin: toisaalta pelkäsin kirjan olevan sekava ja hankala ymmärtää, pitkästyttävä ja tylsä. Toisaalta taas ajattelin, että kirja voi olla hyvinkin mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava, jos vain jaksaisin keskittyä kirjaan. Venäläisissä kirjoissa hahmoilla on myös useampia lempinimiä, mutta onneksi tässä tuli mukana nimiluettelo!

Dostojevski kuvaa tapahtumia minäkertojana, mutta kuitenkin ulkopuolisena, kolmantena osapuolena, tarkkailijana. Mielenkiintoista on myös Dostojevskin kertojan tyyli: subjektiivinen historioitsija, joka kertoo faktat faktoina, mutta esittää myös subjektiiviset havainnot faktoina. Tämä käy ilmi muun muassa kertojan luonnehdinnasta Fedor Pavlovitšista: "Hän oli sentimentaalinen. Hän oli ilkeä ja sentimentaalinen." 

Karamazovin veljekset on Fedor Dostojevskin pääteos, joka käsittelee niin uskontoa, venäläistä yhteiskuntaa kuin omatuntoakin. Teemat ovat samanlaisia kuin Rikoksessa ja rangaistuksessa - tässä teoksessa niitä vain käsitellään paljon laajemmin.

Uskontoa käsitellään erityisesti Aleksein kautta. Uskonnollisuus tulee ilmi paitsi Aleksein haaveessa ryhtyä munkiksi sekä venäläisen luostarijärjestelmän kuvaamisen kautta, myös Aleksein ja Ivanin suhteessa. Ivan on oppinut ateisti, ja vaikka Aleksein ja Ivanin keskustelut olivat paikka paikoin raskasta, esittää Dostojevski niissä paljon pohdintoja ihmisen, Jumalan ja uskonnon suhteesta.

Ainoa häiritsevä tekijä kirjassa oli mielestäni se, että varsinainen juonellinen osuus - Fedor Karamazovin murha - tulee esille niin myöhään teoksessa. Karamazovin veljeksissä ei ole selkeää juonikehitystä kuten Rikoksessa ja rangaistuksessa, ja esimerkiksi murhaaja jäi minulle tavallaan hämärän peittoon. Teos onkin pikemminkin pohdiskeleva romaani kuin juonivetoinen venäläinen klassikko.

Pidin kirjaa kovin mielenkiintoisena, vaikka paikoitellen se olikin yksitoikkoinen ja vaikeaselkoinen. Keskittyessäni kirjaan en kuitenkaan pitänyt sitä sekavana. Karamazovin veljekset on ehdottomasti lukemisen arvoinen klassikko, vaikka kovin viihteellinen se ei ole.

3 kommenttia:

  1. "Tällä hetkellä luen" - minulla on sama Riggsin kirja kesken, saan varmaan tänään loppuun. :) Luen tosin suomenkielistä painosta. Olen tykännyt. Meinasin ensin palauttaa lukemattomana kirjastoon mutta sitten se imaisikin mukaansa. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä kuulostaa minusta tosi mielenkiintoiselta, vaikkakin toisaalta vähän raskaalta! Saapa nähdä, jos vielä ryhtyisin lukemaan tätä Venäjää valloittamaan -haasteeseen, mutta toisaalta omassa hyllyssäni odottaa lukematon Dostojevskin Idioottikin.

    VastaaPoista
  3. Marika: Mä sain itseasiassa just eilen luettua kirjan loppuun. Jotenkin karmiva, mutta hyvä! Jatko-osaa odotellessa...

    Anna: Mulla kesti tässä ikuisuus lukea :D Dostojevski ei tosiaan oo kevyimmästä päästä, Rikos ja rangaistus oli mielestäni helppolukuisempi kuin tämä. Puolenvälin jälkeen tämäkin muuttuu tosin enemmän tapahtumakeskeiseksi, jolloin kirjaa on helpompi seurata!

    VastaaPoista