maanantai 23. joulukuuta 2013

Testimony of an Irish Slave Girl

Kirjoittaja: Kate McCafferty
Julkaistu: 2003
Kustantaja: Penguin
Sivumäärä: 204

Cot Daley ryöstetään kotoaan Irlannista ja viedään Väli-Amerikkaan, Barbadokselle, orjaksi 1600-luvulla. Kirja alkaa, kun Peter Coote tahtoo kuulustella Cotia orjien kapinaan liittyen. Cot Daley suostuu puhumaan, mutta vain omilla ehdoillaan: hän aikoo kertoa oman tarinansa.

Kate McCaffertyn esikoisteos tarttuu kiintoisaan aiheeseen: irlantilaisten orjuuttamiseen Väli-Amerikassa 1600-luvulla. Arviolta noin 50 000-80 000 irlantilaista miestä, naista ja lasta vietiin nimenomaan Barbadokselle orjiksi. Testimony of an Irish Slave Girl herätti mielenkiintoni, sillä en ollut edes tietoinen siitä, että Irlannistakin oli viety orjia Amerikkaan. Orjuudesta puhuttaessa mieleen tulevat ainoastaan Afrikasta tuodut uhrit.

Valitettavasti Testimony of an Irish Slave Girl oli kaiken kaikkiaan pettymys. Cotin elämänkerta on kyllä mielenkiintoinen: eri isäntien alaisuudessa Cot tekee raskasta työtä, synnyttää lapsia kahdelle eri miehelle ja lopulta päätyy afrikkalaisen orjan ja myöhemmin kapinoitsijan vaimoksi. McCaffertyn romaani on suora kuvaus orjien julmasta kohtelusta, mutta mukana on myös orjuuden uhrien jatkuva toivo paremmasta.

Pettymyksen kirjasta tekee kuitenkin sen epäselvä kerrontatapa. Testimony of an Irish Slave Girl on vuoroin ensimmäisestä, vuoroin kolmannesta persoonasta kirjoitettu, välistä taas seikkaillaan nykyhetkessä ja välillä taas menneisyydessä. Ymmärrettävyyttä hankaloittaa myös se, että välillä teos on Cotin näkökulmasta kerrottu, välillä taas tämän kuulustelijan, Peter Cooten. Hahmot ja varsinkin päähenkilö Cot jäävät etäisiksi ja vaikeasti lähestyttäviksi, eikä lukija pääse eläytymään Cot Daleyn tarinaan.

Kate McCaffertyn teoksessa Testimony of an Irish Slave Girl on taustalla hyvä ja mielenkiintoinen juoni, mutta kokonaisuudessaan kirja jää kuitenkin etäiseksi kerronnallisten ongelmien takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti