perjantai 20. helmikuuta 2015

Journey to an Island

Kirjoittaja: Hilary Wilde
Julkaistu: 1967
Kustantaja: Chivers
Sivumäärä: 274

Mia Bartonin isä joutuu onnettomuuteen ja paljastaa sairaalassa kuolinvuoteellaan tyttärelleen, että tämä on adoptoitu. Tästä alkaa Mian matka: hän lähtee Seychelleille etsimään sekä äitiään että itseään.

Hilary Wilden Journey to an Island sopii kuin nenä päähän Kirjan vuoden lukuhaasteen kohtaan "Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua". Chick lit -höttöä, jonka lukemisessa ei sinällään ole mitään pahaa: genre ei vain harvoja poikkeuksia (Bridget Jonesin päiväkirja!) lukuunottamatta ole minua varten. Mutta tuntuuhan se nyt vähän hölmöltä ja nololta lukea kirja, jota tiedän jo etukäteen pitäväni surkeana ja yksioikoisena vain sen takia että "mulla nyt on vaan tällainen Maailmanvalloitus-haaste ja tämä kirja sijoittuu Seychelleille".

Joka tapauksessa luin Hilary Wilden teoksen Journey to an Island, ja kuten arvelinkin, kirja oli juuri niin lattea ja yksioikoinen kuin kuvittelin. Hahmokehitys oli olematonta ja loppuratkaisun saattoi arvata jo enimmäisten kymmenen sivun jälkeen - oikeastaan sen pystyi päättelemään jo takakannesta.

Pohdin kuitenkin kirjaa lukiessani chick litiä kirjallisuuden alalajina. Usein chick litiä pidetään "hömppänä" ja ehkä jopa muuta kirjallisuutta huonompana. Täytyy myöntää, että itsekin kuulun tähän kategoriaan: vierastan genreä ja mikäli pidän jostakin genreä edustavasta kirjasta (edelleen se Bridget Jones) tuntuu siltä, että sitä pitäisi jotenkin puolustella. Mietin tässä myös blogatessani, että mistäköhän tämä johtuu. Tulin itse siihen tulokseen, että usein chick lit mielletään juuri harlekiiniromaaneiksi, joita usein tuotetaan sarjatulena ja joiden tarkoituksena ei olekaan olla muuta kuin hömppää ja aivotonta viihdettä. Omat kokemukseni chick litistä rajoittuvat juuri näihin teoksiin, jotka ovat päätyneet lukulistalleni erinäisten haasteiden kautta. Nämä teokset eivät myöskään ole loistaneet kirjallisilla ansioillaan. Kuitenkin on olemassa suuri määrä kevyempää kirjallisuutta, jota en itse välttämättä kategorioisi chick litiksi sekä chick litiä joka onnistuu raapaisemaan pintaa syvemmältä. Itseäni ainakin kiinnostaisi Sophie Kinsellan Confessions of a Shopaholic, joka on varmasti päältä päin hyvin kevyttä viihdettä mutta käsittelee myös ihan todellista ongelmaa etenkin länsimaissa: nuorten naisten ostosriippuvuutta.

Toinen näkökulma on myös se, että mitä sitten jos chick lit sattuukin olemaan rankasti yleistäen yksiulotteisten hahmojen, perinteisten roolien ja verhotusti ja ei-niin-verhotusti kuvailtujen rakkauskohtausten värittämää hömppää? Mitä väärää on lukea puhtaasti viihteen vuoksi, jos siitä pitää? Miksi se, että minä en pidä harlekiinikirjallisuudesta vaan tartun mieluummin vaikkapa Kotiopettajattaren romaaniin tekisi minusta jotenkin "paremman" lukijan? Eri kirjallisuuden lajit palvelevat eri tarkoituksia ja eri lukijoita: joku haluaa sivistää itseään klassikoilla, joku pitää hyytävästä kauhusta, joku taas tahtoo lukea viihtellisiä rakkausromaaneja. Nykyisessä tekniikan täyttämässä maailmassa jossa lukeminen tuntuu jatkuvasti kapenevan yhä lyhyempiin ja lyhyempiin pätkiin, Facebook-päivityksiin, twiitteihin ja uutisartikkeleihin (yleistäen!) on mielestäni parempi että lukee edes jotain. Eikä lukemisen tarvitse aina olla itsensä sivistämistä: joskus, tai oikeastaan aina, on lupa myös nauttia lukemisesta ja kirjasta, oli se sitten mitä genreä tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti