perjantai 31. lokakuuta 2014

The Tiger's Wife

Kirjoittaja: Téa Obreht
Julkaistu: 2010
Kustantaja: Weidenfeld & Nicolson
Sivumäärä: 336

Serbialainen nuori lääkäri, Natalia, on työmatkalla toisessa Balkanin maassa, kun hän saa kuulla isoisänsä kuolleen mystisissä olosuhteissa. Natalia ryhtyy selvittämään isoisänsä kuolemaa.

Slovenialais-bosnialais-yhdysvaltalaisen Téa Obrehtin esikoisromaani The Tiger's Wife sijoittuu hajonneen Jugoslavian alueelle. Teoksessa ei mainita tapahtumapaikkojen todellisia nimiä, mutta pientä salapoliisityötä tehden saa selville, että Natalia on serbialainen ja kirjassa mainittu Natalian kotikaupunki on Belgrad. Tämä käy ilmi muun muassa siinä, kuinka Obreht kuvailee kaupungin pommituksia vuonna 1941 ja 1990-luvulla: molemmat kuvaukset täsmäävät historian tuntemiin Belgradin pommituksiin.

The Tiger's Wife on sekoitus nykyhetkeä, menneisyyttä ja myyttisiä tarinoita. Natalian todellisuus, nykyhetki, jossa hän on työmatkalla ystävänsä Zóran kanssa, Natalian muistot, joissa tämä muistelee isoisäänsä, lääkäriä, joka aina säilytti kulunutta Rudyard Kiplingin Viidakkokirjaa. (Näin sivumennen sanoen, minusta on aina valtavan hauska lukea kirjaa, jossa mainitaan kirja jonka olen jo lukenut.) Isoisän tarinat, kertomukset kuolemattomasta Gavran Gailésta, Karhumiehestä ja Tiikerin vaimosta. Sekä tietenkin tiikeristä.

Pidin kirjassa eniten juuri Natalian isoisän tarinoista. Kertomukset nivoutuivat yhteen, mysteerit liittyivät toisiinsa ja siltikään kaikkea ei selitetty suoraan, vaan myyttisyys säilyi läpi teoksen. Toisaalta taas nykyhetken, menneisyyden ja myyttien sekoittamien luo kirjasta hyvin sekavan ja säröilevän: Morren maailma -blogin Hanna totesi osuvasti omassa bloggauksessaan, että teoksen sirpaleisen rakenteen takia kirjan maailmaan on vaikea päästä sisälle. Oma lukukokemukseni oli pitkälle samanlainen: en päässyt mukaan Natalian nykyhetkeen, enkä liioin Natalian ja isoisän yhteiseen menneisyyteen tai isoisän kertomuksiin. The Tiger's Wife tuntui kirjalta, joka olisi parempi pidempänä ja ehkä hieman huolitellumpana - Téa Obrehtin hyviä ideoita olisi voinut paisuttaa ja luoda yhtenäisemmän tarinan.

The Tiger's Wife oli siis hieman irrallinen lukukokemus, vaikka pidinkin kirjasta.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Nervous Conditions

Kirjoittaja: Tsitsi Dangarembga
Julkaistu: 1988
Kustantaja: Women's Press
Sivumäärä: 209

Tambudzai on afrikkalaisen köyhän perheen toiseksi vanhin lapsi. Isoveli Nhamo on etuoikeutettu, sillä tämä pääsee kouluun Babamukuru-sedän ansiosta. Kun Nhamo kuolee, avautuu Tambudzaille kuitenkin mahdollisuus: tämä lähetetään opiskelemaan kuolleen veljensä sijasta.

Tsitsi Dangarembgan Nervous Conditions on kertomus köyhän afrikkalaisperheen tyttärestä ja tämän kasvusta ja mahdollisuudesta parempaan elämään. Teos kertoo nimensa mukaan niistä jännittyneistä olosuhteista, joissa Tambudzai varttuu 1960-luvun Zimbabwessa.

Erityisen mielenkiintoista teoksessa oli mielestäni se tapa, millä Dangarembga käsittelee afrikkalaisten kouluttautumista ja naisen asemaa. Babamukuru on harvinaisen hyvin koulutettuna zimbabwelaisena kunnioitettu sekä eurooppalaisten siirtolaisten että maanmiehiensä joukossa. Babamukurun vaimo, Maiguru, on vielä suurempi harvinaisuus: nainen, ja yhtä hyvin koulutettu kuin miehensä. Miehen ja naisen aseman eroavaisuudet tulevat kuitenkin selkeästi esiin teoksessa. Maigurulla ei ole läheskään samanlaisia mahdollisuuksia jatkaa uraansa kuin Babamukurulla, eikä Tambudzai pääse kouluun ennen kuin hänet laitetaan korvamaaan veljensä.

Kiintoisaa romaanissa on myös se, kuinka Tsitsi Dangarembga asettaa vastakkain eurooppalaiset ja zimbabwelaiset käsitykset. Tambudzai on tästä hyvä esimerkki: hän kauhistelee serkkunsa Nyashan epäkunnioittavaa käytöstä vanhempiaan kohtaan, mutta samalla hylkää vanhat sukupuoliroolit ja pyrkii saamaan koulutusta siinä missä veljensäkin. Kiinnitin huomiota myös siihen, kuinka Dangarembga kuvaa eurooppalaisten vaikutusta myös Nyashan syömishäiriön kautta. Zimbabwelaiset hahmot eivät voi tätä ymmärtää, mutta useita vuosia Briteissä perheensä kanssa viettänyt Nyasha on kuitenkin altistunut länsimaalaiselle kulttuurille ja kauneuskäsityksille.

Nervous Conditions oli siis kirjana hyvin mielenkiintoinen, ja pidin erityisesti siitä, miten Tsitsi Dangarembga nostaa esille naisten oikeudet osana Zimbabwen jännittyneitä olosuhteita jälkikolonialismin aikana.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Missä kuljimme kerran

Kirjoittaja: Kjell Westö
Suomentaja: Katriina Savolainen
Julkaistu: 2006
Alkuperäinen nimi: Där vi en gång gått
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 586

Lucie, Eccu, Cedi, Allu, Nita, Micki, Pecka, Mandi, Henning ja monet muut. Helsinki, 1900-luvun alusta talvisodan partaalle. Muuttuva maailma, kaupunki ja sen kasvukivut.

Kjell Westön Missä kuljimme kerran on kaikkien aikojen lempikirjani. Luin teoksen ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten, tartuttuani siihen ihan vain sen takia, että ei ollut muuta luettavaa. Lukemiseen meni muutama päivä, sulattelemiseen sitäkin enemmän. Nyt luin kirjan uudestaan, ja pidin siitä jopa vielä enemmän kuin ensimmäisellä lukukerralla. Kun tietää kirjan tapahtumat etukäteen, voi todella uppoutua kirjaan, ahmimatta sitä nopeasti koska on vain pakko saada tietää mitä tapahtuu.

Missä kuljimme kerran on kertomus sukupolvesta, joka kasvaa aikuiseksi sisällissodan kynnyksellä. Eccu lähtee isänsä Jali Widingin kanssa kuvaamaan ensilunta, Nita jää kotiin. Cedi palaa halusta olla oikea sotilas ja taistella valkoisten puolella. Lucie inhoaa muodollisuuksia ja pakotteita olla hyvin kasvatettu neiti ja kapinoi omalla tavallaan taustaansa vastaan. Henningistä kasvaa menestyvä, mutta salaperäinen liikemies. Allu kantaa huolta äidistään ja siskopuolistaan, lähtee merille ja oppii erikoisen jalkapallontempun - mutta ei tästä huolimatta suostu pelaamaan muissa kuin työväenjoukkueissa. Peckalle musiikki on kaikki kaikessa.

Lucie Lilliehjelmin hahmo on koko kirjan sielu. Jokainen teoksen hahmo kietoutuu jotenkin häneen. Samalla Lucie on tavallaan etäinen, ainut kirjan henkilöistä joka tavallaan vain kävelee sulavasti läpi teoksen samalla kun muut kompastelevat ja kaatuilevat. Ei Luciekaan säästy elämän suruilta tai vastoinkäymisiltä - joita kirjassa riittää - mutta siinä missä Cedi, Eccu, Allu ja monet muut kamppailevat sen kanssa keitä ovat, on Lucie hahmona varma omasta itsestään ja tietää kuka on. Luciessa on jotain tavatonta vetovoimaa, ja tämä olikin yksi lempihahmoistani kirjassa.

Kjell Westön Missä kuljimme kerran on paitsi kertomus yksilöistä ja heidän kasvukivuistaan yhdessä ja erikseen, myös kuvaus Suomesta, jossa yhteiskuntaluokka ja tausta erottaa ja jakaa. Toisella puolella on lähinnä ruotsinkielinen yläluokka, toisella puolella työväenluokka. Toiset ovat valkoisia, toiset punaisia - väri määräytyy automaattisesti yhteiskuntaluokan mukaan, eikä välimuotoja ole. Henkilöhahmoissa näkyy kuitenkin erot valkoisten ja punaisten keskuudessa: siinä missä Cedi on henkeen ja vereen valkoinen ja tahtoo olla oikea sotilas, ei Eccu pidä työnväenluokkaa suurena vihollisena ja siinä missä Allun isäpuoli Santeri ei ole politiikasta juurikaan kiinnostunut, ei Allu itse suostu pelaamaan porvarien joukkueessa periaatesyistä.

Vaikka Suomen sisällissota olikin lyhyt, vain muutaman kuukauden mittainen, sen seuraukset olivat pitkälliset ja vaikuttivat monta vuosikymmentä suomalaisten elämään. Kjell Westö kuvaa näitä seuraamuksia teoksessaan Missä kuljimme kerran: punaisten ja valkoisten välisen konfliktin jäljet vaikuttavat hahmojen elämään vielä kahden vuosikymmenenkin jälkeen. Nuoruuden ehdottomuudessa tehdyt virheet ja julmuudet voivat vaivata läpi elämän, toisaalta taas hävinneiden osapuolien on vaikea rakentaa uusi elämä ja edellisen sukupolven taistelut vaikuttavat myös seuraaviin.

Pohdin myös reilu vuosi sitten luettuani Kjell Westön romaanin Älä käy yöhön yksin sitä, mikä on kirjailijan elävien ja  todentuntuisten hahmojen salaisuus. Päädyn edelleen samaan lopputulokseen: Missä kuljimme kerran -teoksen hahmot ovat taitavasti rakennettuja ja hahmojen luonne välitetään lukijalle pienten yksityiskohtien kautta. Myös huolellinen taustatutkimus ja henkilöhahmojen sijoittaminen uskottavasti historialliseen kontekstiin on osasyy eläviin kirjan henkilöihin.

Missä kuljimme kerran voitti myös Finlandia-palkinnon vuonna 2006, eikä syyttä. Kirja on todellakin yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista, sellainen kirja joka jää mieleen ja joka tekee mieli lukea aina vain uudestaan. Suosittelen tätä kirjaa kyllä aivan jokaiselle, aivan uskomattoman upea romaani.

tiistai 21. lokakuuta 2014

The Fault in Our Stars

Kirjoittaja: John Green
Julkaistu: 2012
Kustantaja: Dutton Books
Sivumäärä: 313

Kun 16-vuotiaan syöpäsairaan Hazel Grace Lancasterin äiti pakottaa tämän tukiryhmään, Hazel tapaa Augustus Watersin. Augustus Waters on vuoden vanhempi, syövästä toipunut, toisen jalan menettänyt ja muuttaa Hazelin koko elämän.

Kiinnostuin The Fault in Our Stars -romaanista kahdesta syystä: ensinnäkin itse kirjaa oli kehuttu, toisekseen teoksen pohjalta oli juuri ilmestynyt elokuva, jota oli myös kehuttu. Suurin syy kirjan lukemiselle oli se, että inhoan rikkoa omaa kirjoittamatonta sääntöäni siitä, että katsoisin kirjaan pohjautuvan elokuvan ennen kirjan lukemista. (Tästä syystä myös Kurjat on vielä näkemättä.)

Täytyy sanoa kyllä ihan suoraan, että The Fault in Our Stars oli pettymys. Olin kuvitellut jotain syvällisempää, mielenkiintoisempaa, aidompaa. Takakansi lupailee liikoja, ja John Greenin oma näkemys kirjasta - hän tahtoi kirjoittaa syöpäpotilaista ihmisinä, ilman syövän antamaa leimaa - tuntuu suorastaan hölmöltä. Minusta kirjassa kun ei juuri ollut muuta kuin ihmisiä, joiden koko elämää määrittää syöpä. Hazel ja Augustus tuntuivat olevan persoonina täysin sairauksiensa määrittämiä, samoin koko heidän lähipiirinsä elämä ja valinnat olivat läheisten syövän sanelemia.

Ainoa kirjan hahmo, josta oikeasti pidän, on ilkeä ja omituinen Peter van Houten. The Fault in Our Stars -teoksen hauskin yksityiskohta on van Houten mieltymys ruotsalaiseen hiphopiin. Tämä oli yksi syy miksi symppasin van Houtenia - satun itsekin kuuntelemaan aika paljon juuri Afasi & Filthyn ja Snookin sverigehiphopia. Toinen syy miksi van Houten oli hahmona minusta mielenkiintoinen, oli se että Hazel ja Augustus eivät saaneet tältä yhtään mitään erikoiskohtelua tai etuisuuksia sairautensa vuoksi. Peter van Houten kohtelee kaikkia yhtä huonosti.

En siis juuri pitänyt kirjasta. Hahmot ja tarina jäivät mielestäni latteiksi ja rakkaustarinan täydellisyys ja lopulta traagisuus oli ihan liian kliseistä ja epärealistista. Maininnat ruotsalaisesta hiphopista auttavat vain tiettyyn pisteeseen asti, ja The Fault in Our Stars -teoksen tapauksessa eivät tarpeeksi jotta olisin pitänyt kirjasta.

maanantai 13. lokakuuta 2014

For Whom the Bell Tolls

Kirjoittaja: Ernest Hemingway
Julkaistu: 1940
Kustantaja: Charles Scribner's Sons
Sivumäärä: 504

"He lay flat on the brown, pine-needle floor of the forest, his chin on his folded arms, and high overhead the wind blew in the tops of the pine trees."

Amerikkalainen Robert Jordan on räjähdeasiantuntijana Espanjan sisällissodassa, tasavallan kannattajien joukossa. Teoksen tapahtumat sijoittuvat vain muutaman päivän ajalle. Näiden päivien aikana Robert Jordan pyrkii täyttämään tehtävänsä strategisesti tärkeän sillan räjäyttämisestä vastahakoisen sissijohtaja Pablon ja tämän joukkojen kanssa. Jordan myös rakastuu Mariaan, tyttöön, jonka Pablon joukot pelastivat fasisteilta.

Ernest Hemingwayn yksi tärkeimmistä teoksista on For Whom the Bell Tolls, jonka nimi tulee John Donne kuuluisasta kirjoituksesta: "Älä siis koskaan lähetä kysymään, kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle." Teos käsittelee sotaa ja ihmisen kokemusta sodasta hyvin vahvasti, keskiössä on sodan julmuus ja sitä kuvaillaan paikoitellen hyvin brutaalisti.

For Whom the Bell Tolls -romaanin mieleenpainuvin hahmo oli mielestäni Anselmo, Robert Jordanin iäkäs paikallinen opas. Anselmon kautta Ernest Hemingway pohdiskelee kirjassaan tappamista ja kuolemaa. Anselmo tappaa fasisteja, koska on pakko, mutta ei pidä siitä ja kokee sen edelleen olevan väärin. Toisen ihmisen ihmisarvo on koskematon, teki tämä mitä tahansa, ja vaikka joskus pahoja asioita tekevä ihminen onkin pakko tappaa, ei se ole oikein.

Jostain syystä tämä teos ei kuitenkaan vienyt mukanaan enkä juuri vaikuttunut Hemingwayn romaanista. Ernest Hemingway kirjoittaa kyllä taitavasti, ja tällä kertaa kyse ei ollut millään muotoa siitä, että kirja olisi ollut mielestäni huono. Kirjablogatessa kun törmää monenlaisiin teoksiin, jotka eivät uppoa: jotkut eivät vain kolahda, vaikka niissä ei ole suoranaista vikaa, jotkut ovat kirjallisesti mahdottoman surkeita, jotkut vain eivät vie mukanaan ja niistä puuttuu kiinnostavuus, vaikka ne olisivatkin hyvin kirjoitettuja. For Whom the Bell Tolls kuuluu viimeiseen kategoriaan, vaikka pitkäveteisestä lukukokemuksesta huolimatta teos jää varmasti mieleen.

"Robert Jordan lay behind the tree, holding onto himself very carefully and delicately keeping his hands steady... He could feel his heart beating against the pine needle floor of the forest."

perjantai 10. lokakuuta 2014

Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa

Saatu arvostelukappale.

Kirjoittaja: Juho Nieminen
Julkaistu: 2014
Kustantaja: omakustanne
Sivumäärä: 138

"Kesämökkirunoutta" lukee Juho Niemisen Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa -runokokoelman kannessa. Tämän mukaisesti kokoelma sisältää kepeitä ja Niemisen tyylille uskollisia oivaltavia ja yllättäviä runoja, jotka tosiaan sopivat kesämökillä luettavaksi. Itse luin runokokoelman jo kesälomani jälkeen, mutta runot kuljettivat silti kesän tunnelmiin.

Vaikka kirja sisältääkin kesämökkirunoutta, on osa runoista teemaltaan ja aiheiltaan kesään ja mökkeihin liittymättömiä. Itse pidin kuitenkin eniten juuri kesäisistä runoista: muun muassa nimikkoruno Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa oli yksi suosikeistani. Tunnelmaltaan kesärunot ovat jotenkin aitoja, kuljettavat lukijan järven rannalle laiturin nokkaan.

Muidenkin aihepiirien runoista löytyy kyllä helmiä: Kiirastuli on kaikessa oivaltavuudessaan ja yksinkertaisuudessaan yksi mieleenpainuvista runoista. "Miksei Kaisu vastaa?" Runo käsittelee sitä, kuinka nykyihminen tahtoo saada vastauksen heti, heti heti. Jos vastausta ei kuulu, kaikki kauhuskenaariot ja mahdollisuudet käydään sekunnin murto-osassa läpi.

Juho Niemiselta olen lukenut aikaisemmin toisenkin runokokoelman, Saattaa sisältää pähkinää. Parhaimmillaan Nieminen on kirjoittaessaan lyhyitä, riisuttuja runoja, joiden valttina on harkitut kielikuvat ja jokin oivallus. Sen sijaan minuun eivät juuri kolahda pitemmät ja polveilevammat proosarunot: samoin Niemisen runoissa ajoittain esiintyvä "monimutkaisuus" - muun muassa viitteet ja toistava pohdinta - eivät kolahda.

Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa on parhaimmillaan kun sitä luetaan kesäkirjana mökillä, tunnelmallisimmat runot yksi kerrallaan poimien ja keskittyen. Toki teos sopii syksyynkin ja kesän muistelemiseen!

tiistai 7. lokakuuta 2014

Age of Iron

Kirjoittaja: J.M. Coetzee
Julkaistu: 1990
Kustantaja: Secker & Warburg
Sivumäärä: 181

Ikääntynyt rouva Curren saa tietää sairastavansa syöpää: samana päivänä hän löytää Vercueilin, kodittoman miehen kotinsa läheltä. Rouva Curren on koko ikänsä vastustanut Etelä-Afrikan apartheidia ajatuksen tasolla, mutta vasta elämänsä loppupuolella uskaltaa todella kasvaa ihmisenä ja asettua Etelä-Afrikan mustan väestön asemaan ja oikeasti ymmärtää apartheidin uhreja.

J.M. Coetzeen Age of Iron on kirjemuotoon kirjoitettu romaani, joka toimii samalla myös kasvutarinana. Päähenkilönä on rouva Curren, joka lopultakin ymmärtää apartheidin kauheuden, epäoikeudenmukaisuuden ja järjettömyyden ja joka lopultakin ottaa astetta aktiivisemman vastustuskannan rotuerotteluun.

Suuri osa teoksesta koostuu rouva Currenin omista mietteistä ja ajatuksista. Mielenkiintoista on se, että vaikka kirje on sekä teoriassa että käytännössä kirjoitettu rouva Currenin Yhdysvalloissa asuvalle tyttärelle, määrittelee rouva Curren itse kirjoittavansa "itselleen tyttäressään". Rouva Currenin ajatusten myötä Age of Iron on hyvin itsetutkiskeleva, ajoittain hidastempoinen ja pohdiskeleva teos.

Keskiössä rouva Currenin ajatusten lisäksi on koditon Vercuiel, tämän koira sekä rouva Currenin tummaihoinen kotiapulainen Florence sekä tämän lapset, erityisesti teini-ikäinen poika Bheki. Rouva Curren ei todella ymmärrä apartheidia ennen kuin Bheki loukkaantuu onnettomuudessa ja lopulta kuolee. Ensimmäisen onnettomuuden sattuessa rouva Curren on kuitenkin valmis taistelemaan systeemiä vastaan:

"'I am going to lay a complaint [of the police].'
A glance passed between Bheki and his mother. ' We do not want to be involved with the police,' Florence repeated. 'There is nothing you can do against the police.' Again a glance, as though checking she had her son's approval.
'If you don't complain they will go on behaving as they like. Even if it gets you nowhere, you must stand up to them. I am not talking about the police only. I am talking about men in power. They must see you are not afraid.'"

Rouva Curren ei todella ymmärrä sitä, että tummaihoisille poliisin kanssa asioiminen tarkoittaa väistämättä hankaluuksia. Vaikka rouva Currenin sympatiat ovatkin rotuerottelun uhrien puolella, tämä ei kykene täysin ymmärtämään näiden kokemaa syrjintää ja epäoikeudenmukaisuutta ja jatkuvaa pelkoa ja huolestuneisuutta.

Age of Iron oli ajatuksia herättävä kirja. Kirja kuvasi hyvin sitä, kuinka myötätuntoinenkaan etuoikeutetun ihmisryhmän jäsen harvoin todella ymmärtää syrjittyä ja marginalisoitua ryhmää, ja vaikka ymmärtäisikin, ei voi koskaan todella samastua ja ottaa heidän asiaansa todella omakseen.

lauantai 4. lokakuuta 2014

The Carpathians

Kirjoittaja: Janet Frame
Julkaistu: 1989
Kustantaja: Pandora
Sivumäärä: 196

Varakas newyorkilainen Mattina Brecon lähtee pariksi kuukaudeksi Puamaharan kylään Uuteen-Seelantiin antaakseen miehelleen Jakelle tilaa kirjoittaa ja oppiakseen itse jotain uutta. Mattina asettuu Kowhai Streetille ja tutustuu samalla kadun asukkaisiin. Puamaharassa vanha legenda Muistikukasta ('Memory Flower') herää eloon. Mattinan tutkiessa Kowhai Streetiä enemmän, aika ja paikka katoavat ja menettävät merkitystään.

Janet Framen viimeiseksi teokseksi jäänyt The Carpathians on mielenkiintoinen, mutta hämmentävä kirja. Välillä kirjan kertojana on Mattina, välillä kertojaääneen kaappaa "huijarikirjoittaja" Dinny Wheatstone. Kirjassa todellisuus ja kuvitelma sekoittuvat, samoin "oikean" ja "huijarielämän" rajat. Puamaharan äheiset Tararuan vuoret muuttuvat yhtä kaukaisiksi kuin Euroopan Karpaatit samalla kun todellisuus katoaa yhä kauemmaksi.

The Carpathians on äkkiseltään jopa pitkästyttävä kuvaus pikkukaupungin ihmisistä, mutta kirjan mystisyys ja jatkuva todellisuuden ja kuvitelman rajan häilyväisyys tuo teokseen - kirjaimellisesti - uutta ulottuvuutta. Pidin kirjan surrealistisuudesta, joskin välillä oli vaikea pysyä mukana siinä, onko kertojana oikea Mattina, huijarikirjoittaja Dinny Wheatstone vai kumpikaan näistä. Erityisen mielenkiintoisen kirjasta teki se, että luin sen juuri ennen Uuden-Seelannin matkaani (itseasiassa tämän julkaisuhetkellä olen juurikin Uudessa-Seelannissa!), joten tällä kertaa ainoastaan tämä kirja ei vienyt maailman ääreen.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kirjojen ostaminen netistä & Kirjakaupat.fi

Postaus toteutettu yhdessä Kirjakaupat.fi-sivuston kanssa.

Kirjoja ostettaessa suosin itse useimmiten nettikirjakauppoja. Vaikka kivijalkakirjakaupassa (tai parhaassa tapauksessa antikvariaatissa) on kiistatta sitä tiettyä tunnelmaa, niin omalla kohdallani nettikirjakauppojen helppous ja parempi valikoima vie silti voiton.

Näin ulkosuomalaisena olen käyttänyt lähinnä Amazonia kirjahankintoihin: sieltä on tullut ostettua niin koulukirjoja kuin kaunokirjallisiakin teoksia. Suomalaiset nettikaupat ovat kuitenkin itselleni aika vieraita. Oikeastaan ainut suomalainen nettikirjakauppa jonka todella tiedän on se tuttu ja turvallinen Suomalainen kirjakauppa.

Minulle ehdotettiin yhteistyötä Kirjakaupat.fi-sivuston kanssa, ja koska sivuston takana oleva ajatus on mielestäni hyvä, lähdin mukaan. Sivuston ideana on tarjota vertailua suomalaisten eri nettikirjakauppojen välillä: mukaan mahtuvat niin perinteiset kivijalkakirjakauppojen nettikaupat kuten Akateeminen ja Suomalainen kuin pelkästään netissä toimivat kaupat kuten Adlibris ja Booky. Iso plussaa myös antikka.net-katalogisivuston esittelemisestä! Antikvariaateista on nimittäin tullut metsästettyä mm. vanhoja tyttökirjoja, joita ei kirjakaupoista enää löydy, mutta harvemmin onni osuu omalle kohdalle ja hyväkuntoinen kirja löytyy juuri siitä antikvariaatista josta sattuu etsimään. Vaikka antikka.net ei toimi kuten normaalit nettikirjakaupat (kirjan joutuu tilaamaan jokaisesta antikvariaatista erikseen) on kuitenkin hieno juttu tuoda se lukijoiden ja netissä kirjakauppoja tekevien tietoisuuteen.



Kirjakaupat.fi on mielestäni hyvä idea kahdesta syystä. Ensinnäkin ulkosuomalaisena suomenkielisten kirjojen hankkiminen on kiven takana. Sivuston kautta sain kuitenkin tietää eLibris-nettikirjakaupasta, joka erikoistuu e-kirjojen myyntiin. Paljon helpompaa kuin fyysisen kirjan ostaminen: ei toimituskuluja ja pitkää odottelua. Ei tarvitsisi aina lukea uutuuskirjoja paria kolmea vuotta niiden ilmestymisen jälkeen... Toisekseen, vaikka tällä hetkellä asunkin ulkomailla, tarkoitus olisi muuttaa parin vuoden sisällä takaisin Suomeen. Pidin Kirjakaupat.fi-sivustossa 'siitä, että se tarjoaa esittelyn suomalaisista nettikirjakaupoista sekä käyttäjäkokemuksia. Sivusto mahdollistaa myös nettikaupan valitsemisen maksutavan ja toimitustavan mukan. Kätevä näin nettikirjakaupoista tietämättömän kannalta!

Sivustolta löytyy myös jonkin verran artikkeleita kirjoihin, kirjailijoihin ja nettikirjakauppoihin liittyen. Halvat kirjat -artikkeli oli hyödyllisin näin opiskelijan näkökulmasta: vaikka hyvästä kirjasta olenkin valmis maksamaan, niin uusien ja vieraampien teosten kokeilu on aika riskialtista jos hinta on pitkälti yli kaksikymppiä. Samaten plussaa myös siitä, että Kirjakaupat.fi kokoaa nettikirjakauppojen esittelyjen ja arvostelujen oheen myös alekoodeja.

Kirjakaupat.fi-sivusto on hiljaittain aloittanut ja siitä johtuen arvosteluja nettikirjakaupasta ei vielä juurikaan ole. Osittain tämän takia halusinkin tehdä yhteistyötä ja nostaa sivustoa esille blogissani: mitä enemmän arvosteluja sivustolla on, sitä hyödyllisempi se on kuluttajalle.

Tuleeko teidän ostettua enemmän kirjoja nettikaupoista vai kivijalkakaupoista?