tiistai 30. joulukuuta 2014

Vadelmavenepakolainen

Kirjoittaja: Miika Nousiainen
Julkaistu: 2007
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 270

Mikko Virtanen on suomalainen mies, jonka pahin pelko on olla tyypillinen rehellinen suomalainen mies. Mikko Virtanen haluaa olla ruotsalainen, oikein juuria myöten. Pyrkiessään ruotsalaisuuteen Mikko joutuu mitä kummallisimpiin tilanteisiin ja eksyy myös rikoksen teille.

Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen on hillittömän hauska mustalla huumorilla höystetty kirja suomalaisesta, joka ei tahdo olla suomalainen. Mikko Virtanen kokee syntyneensä väärään kansalaisuuteen ja olevansa kansalaisuustransvestiitti. Mikolla on kotonaan ruotsalaisen kansankodin isälle, Per Albinille, omistettu alttari, hän huudattaa naapuriensa kauhuksi ABBAa ja pitää kotonaan yksinäisiä kalaaseja.

Kirja käsittelee mielestäni osuvasti, joskin rankasti kärjistäen, kansalaisuusidentiteettiä ja erityisesti ruotsalaisuutta ja suomalaisuutta. Toki sekä ruotsalaisuuden että suomalaisuuden piirteet ovat stereotyyppisiä ja äärimmilleen vedettyjä, mutta molemmissa maissa asuneena tunnistin kyllä lähes kaikki viittaukset ja yleistäen molemmille kansoille ominaiset piirteet.

Alussa Suomi ja Ruotsi ovat vahvasti vastakkainaseteltuina ja Nousiainen esittää maat Mikon näkökulman kautta hyvin mustavalkoisesti. Suomi on tylsä ja ankea, Ruotsi taas on kaikille avoin kansainkoti, jossa jokainen voi hyvin. Kirjan edetessä Mikko joutuu näkemään myös ruotsalaisuuden huonot puolet ja lopulta Ruotsin ihailu murtuu täysin ja Mikko tulee sinuiksi oman suomalaisuutensa kanssa.

Vadelmavenepakolainen kertoo siitä, että aina ei ole helppoa kokea olevansa samanlainen kuin muut tai kuuluvansa samaan kansaan. Joku toinen kansalaisuus voi tuntua enemmän omalta. Vaikka Nousiaisen teos saakin traagisen lopun, on päätös silti mielestäni onnellinen: Mikko onnistuu lopulta arvostamaan suomalaisuuttaan varastetun ruotsalaisuuskokemuksensa jälkeen. Tietysti Mikon tarina on äärimmilleen viety ja on vaikea kuvitella ketään joka olisi yhtä sekopäinen ja fanaattinen halussaan kuulua toiseen kansaan, mutta olen varma siitä, että lievemmin Mikon kokemuksen jakavia on paljon. Suurin osa suomalaisista kun tuntuu aina ajoittain inhoavan kotimaatansa, politiikkaa, säätä. ankeutta, Suomi-angstia. Muualla on kaikki paremmin! Nousiaisen kirja on hyvä muistutus siitä, että jokaisessa maassa ja kansassa on hyvät ja huonot puolensa.

Miika Nousiainen kuvaa myös mielenkiintoisesti politiikkaa. Vadelmavenepakolaisessa näkyy ruotsalaisen yhteiskunnan murros sosiaalidemokraattisesta maasta kohti toisenlaista yhteisöä. Mikko tekee kirjassa havainnon siitä, että todelliseen ruotsalaisuuteen vaaditaan muutakin kuin kansalaisen paperit: maahanmuuttajat ovat vain toisen luokan kansalaisia. Tuo jaottelu näkyi myös mielestäni ruotsalaisessa yhteiskunnassa ihan oikeastikin siellä asuessani. Ruotsalaisia olivat he, joilla oli monessa polvessa ruotsalaiset juuret, maahanmuuttajia jotka saivat kansalaisuuden kutsuttiin nimellä pappersvensk, paperiruotsalainen.

Nousiaisen kuvaus ruotsalaisen yhteiskunnan muutoksesta kansankodista kohti syrjivämpää ja yksilökeskeisempää maata on edelleen ajankohtainen. Viime vuosina tuntuu, että kansallismielisyys (johon eivät kuulu pappersvenskit) on nousussa ja maahanmuuttokriittinen ja jopa vihamielinen keskustelu on lisääntynyt. Eduskuntaan on päässyt entistä avoimemmin maahanmuuttoa ja maahanmuuttoon nihkeästi suhtautuvia puolueita ja vasta vajaa viikko sitten entisessä kotikaupungissani Eskilstunassa sytytettiin tuleen moskeija. Vadelmavenepakolainen ei käsittele näin synkkiä aiheita, mutta yhteiskuntamuutos näkyy kirjassa silti.

Vadelmavenepakolainen on hauska, mutta samalla ajatuksia herättävä teos. Kirja käsittelee vaikeita aiheita kevyesti, mutta taustalla on jatkuvasti vakavampia aiheita.

2 kommenttia:

  1. Tämä on ehdottomasti yksi lempikirjoistani. Johtuu ehkä siitä että tunnistan itsessäni asuvan pienen vadelmavenepakolaisen. ;) tykkäsin asua Ruotsissa ja välillä haaveilen muuttavani sinne, mutta kyllähän jokaisessa maassa on huonot puolensa. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta Tampereen teatteri teki tästä huikean sovituksen pari vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin asua Ruotsissa ja myös täällä haaveillaan välillä sinne palaamisesta :D Enkä oo muuten nähnyt tästä tehtyä elokuvaakaan!

      Poista