perjantai 29. marraskuuta 2013

The Trouble with Paradise

Kirjoittaja: Jill Shalvis
Julkaistu: 2007
Kustantaja: Berkley Sensation
Sivumäärä: 295

Muotisuunnittelijan koulutuksen käynyt Dorie Andersson työskentelee inhan pomon alaisena ketjuliike Shop-Martissa. Eräänä päivänä käy kuitenkin huima onnenpotku: Dorie on voittanut viikon risteilyn Fidžille. Laiva kuitenkin ajautuu myrskyyn, ja matkustajat ja miehistö yhtä lukuunottamatta haaksirikkoutuvat autiolle saarelle, yhtä lukuunottamatta. Mutta putosiko hän vai työnsikö joku Bobbyn laidan yli?

Jill Shalvisin The Trouble with Paradise on yksi huonoimpia kirjoja joita olen lukenut. Lähinnä luin tekstiä myötähäpeästä kärsien. Dorie on keskinkertainen, tavallinen parikymppinen nainen, mutta yllättävää kyllä, kaikki laivan uljaat uroot suorastaan tappelevat tästä. Kirjan puoliväliin asti teoksessa ei tapahdu mitään muuta kuin Dorien kömpelyyttä ja mietintää siitä, kenen kanssa sitä nyt rupeaisi seksisuhteeseen. Tietysti Dorie kiinnostuu laivan täydellisestä lääkäristä, joka ei kuitenkaan suostu sekoittamaan työtä huvituksiin. Lukija voinee arvata jo tästä, sekoittaako täydellinen lääkäri Christian työn huvituksiin Dorien kanssa vai ei.

Eniten myötähäpeää herättää kuitenkin Dorien lapsellisuus. Hän kompastuu laivan kannella ja saa tikun takapuoleensa, mutta eihän lääkärin voi tietenkään antaa poistaa sitä, sehän on niin hirvittävän noloa! The Trouble with Paradise tekee tosiaan tikusta asiaa noin kaksi kolmasosaa kirjasta, kunnes lääkäri Christian viekkaudellaan poistaa jo tulehtuneen tikun kiristettyään ensin Dorielta lupauksen strippitanssiin tähtien alla.

Jännittävät hetket kestävät kirjassa noin 20 sivua, ja juonikehitys on olematonta. The Trouble with Paradisea lukiessa tuntui siltä, että kirjoittaja Jill Shalvis on tahtonut kirjoittaa erittäin kuuman ja seksiä tihkuvan kirjan ja samalla jännittävän mysteeriromaanin. Kumpikaan ei onnistu.

The Trouble with Paradise on ehkä tämän vuoden huonoin kirja, enkä pitänyt siitä yhtään. En suosittele luettavaksi kenellekään, jolla ei ole hyvin suurta toleranssia myötähäpeälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti