keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosikooste 2014

Vuosi 2014 alkaa olla lopuillaan. Vuosi ei ollut ihan yhtä lukuisa kuin aikaisemmat vuodet, mutta kirjoja tuli silti luettua etenkin Maailmanvalloitus-haasteeseen. Valloitettavia maita on jäljellä tasan sata!

Vuoden parhaita kirjoja olivat Kjell Westön teokset Missä kuljimme kerran ja Kangastus 38, Peter Høegin hyytävä dekkari Lumen taju, Anilda Ibrahimin Albaniaan sijoittuva Punainen morsian, toiseen maailmansotaan ajoittuva Heidi Köngäksen Dora, Dora sekä Harper Leen ainoaksi jäänyt romaani To Kill a Mockingbird.

Tilastollisesti vuosi 2014 näytti tältä:

Kirjoja yhteensä: 82
Lasten- ja nuortenkirjoja: 24
Naiskirjailijoiden teoksia: 48
Mieskirjailijoiden teoksia: 33
Kotimaista kirjallisuutta: 34
Ulkomaista kirjallisuutta: 48
Novellikokoelmia: 1
Runokokoelmia: 3
Näytelmiä: 2
Tietokirjallisuutta: 1
Suomenkielisiä: 54
Englanninkielisiä: 28
E-kirjoja: 2
Sivuja: 21040

Tänä vuonna luettujen kirjojen lista löytyy täältä. Oikein hyvää ja lukuisaa vuotta 2015!

The Leopard Boy

Kirjoittaja: Julia Johnson
Julkaistu: 2011
Kustantaja: Frances Lincoln
Sivumäärä: 87

Kun vuohia vahtiva Khalid kadottaa yhden vuohistaan Omanin vuorilla, hän tapaa vanhan miehen, joka kertoo hänelle leopardista. Khalidin sedällä on kuitenkin suuria suunnitelmia, jotka menisivät myttyyn mikäli vuorilla havaittaisiin jälleen leopardeja...

Julia Johnsonin lastenkirja The Leopard Boy on hauska ja opettavainen satu, jonka opetus on kerrankin jotain nykyaikaisempaa ja ajankohtaisempaa kuin monissa muissa saduissa mitä olen lukenut. Tottahan vanhat opetukset ovat saduissa yleensä hyviä ja edelleen myös relevantteja, mutta harvemmin törmää satuihin joiden opetus olisi luonnonsuojelu.

The Leopard Boy kertoo jännittävän tarinan kautta luonnonsuojelun tärkeydestä. Kirjan kantava ajatus on se, että vaikka yksittäinen laji tuntuisikin vain yhdeltä lajilta, on sillä silti tärkeä merkitys luonnon kannalta. Johnsonin sadussa leopardilla on tietenkin onnellinen loppu, vaikka valitettavasti samaa ei voi sanoa useistakaan tosielämän uhanalaisista lajeista ja alueista.

Vaikka en olekaan oikeastaan The Leopard Boyn kohderyhmää, pidin kyllä kirjasta. Hyvin ja ajatuksella kirjoitettu kirja.

Siintää Sargassomeri

Kirjoittaja: Jean Rhys
Suomentaja: Eva Siikarla
Julkaistu: 1966 (suomennos 1968)
Alkuperäinen nimi: Wide Sargasso Sea
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 203

Jean Rhysin Siintää Sargassomeri on teoksena prologi Charlotte Brontën kirjalle Kotiopettajattaren romaani. Kirja kertoo Kotiopettajattaren romaanin herra Rochesterin hullun vaimon tarinan. Siintää Sargassomeri on jaettu kolmeen osaan: ensimmäinen kertoo päähenkilön, Antoinetten, lapsuudesta Jamaikalla, toinen osa Rochesterin ja Antoinetten avioliiton alkuajoista Dominicalla ja kolmas osa Antoinetten elämästä Grace Poolen vahdittavana Englannissa.

Pidin paljon Rhysin teoksesta. Olenkin aina miettinyt, kuinka Rochester päätyi naimisiin hullun vaimonsa kanssa, ja vaikka Jean Rhysin versio olekaan välttämättä Brontën ajatusten mukainen, valottaa se silti uskottavasti ja tarinaan sopivasti Rochesterin vaiheita. Dominicalaisena Jean Rhysin tulkinta on myös autenttinen kuvaus Karibianmeren saaristosta.

Siintää Sargassomeri oli hieno kirja, joka täytti joitakin Kotiopettajattaren romaanin jättämiä aukkoja. Jean Rhysin romaani on oikeastaan fanifiktion edelläkävijä, mutta silti täysin itsenäinen teos, jonka voi lukea myös vaikkei olisi Charlotte Brontën romaania lukenutkaan.

The Humanitarian

Kirjoittaja: N. Caraway
Julkaistu: 2012
Kustantaja: E-Publications
Sivumäärä: 250

Richards on viimeisellä komennuksellaan Etelä-Sudanissa ja johtaa humanitaarista operaatiota sodan runtelemassa maassa. Viimeisellä komennuksellaan Richards joutuu miettimään omaa elämäänsä ja yhden elämänvaiheen päättymistä.

The Humanitarian on mielenkiintoinen kuvaus YK:n työntekijän näkökulmasta. Kirja on kiintoisa siksikin, että se ei juurikaan keskity YK:n toimintaan tai eteläsudanilaisiin, vaan teoksen kantava juoni ja ajatus on keskittyminen Richardsiin.

N. Carawayn The Humanitarian oli kyllä kuitenkin hyvin tylsä kirja, ja itse en saanut siitä juurikaan mitään irti.

In the Country of Men

Kirjoittaja: Hisham Matar
Julkaistu: 2006
Kustantaja: Viking Press
Sivumäärä: 245

Suleimanin isä on sanonut olevansa ulkomailla, mutta silti Suleiman näkee tämän Tripolin kadulla. Vähän myöhemmin katoaa naapurissa asuva Ustath Rashid. Myöhemmin tämä näkyy televiosiossa kuulusteltavana. Suleiman joutuu tahtomattaan keskelle sotkuista poliittista verkkoa josta ei ymmärrä puoliakaan.

Hisham Matarin In the Country of Men kertoo koskettavasti lapsen näkökulmasta Muammar Gaddafin Libyan diktatuurista 1970-luvun lopussa. Kirja käsittelee aikuisten monimutkaisen ja väkivaltaisen maailman ja lapsen viattoman maailman kohtaamista: sitä, kuinka lapsi ei voi eikä lapsen pitäisikään ymmärtää. Suleimanin fiktiivinen tarina on kertomus siitä, mitä monet lapset joutuvat diktatuureissa kokemaan ja miten sodan ja väkivallan jalkoihin jääneillä lapsilla ei ole todellista mahdollisuutta olla lapsia.

Hisham Matarin teos sopii luettavaksi myös nuorille. Kirja oli nopeatempoinen ja monet tapahtumista jäivät hämärän peittoon ja sekaviksi lapsinäkökulmasta johtuen. Loppujen lopuksi In the Country of Men oli ihan mielenkiintoinen kirja, joskaan ei erityisen mieleenpainuva.

Omeros

Kirjoittaja: Derek Walcott
Julkaistu: 1990
Kustantaja: Farrar, Straus & Giroux
Sivumäärä: 325

Oikeastaan Nobel-voittaja Derek Walcottin Omeros ei ole runokokoelma vaan yksi ainoa, pitkä runo. Teos on mielestäni todella monimutkainen: tämä on niitä kirjoja, joita luetaan kirjallisuudenkursseilla ja joita ei tajuta vaikka opettaja on tehnyt säe säkeeltä selventäviä huomautuksia.

Samalla Omeros on kuitenkin uskomattoman taitavasti punottu ja kirjoitettu. Päähenkilöitä ovat kalastajat Hector ja Achilles, majuri Plunkett ja tämän vaimo Maud, palvelustyttö Helen sekä kertoja. Teos peilaa löyhästi Homeroksen Iliasta: osalla hahmoista on samat nimet ja pieni osa tapahtumista voidaan jäljittää alkuperäisteokseen, mutta samalla Omeros eroaa kuitenkin selkeästi Iliaasta.

Omeros meni minulta vähän ohi: Walcott vaihtelee näkökulmaa, tapahtumapaikkaa ja aikaa niin sujuvasti ja sulavasti keskenään, että itse en oikeastaan pysynyt kunnolla mukana tarinassa. Kaikesta huolimatta pidin runollisesta teoksesta ja sen kielikuvista.

tiistai 30. joulukuuta 2014

The Last Will and Testament of Senhor da Silva Araújo

Kirjoittaja: Germano Almeida
Kääntäjä: Sheila Faria Glaser
Julkaistu: 1991 (käännös 2004)
Alkuperäinen nimi: O Testamento do Sr. Napumoceno da Silva Araújo
Kustantaja: New Directions Books
Sivumäärä: 152

Señor Napumoceno da Silva Araújo on kuollut ja vainajan veljenpoika sekä avioliiton ulkopuolella syntynyt tytär ovat kuulemassa testamentin lukua. Testamenttia lukiessa käy ilmi, että ilmeisesti da Silva Araújo ei kirjoittanutkaan testamenttia vaan muistelmat ja että muistelmien Señor Napumoceno da Silva Araújo ei ollutkaan sellainen ihminen millaisena hänet tunnettiin...

Germano Almeidan The Last Will and Testament of Senhor da Silva Araújo piirtää kuvan Kap Verdestä sekä kertoo yhden miehen tarinan.

Rehellisesti sanottuna en päässyt ollenkaan mukaan tarinaan ja oikeastaan se oli aika pitkästyttäväkin. Kirjan alkuasetelma oli kyllä mielenkiintoinen: päähenkilö on kuollut jo kirjan alussa ja tämän elämä ei selvästikään ole ollut sitä miltä se on päälle päin näyttänyt. Tästä huolimatta The Last Will and Testament of Senhor da Silva Araújo jäi jotenkin latteaksi. Lopulta Napumoceno da Silva Araújo oli ihan tavallinen ihminen ja eroavaisuudet tämän todellisessa ja havaitussa elämässä vain pieniä yksityiskohtia. Suuret rikokset ja draama jäivät puuttumaan.

Almeidan teos kuitenkin muistuttaa, että ketään ei voi tuntea täysin eikä kenenkään elämää voi tietää päältä päin katsottuna. Aina on olemassa jotain syvempää.

Kioto

Kirjoittaja: Yasunari Kawabata
Suomentaja: Eeva-Liisa Manner
Julkaistu: 1962 (suomennos 1968)
Alkuperäinen nimi: 古都 (Koto)
Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho
Sivumäärä: 196

Chieko kasvaa kauppiaiden lapsena Kiotossa, mutta tietää samalla olevansa löytölapsi. Elämä kuitenkin muuttuu ja Chieko joutuu ratkaisujen äärelle törmätessään kävelyllä kadonneeseen kaksoissisareensa Naekoon.

Nobel-voittaja Yasunari Kawabatan Kioto on herkkä ja runollinen kirja. Kirja on hyvin visuaalinen ja painopiste olikin omasta mielestäni kielessä, mielikuvien luomisessa ja kuvailussa: juoni jää sivuseikaksi. Oikeastaan Kioton luettuani ei ollut sellainen olo että olin todella lukenut jotain, ennemminkin tuntui kuin olisin katsellut maalausta Japanista, maalausta, josta löytyy koko ajan jotain uutta.

Pidin Kiotossa eniten luontokuvauksesta. Kirjassa todella riitti kirsikankukkia, setripuita, vuoria ja puutarhoja. Yasunari Kawabata ei ainoastaan piirrä kuvaa Kiotosta kirsikankukkien aikaan, vaan luo sanoillaan ja kuvailullaan myös tunnelman, joka säilyy rikkoutumattomana koko kirjan lävitse.

Yasunari Kawabatan Kioto on kirja, jonka lukisin uudelleenkin.

Punainen morsian

Kirjoittaja: Anilda Ibrahimi
Suomentaja: Helinä Kangas
Julkaistu: 2008 (suomennos 2010)
Alkuperäinen nimi: Rosso come una sposa
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 306

Saba naitetaan viisitoistavuotiaana sisarensa leskelle: teoksen ensimmäinen osa kertoo elämästä pienessä vuoristokylässä. Vuosia myöhemmin Saban pojantytär Dora elää kommunistisessa Albaniassa: toinen osa keskittyy elämään kaupungissa diktatuurin alla.

Anilda Ibrahimin Punainen morsian tarjoaa kurkistusikkunan Albaniaan, kahteen aikaan. Kirja keskittyy erityisesti naisten elämään: päähenkilöitä ovat Saba ja Dora ja suurin osa sivuhenkilöistä on suvun naisia ja naapurin vaimoja. Vaikka kaupunkilaiselämä ja maalaiselämä ovatkin kirjassa vastakkainaseteltuina, näkyy Ibrahimin teoksessa kuitenkin perinteiden ja uskomuksien voima sukupolvien ja olosuhteiden yli.

Punaisen morsiamen ensimmäinen osa keskittyy Sabaan ja tämän yksinkertaiseen elämään suljetussa maalaiskylässä 1900-luvun alkupuoliskolla. Naiset muodostavat oman tiiviin yhteisönsä jokaisen talon sisällä: miniöitä, lapsia ja naimattomia tyttäriä hallitsee anoppi, joka myös pitää heistä huolen. Miehet ovat Ibrahimin teoksessa oikeastaan pelkkiä statisteja, välttämättömiä tarinan kannalta, mutta kuitenkin sivuosassa. Saban tarina kertoo nuoresta, pelokkaasta tytöstä josta lopulta kasvaa vahva matriarkka.

Toinen osa puolestaan keskittyy Doraan, joka yrittää yhdistää perinteet ja kommunismin tuoman tietynlaisen vapauden. Punaisen morsiamen toinen osa on ensimmäistä sekavampi ja jotenkin latteampi: siinä ei ole samaa mukaansa tempaavaa voimaa kuin ensimmäisessä osassa.

Pidin kirjassa erityisesti siitä, miten albanialaiset kansanperinteet olivat läsnä. Vanhat uskomukset, perinteet ja tavat toivat kirjaan autenttisuutta ja tekivät siitä todellisen matkan Albaniaan. Mielenkiintoista on myös naisen aseman käsittely molemmissa osissa: siinä missä Saballa ei ole nuoruudessaan juurikaan valtaa (ennen anopiksi tuloaan), on Doralla paljon enemmän vapautta nuorena naisena. Toisaalta molempia kahlitsevat ikivanhat käsitykset naisen kunniasta. Kurva ei ole juuri minkään arvoinen.

Parasta teoksessa on kuitenkin Anilda Ibrahimin kekseliäs ja elävä kieli. Tuntuu todella kuin sukeltaisi Albaniaan, eläisi hahmojen mukana - erityisesti ensimmäisessä osassa. Lukiessani pystyin elävästi kuvittelemaan silmieni eteen hoikan, pelästyneen Saban, itkuvirsiä laulavan Melihan, kauniin ja mieheensä rakastuneen Esman. Anilda Ibrahimi piirtää lukijalle tarkkaa kuvaa ylisanoihin ja turhaan kuvailuun sortumatta. Toisessa osassa kieli ja tyyli muuttuu hieman: tämä selittynee sillä, että toinen osa pohjautuu Ibrahimin omaan elämään. Toisaalta hienoinen tyylinvaihdos sopii kirjaan ja luo eroa osien välille.

Punainen morsian on koskettava kirja, johon todella uppoaa. Upea, upea teos.

Vadelmavenepakolainen

Kirjoittaja: Miika Nousiainen
Julkaistu: 2007
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 270

Mikko Virtanen on suomalainen mies, jonka pahin pelko on olla tyypillinen rehellinen suomalainen mies. Mikko Virtanen haluaa olla ruotsalainen, oikein juuria myöten. Pyrkiessään ruotsalaisuuteen Mikko joutuu mitä kummallisimpiin tilanteisiin ja eksyy myös rikoksen teille.

Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen on hillittömän hauska mustalla huumorilla höystetty kirja suomalaisesta, joka ei tahdo olla suomalainen. Mikko Virtanen kokee syntyneensä väärään kansalaisuuteen ja olevansa kansalaisuustransvestiitti. Mikolla on kotonaan ruotsalaisen kansankodin isälle, Per Albinille, omistettu alttari, hän huudattaa naapuriensa kauhuksi ABBAa ja pitää kotonaan yksinäisiä kalaaseja.

Kirja käsittelee mielestäni osuvasti, joskin rankasti kärjistäen, kansalaisuusidentiteettiä ja erityisesti ruotsalaisuutta ja suomalaisuutta. Toki sekä ruotsalaisuuden että suomalaisuuden piirteet ovat stereotyyppisiä ja äärimmilleen vedettyjä, mutta molemmissa maissa asuneena tunnistin kyllä lähes kaikki viittaukset ja yleistäen molemmille kansoille ominaiset piirteet.

Alussa Suomi ja Ruotsi ovat vahvasti vastakkainaseteltuina ja Nousiainen esittää maat Mikon näkökulman kautta hyvin mustavalkoisesti. Suomi on tylsä ja ankea, Ruotsi taas on kaikille avoin kansainkoti, jossa jokainen voi hyvin. Kirjan edetessä Mikko joutuu näkemään myös ruotsalaisuuden huonot puolet ja lopulta Ruotsin ihailu murtuu täysin ja Mikko tulee sinuiksi oman suomalaisuutensa kanssa.

Vadelmavenepakolainen kertoo siitä, että aina ei ole helppoa kokea olevansa samanlainen kuin muut tai kuuluvansa samaan kansaan. Joku toinen kansalaisuus voi tuntua enemmän omalta. Vaikka Nousiaisen teos saakin traagisen lopun, on päätös silti mielestäni onnellinen: Mikko onnistuu lopulta arvostamaan suomalaisuuttaan varastetun ruotsalaisuuskokemuksensa jälkeen. Tietysti Mikon tarina on äärimmilleen viety ja on vaikea kuvitella ketään joka olisi yhtä sekopäinen ja fanaattinen halussaan kuulua toiseen kansaan, mutta olen varma siitä, että lievemmin Mikon kokemuksen jakavia on paljon. Suurin osa suomalaisista kun tuntuu aina ajoittain inhoavan kotimaatansa, politiikkaa, säätä. ankeutta, Suomi-angstia. Muualla on kaikki paremmin! Nousiaisen kirja on hyvä muistutus siitä, että jokaisessa maassa ja kansassa on hyvät ja huonot puolensa.

Miika Nousiainen kuvaa myös mielenkiintoisesti politiikkaa. Vadelmavenepakolaisessa näkyy ruotsalaisen yhteiskunnan murros sosiaalidemokraattisesta maasta kohti toisenlaista yhteisöä. Mikko tekee kirjassa havainnon siitä, että todelliseen ruotsalaisuuteen vaaditaan muutakin kuin kansalaisen paperit: maahanmuuttajat ovat vain toisen luokan kansalaisia. Tuo jaottelu näkyi myös mielestäni ruotsalaisessa yhteiskunnassa ihan oikeastikin siellä asuessani. Ruotsalaisia olivat he, joilla oli monessa polvessa ruotsalaiset juuret, maahanmuuttajia jotka saivat kansalaisuuden kutsuttiin nimellä pappersvensk, paperiruotsalainen.

Nousiaisen kuvaus ruotsalaisen yhteiskunnan muutoksesta kansankodista kohti syrjivämpää ja yksilökeskeisempää maata on edelleen ajankohtainen. Viime vuosina tuntuu, että kansallismielisyys (johon eivät kuulu pappersvenskit) on nousussa ja maahanmuuttokriittinen ja jopa vihamielinen keskustelu on lisääntynyt. Eduskuntaan on päässyt entistä avoimemmin maahanmuuttoa ja maahanmuuttoon nihkeästi suhtautuvia puolueita ja vasta vajaa viikko sitten entisessä kotikaupungissani Eskilstunassa sytytettiin tuleen moskeija. Vadelmavenepakolainen ei käsittele näin synkkiä aiheita, mutta yhteiskuntamuutos näkyy kirjassa silti.

Vadelmavenepakolainen on hauska, mutta samalla ajatuksia herättävä teos. Kirja käsittelee vaikeita aiheita kevyesti, mutta taustalla on jatkuvasti vakavampia aiheita.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Endgame - Loppupeli ja arvonta

Saatu arvostelukappale. Arvonta kustantajan sponsoroima.

Kirjoittajat: James Frey ja Nils Johnson-Shelton
Suometaja: Tero Valkonen
Julkaistu: 2014 (suomennos 2014)
Alkuperäinen nimi: Endgame: The Calling
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 499

12 sukua. 12 pelaajaa. Kolme avainta. Maan avain, Taivaan avain, Auringon avain. Vain yksi voi voittaa. Pelaajia on valmisteltu koitokseen syntymästä asti, ja yhdessä he ovat kaikkea sitä mitä mekin: kauniita ja rumia, tyhmiä ja viisaita, nopeita ja vahvoja, hyviä ja pahoja.

James Freyn ja Nils Johnson-Sheltonin fantasiakirja aloittaa Endgame - Loppupeli -trilogian. Trilogia ei kuitenkaan rajoitu pelkkiin kirjoihin, vaan teoksiin liittyy jo suunnitteilla oleva elokuvasarja sekä tosielämään sijoittuva peli.

Kirjassa on kaikkitietävä kertoja, mutta jokaiseen hahmoon keskitytään yksitellen. Yleensä kaikkitietävä kertoja jakaa hahmot "meihin" ja "niihin", mutta tällä kertaa ratkaisu kirjan "hyviksistä" ja "pahiksista" on lukijalla - vaikka toki kirjassa tuodaan selkeästi esille eri hahmojen  epämiellyttäviäkin luonteenpiirteitä ja toisiin hahmoihin keskitytään enemmän kuin toisiin. Endgame - Loppupeli on mielenkiintoinen myös siinä mielessä, että varsinainen vastakkainasettelu tuntuu olevan yliluonnollinen vastaan ihmiskunta. Hahmot eivät ole selkeästi hyvän tai pahan puolella, vaan pelaajissa näkyvät kaikki harmaan sävyt.

Itse kirja on hyvin koukuttava. Aluksi lyhyet, välillä jopa töksähtelevät lauseet vähän ärsyttivät, mutta kun tapahtumat tiivistyivät, hahmoja tuli lisää ja juoni eteni, tuntui kirjoitustapa sopivan kirjaan todella hyvin. Nopeatempoisiin tapahtumiin ja juonivetoiseen kirjaan pitkät ja kuvailevat matolauseet tuskin sopisivatkaan. Vaikka kirja on lähes 500 sivua pitkä, on se silti omalla tapaansa lyhyt ja ytimekäs. Tempauduin mukaan jo alkumetreillä, koska oli vain pakko saada tietää kuka selvittää Maan avaimen arvoituksen: Taivaan avaimen ja Auringon avaimen arvoitukset selviävät (toivottavasti) Endgame - Loppupeli -trilogian kahdessa seuraavassa osassa.

Endgame - Loppupeli on kirjana hyvin mielenkiintoinen siksi, että se ei ole pelkkä kirja. Kirjaan liittyy olennaisena osana peli, johon lukijat voivat osallistua: jonnekin päin maapalloa on piilotettuna avain, jonka löytäjä voittaa selvää rahaa. Tosielämän peli ei (toivottavasti) ole läheskään yhtä raaka ja väkivaltainen kuin kirjassa, vaan avaimen ratkaisu selviää kirjassa olevia vihjeitä ratkomalla.

Teossarja ja siihen liittyvä peli ja elokuvasarja ovat kiintoisa ilmiö. Endgame - Loppupeli -sarja on suunniteltu jo alusta lähtien olemaan suurempi kokonaisuus, jotain suurempaa kuin "pelkkä" kirja tai kirjallinen kokemus. Itse olen törmännyt enemmän näihin nuortenkirjasarjoihin, joista on kirjasarjan tultua suosituksi tehty elokuvasovitukset. Endgame - Loppupeli -sarjasta on poikkeuksellisesti suunnitteilla elokuva jo nyt, vaikka ensimmäinen osa on ilmestynyt vasta vajaat kolme kuukautta sitten. Itse uskoisin kyllä, että tällaiset kirjojen, elokuvien ja muiden oheistuotteiden "paketit" alkavat yleistymään. Kohderyhmänä ovat nuoret, joille on entistä vaikeampi kohdistaa kirjallisuutta, kun älypuhelimet ja muu tekniikka ovat vieneet huomiota entistä enemmän (näin kärjistäen ja yleistäen). Itse kun kuulun lukemisen puolestapuhujiin niin jään mielenkiinnolla seuraamaan saavatko nämä tällaiset paketit erityisesti nuoria lukemaan enemmän.

Kaiken kaikkiaan Endgame - Loppupeli on jännittävä, mukaansatempaava ja toimiva kokonaisuus. Ei mitään korkeakulttuurista hengenruokaa, vaan hyvin toteutettua ja mietittyä toimintafantasiaa nuorille. Koukuttaa ja vie mennessään: luin koko kirjan yhdeltä istumalta.

Endgame - Loppupeli -arvonta

Arvon yhden kappaleen Endgame - Loppupeli -teoksia. Arvonta on kustantajan eli WSOY:n sponsoroima ja kustantaja lähettää voittajalle kirjan suoraan, joten kirja on tuliterä.

Arvonnan säännöt:

1. Kommentoi tähän postaukseen osallistuaksesi arvontaan.
2. Lisää kommenttiisi toimiva sähköpostiosoite, jotta voin pyytää mahdollisen voiton osuessa kohdalle yhteystietoja kirjan postitusta varten.
3. Arvontaan voi myös osallistua vaikka ei olisi blogini lukija. Valitettavasti anonyymina ei voi osallistua, koska jouduin estämään anonyymikommentoinnin roskapostin takia.

Osallistumisaikaa on muutama päivä, 27.12.2014 kello 12.00 asti.

Arpaonnea!

Arvonta on päättynyt, voittajalle on ilmoitettu sähköpostitse. Kiitos kaikille osallistumisesta!

maanantai 22. joulukuuta 2014

The Jaguar Smile

Kirjoittaja: Salman Rushdie
Julkaistu: 1987
Kustantaja: Random House
Sivumäärä: 137

Salman Rushdien muistelmateos The Jaguar Smile kertoo kirjailijan kokemuksista ja havainnoista tämän kolmen viikon matkan ajalta.

The Jaguar Smile oli oikeastaan mielestäni aika tylsä kirja. Kiinnitin tosin huomiota siihen, että Salman Rushdie on erittäin taitava kirjoittamaan, huomioimaan yhteyksiä ja maalaamaan mielikuvia sanoilla. Lukulistalle siis ehdottomasti muita Rushdien teoksia!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kerjäläistyttö

Kirjoittaja: Alice Munro
Suomentaja: Kristiina Rikman
Julkaistu: 1977 (suomennos 1985)
Alkuperäinen nimi: The Beggar Maid
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 259

Kerjäläistyttö on kokoelma humoristisesti ja elävästi kirjoitettuja otteita Rosen elämästä. Rose varttuu Hanrattyssa, ja vasta yliopistoon päästessään tajuaa toden teolla kasvuympäristönsä köyhyyden. Yliopistossa Rose tapaa varakkaan Patrickin, jonka kanssa solmii avioliiton. Avioliitto hajoaa palasiksi muutaman vuoden päästä ja Rosesta tulee maata kiertävä näyttelijä.

Nobelisti Alice Munron Kerjäläistyttö on hauskasti ja osuvasti kirjoitettu kirja. Munro välittää sanojen kautta eläviä mielikuvia paikoista, henkilöistä ja tunteista, mutta silti jotain jäi kirjasta puuttumaan mielestäni. Kerjäläistyttö kyllä hauskuuttaa, viihdyttää ja huvittaa, mutta silti tuntui, että siitä ei jäänyt oikein mitään mieleen. Alice Munron vahvuus on ehkäpä juuri siinä, että kirjan hahmot tuntuvat eläviltä ja aidoilta, vaikka loppupelissä hahmot ovat juuri niin merkityksellisiä ja mitättömiä kuin ketkä tahansa oikeat ihmisetkin.

Salka Valka

Kirjoittaja: Halldór Laxness
Suomentaja: Jyrki Mäntylä
Julkaistu: 1932 (suomennos 1966)
Alkuperäinen nimi: Salka Valka
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 391

Salka Valka ja tämän äiti muuttavat pieneen kalastajakylään. Kirjan ensimmäinen osa kuvaa Salka Valkan lapsuutta, toinen osa puolestaan nuoruutta.

Halldór Laxnessin teos on sekoitus rumuutta ja kauneutta. Salka Valka kuvaa realistisesti, kaunistelematta tai liioittelematta köyhän pienen kylän elämää, ihmissuhteita, uskontoa, elinkeinoja. Vastakkain ovat ihmisluonnon epätäydellisyys, epäonnistumiset ja surut sekä luonnon voima ja kauneus.

Salka Valkaa lukiessani mieleeni tuli suomalaisen Timo K. Mukan teos Maa on syntinen laulu. Samoin kuin kirjassa Maa on syntinen laulu, myös Salka Valkassa uskonnollisuus on osittain hurmoksellista ja vailla todellista tarkoitusta: ihmiset jatkavat elämäänsä samanlaisena kuin aikaisemminkin, sisäistämättä todella uskontonsa sanomaa arkielämässään. Tästä hyvä esimerkki on Salkan äiti, joka tulee - jälleen - raskaaksi avioliiton ulkopuolella huolimatta näennäisestä hurskaudestaan ylistystilaisuuksissa.

Halldór Laxnessin romaanissa pidin erityisesti luonnon läsnäolosta ja vaikutuksesta. Vaikka luonnon kauneus ei olekaan tuotu ilmi teoksessa yhtä lyyrillisesti ja voimakkaasti kuin Mukan kirjassa, on se silti erottamaton osa Salka Valkaa. Laxnessin teoksessa luonto on olennainen osa kylän elämää eikä sitä voi erottaa ihmisestä.

Itse päähenkilö, Salka Valka, on hahmona melkein kuin osa luontoa. Salka Valkassa on jotain villiä ja kesyttämätöntä, samaan tapaan kuin luonnonvoimissa. Hän kulkee minne tahtoo ja tekee mitä haluaa, ja vaikka Salka Valka kiinnittääkin jonkin verran huomioita kylän tapoihin, ei tämä loppujen lopuksi mukaudu niihin sen enempää kuin itse tahtoo. Tavallaan Salka Valka toi hahmona mieleeni Heathcliffin Emily Brontën teoksesta Humiseva harju. Sekä Salka Valka että Heathcliff ovat omituisia, eriskummallisia hahmoja joissa on jotain tuntematonta ja melkeinpä tavallaan jotain epäinhimillistä.

Kaiken kaikkiaan Salka Valka oli mielenkiintoinen teos, jota lukiessaan tunsi todella olevansa pienessä islantilaisessa kalastajakylässä. Harvoin myös mikään kirja onnistuu herättämään niin paljon mielleyhtymiä toisiin teoksiin siinä määrin kuin Halldór Laxnessin Salka Valka. Laxnessin romaani on elävä ja hyvin kirjoitettu teos.

Mister Pip

Kirjoittaja: Lloyd Jones
Julkaistu: 2006
Kustantaja: Text Publishing Company
Sivumäärä: 219

Matilda asuu Papua-Uusi-Guineassa, Bougainvillen saarella, pienessä kylässä uskonnollisen äitinsä kanssa. Matildan isä on jättänyt perheensä ja muuttanut Australiaan, Townsvilleen. Bougainvillessä riehuu sisällissota ja tämän seurauksena kylä jää ilman opettajaa. Opettajaksi ryhtyy kuitenkin kylän ainoa valkoihoinen, herra Watts, jota kaikki kutsuvat nimellä Pop-Eye. Herra Watts ryhtyy lukemaan oppilaille kirjaa nimeltä Great Expectations, jonka on kirjoittanut herra Dickens. Matilda ja tämän ystävät elävät Pipin mukana, ja lopulta salaperäinen mister Pip koituu myös kylän kohtaloksi.

Lloyd Jonesin Mister Pip kertoo nuoren tytön kasvutarinan papuauusiguinealaisen kylän piirissä ja sodan varjossa. Kirja peilaa löyhästi Charles Dickensin teoksen Suuria odotuksia juonta: samoin kuin Philip Pirrip, "Pip", myös Matilda joutuu kokemaan kovia, valitsemaan ja saa mahdollisuuden uuteen elämään.

Aluksi sota ei ole kirjassa kovin lähellä, mutta tapahtumien edetessä ja juonen tiivistyessä menetykset ja julmuudet tulevat hyvin lähelle. Mister Pip käsittelee kirjassa myös ulkovaltojen vaikutusta: australialaisilla ja länsimaalaisilla on suuri vaikutus papuauusiguinealaisiin perinteisiin ja elämäntapoihin. Kirja käsittelee Matildan elämässä tapahtuvaa murrosaikaa sekä sodan suhteen että perinteiden ja länsimaalaisen edistyksen valitsemisen suhteen. Lopulta Matildalle ei kuitenkaan jää vaihtoehtoja, vaan tämä pakenee Bougainvillesta ja muuttaa isänsä luo Townsvilleen asumaan. Lapsuuden Papua-Uusi-Guinea ja herra Watts jättävät kuitenkin tähän lähtemättömän jälkensä.

Lloyd Jonesin Mister Pip on ajatuksia herättävä, surullinen ja lämmöllä kirjoitettu kirja. Pidin teoksessa erityisesti siitä, miten kirjallisuuden suuri voima liikuttaa ja muuttaa elämän suunta oli läsnä Mister Pipissä. Samalla Lloyd Jones kuitenkin punoo mukaan myös elämän todellisuuden ja surullisuuden. Mister Pip on hieno, nuorillekin sopiva kirja joka piirtää samalla kuvaa Papua-Uudesta-Guineasta.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Ylämaa-sarja


Ylämaan sudet (Julkaistu 1993, sivumäärä: 125)
Margaret, Ylämaan tyttö (Julkaistu 1994, sivumäärä: 215)
Ylämaan kapinalliset (Julkaistu 1995, sivumäärä: 240)

Kaisa Ikolan kirjoittama ja Kirjapajan julkaisema Ylämaa-sarja sijoittuu 1600-1700-lukujen Skotlantiin. Ensimmäisen kirjan päähenkilö on Mary Fraser, ylämaalaisen lairdin tytär, joka on saanut pojan ja sotilaan kasvatuksen. Mary Fraser komentaa sissiryhmää, Ylämaan susia, joka pyrkii kaatamaan Cromwellin hallituksen ja puolustaa skottien Stuart-kuningasta. Toinen kirja, Margaret, Ylämaan tyttö, kertoo Mary Fraserin ja tämän aviomiehen Keith Macdonaldin nuorimmasta tyttärestä, Megistä. Kolmas ja viimeinen osa, keskittyy Megin poikaan Malcolmiin sekä tämän tyttäreen Kittyyn sekä 1700-luvun jakobiittikapinoihin.

Ensimmäisen kerran luin tätä sarjaa joskus kymmenen kieppeillä, kun sain sarjan keskimmäisen osan joululahjaksi. Margaret, Ylämaan tyttö, onkin kirjoista eniten romantiikkaan keskittynein, vaikka siinäkin on pari taistelukohtausta. Myöhemmin luin sekä Ylämaan sudet että Ylämaan kapinalliset.

Pidän näissä kirjoissa kovasti siitä, että Ikola tekee historiasta hauskaa lapsillekin. Historia on läsnä erityisesti viimeisessä osassa, jossa jakobiittikapinoilla ja todellisilla historian tapahtumilla ja henkilöillä on suuri rooli. Pidin myös siitä, että kirjailija on sekoittanut joukkoon sekä gaelia että englannin skottimurretta.

Kaisa Ikolan Ylämaa-sarja oli kuitenkin ensisijaisesti nostalgiamatka lapsuuden lempikirjoihin. Itse suosittelisin tätä sarjaa noin kymmenvuotiaille.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Palsamoitu

Saatu arvostelukappale.

Kirjoittaja: Maija Haavisto
Julkaistu: 2014
Kustantaja: Radium-kirjat
Sivumäärä: 201

Reilu kolmekymppinen opettaja Marjaana on jäänyt sairauslomalle tämän ystävän, Paulan, kuoltua. Paula sairasti syöpää, vaikka se ei ollutkaan kuolinsyy. Sairauslomallaan Marjaana löytää omasta rinnastaan epäilyttävän möykyn, ja sairauden pelko täyttää myös tämän elämän.

Sain tämän kirjan arvostelukappaleena Maija Haavistolta. Aikaisemmin olen lukenut kyseiseltä kirjailijalta teoksen Makuuhaavoja, joka ilmestyi pari vuotta sitten. Vaikka pidin myös Makuuhaavoista, on tämä uusi teos Palsamoitu enemmän mieleeni. Kirjailijan kehittymisen näkee - Palsamoitu tuntuu jotenkin harkitummalta ja pysyy hyvin kasassa.

Pohdiskelin myös, että vaikka tämä(kin) teos käsittelee sairautta, niin tällä kertaa näkökulma oli erilainen kuin Makuuhaavoja-kirjassa. Makuuhaavoja käsitteli sairautta pitkäaikaissairaan perspektiivistä, ja vaikka oli mielenkiintoista ja silmiä avaavaa asettua päähenkilön saappaisiin, oli samastuminen vaikeaa. Palsamoidussa päähenkilö on perusterve, ja sairauden pelko on hallitseva teema. Tähän oli paljon helpompi samastua, sillä vaikka kovin moni ei ole pitkäaikaissairas ja sairaseläkkeellä, pystyy varmasti lähes jokainen samastumaan siihen, miltä tuntuu kun pelkää sairautta tai terveyden menetystä.

Palsamoitu käsittelee Haaviston muiden teoston tapaan sairautta ja sen kanssa elämistä. Kuten aikaisemmassa kappaleessa totesin, tässä kirjassa näkökulma on kuitenkin eri kuin aikaisemmissa teoksissa. Pidin paljon kirjassa sairauteen liittyvistä pohdinnoista ja siitä, miten kuolema liittyy ei vain sairauksiin, vaan kaikkeen.

"Yleislääkäri on vain portti, jonka kohdalta lähdetään joko kohti terveyttä, takaisin kotiin, tai kohti sairautta, erikoislääkäreitä."

"Nyt tiedän vastauksen: kaikkeen voi kuolla."

Maija Haaviston uusin teos käsittelee koskettavasti myös ystävyyttä. Pidin paljon tästä teoksesta, joka nappasi mukaansa heti ensimmäisillä sivuilla.

lauantai 6. joulukuuta 2014

An Ordinary Man

Kirjoittaja: Paul Rusesabagina
Julkaistu: 2006
Kustantaja: Zach Bell
Sivumäärä: 144

Paul Rusesabaginan omaelämäkerrallinen teos kertoo kirjoittajan elämästä aina lapsuudesta asti, mutta keskittyy luonnollisesti Ruandan kansanmurhan aikaisiin tapahtumiin. Rusesabagina toimi silloin hotellin managerina ja onnistui toiminnallaan säästämään yli 1200 tutsia.

Rusesabagina kuvaa kirjassaan koskettavasti vuoden 1994 raakoja tapahtumia ja järjetöntä tappamista:

"Each one of those lives was like a little world in itself. Some person who laughed and cried and ate and thought and felt and hurt just like any other person, just like you and me... Every one irreplaceable."

Kirja oli mielenkiintoinen, joskin paikoitellen tuntui kuin lukisi historian oppikirjaa. Paul Rusesabaginan tarina on kuitenkin yksi tunnetuimmista sankariteoista Ruandan kansanmurhan aikana, ja avasi näitä tapahtumia yhden ihmisen näkökulmasta.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Roope Ankan elämä ja teot

Kirjoittaja: Don Rosa
Piirtäjä: Don Rosa
Julkaistu: 2007
Kustantaja: Sanoma Magazines Finland
Sivumäärä: 224

Don Rosan sarjakuvateos Roope Ankan elämä ja teot kertoo nimensä mukaisesti Roope Ankan elämästä ja teoista. Tarinat kertovat Roopen menestystarinan alusta aina siihen saakka, kunnes tämä tapaa etääntynet sukulaispoikansa, Akun, Tupun, Hupun ja Lupun eräänä jouluna.

Lapsena pidin kovasti Ankka-tarinoista, ja vaikka nyt viimeisten kuuden vuoden aikana lehtien selailu on jäänyt lähes kokonaan, niin Don Rosan tarkkaan mietityt ja yksityiskohtia vilisevät tarinat uppoavat edelleen paremmin kuin hyvin. Näistä sarjakuvakirjoista pidän erityisen paljon siksi, että jokaista tarinaa edeltää Rosan esipuhe. Esipuheessa Don Rosa valottaa sarjakuvan taustatyötä ja myös poisjätettyjä kohtauksia, ja nämä ovat poikkeuksetta hyvin mielenkiintoisia!

Roope on myös lempihahmoni kaikista Ankkalinnan asukkaita. Carl Barks loi hahmon, jonka Don Rosa sitten puhalsi henkiin. Rosan ansiosta Roope ei ole ainoastaan yksiulotteinen sarjakuvahahmo, vaan todellinen henkilöhahmo jolla on menneisyys. Näissä sarjakuvissa näkyy myös Roopen "pehmeämpi puoli". Pidän siitä, kuinka Rosa on muokannut vanhasta visukintusta hahmon, joka on paljon moniulotteisempi kuin pelkästään rahanahne ja muista piittamaton maailman rikkain ankka.

Kaiken kaikkiaan hieno sarjakuvakokoelma, joka toimii, vaikka ei Ankkoja olisi juuri lukenutkaan.

Roope Ankan elämä ja teot sisältää seuraavat sarjakuvatarinat:

1. Klaaninsa viimeinen (The Last of the Clan McDuck), suomentaja Jukka Lindfors
2. Mississippin mestari (The Master of Mississippi), suomentaja Jukka Lindfors
3. Julman maan jehu (The Buckaroo of the Badlands), suomentaja Jukka Lindfors
4. Kuparikukkulan kuningas (Raider of the Copper Hill), suomentaja Jukka Lindfors
5. Ankkapurhan uusi valtias (The New Laird of Castle McDuck), suomentaja Jukka Lindfors
6. Transvaalin tuittupää (The Terror of the Transvaal), suomentaja Jukka Lindfors
7. Uniajan urho (Dreamtime Duck of the Never-Never), suomentaja Markku Saarinen
8. Klondiken keisari (King of the Klondike), suomentaja Jukka Lindfors
9. Ankantaan miljardööri (The Billionaire of Dismal Downs), suomentaja Jukka Lindfors
10. Ankkalinnakkeen valloittaja (The Invader of Fort Duckburg), suomentaja Jukka Lindfors
11. Maailman rikkain ankka (The Empire-Builder from Calisota), suomentaja Jukka Lindfors
12. Ankkapalatsin erakko (The Richest Duck in the World), suomentaja Jukka Lindfors