torstai 30. huhtikuuta 2015

Harry Potter ja viisasten kivi

Kirjoittaja: J.K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari
Julkaistu: 1997 (suomennos 1998)
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Philosopher's Stone
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 335

Harry Potter ja viisasten kivi on itseasiassa ensimmäinen kirja jolla aloitin kirjablogiurani: blogin ihkaensimmäinen kirjabloggaus löytyy täältä. Kolme vuotta sitten luin koko Harry Potter -sarjan uudestaan pitkän tauon jälkeen, tänä vuonna päätin lukea sarjan ensimmäisen kirjan Kirjan vuoden haasteen innoittamana. Harry Potter ja viisasten kivi on todella kirja, jossa on taikuutta. Ei pelkästään teemoissa, vaan myös kirjana. Kolme vuotta sitten kirjoitin, että osa kirjan taikuudesta on kadonnut: tällä lukukerralla olin päinvastaista mieltä. Harry Potterit jaksavat ihastuttaa kerta toisensa jälkeen ja taidanpa lukea koko sarjan pikkuhiljaa!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Cry Havoc

Kirjoittaja: Simon Mann
Julkaistu: 2012
Lukija: Simon Mann
Kustantaja: Bolinda
Kesto: 16 h 11 min

Simon Mannin muistelmateos Cry Havoc kertoo Mannin kokemuksista palkkasotilaana Afrikassa. Eritoten teos keskittyy epäonnistuneeseen operaatioon Päiväntasaajan Guineassa, jossa Mannin oli tarkoitus osallistua vallankaappaukseen. Lopputuloksena Mann vietti aikaa vankilassa Päiväntasaajan Guineassa kunnes sai humanitaarisen armahduksen vuonna 2009.

Mannin Cry Havoc oli hieman töksähtelevästi kirjoitettu ja rehellisesti kuolettavan tylsä kirja. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että äänikirjan on lukenut kirjailija itse ja sen seurauksena äänikirja oli mielestäni hyvin aito, sillä kukapa muu pystyisi kertomaan Simon Mannin kokemuksista yhtä läheltä ja samalla tunteella kuin Mann itse?

Cry Havoc tuskin jää erityisemmin mieleen, vaan jää äänikirjakokemuksena oikeastaan sinne huonoimpaan päähän.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Muumit - Sarjakuvaklassikot I

Kirjoittaja: Tove Jansson
Piirtäjä: Tove Jansson
Suomentaja: Anita Salmivuori
Julkaistu: 2008
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 95

Tove Janssonin kuolemattomat Muumit uppoavat itseeni parhaiten sarjakuvien muodossa. Pienenä tuli katsottua lastenohjelmia, mutta koskaan en ole oikein oppinut lukemaan muumikirjoja. Sarjakuvien musta huumori iskee paremmin!

Sarjakuvakirjassa Muumit - Sarjakuvaklassikot I muumit seikkailevat niin Muumilaaksossa kuin Rivierallakin, ja muumien puuhat eivät aina ole lapsille sopivia. Muumisarjakuvat onkin selkeästi suunnattu aikuisille: kirjoissa ja animaatioissa ei juuri näy aikuisempia teemoja kuten Muumipapan alkoholinkäyttöä.

Muumit - Sarjakuvaklassikot I oli juuri niin hulvattoman hauska kuin muistinkin, ja lukulistalle täytyy ehdottomasti laittaa jo omasta hyllystä löytyvät jatko-osat Muumit - Sarjakuvaklassikot II ja III.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

The Professor

Kirjoittaja: Charlotte Brontë
Julkaistu: 1857
Kustantaja: Clarendon Press
Sivumäärä: 268

Kyllästyttyään olemaan rikkaan vanhemman veljensä Edwardin huonosti kohdeltu työntekijä, William Crimsworth ottaa vastaan opettajantoimen ja muuttaa Belgiaan. Belgiassa William opettaa ensin poikakoulussa, mutta saa myöhemmin paikan läheisen tyttökoulun professorina.

The Professor on kirja, jonka olen jo pitkään halunnut lukea. Charlotte Brontën kirjoittama kirja on kirjailijan kuoleman jälkeen julkaistu teos, joskin romaani on Brontën ensimmäiseksi kirjoittama.

Pidin paljon Kotiopettajattaren romaanista ja oikeastaan The Professor olikin pettymys. Miespäähenkilö ja Kotiopettajattaren romaaniin verrattuna laimea juoni- ja hahmokehitys eivät juuri vakuuttaneet. Siinä missä Kotiopettajattaren romaanissa hidastempoinen kerronta ja 1800-luvun ympäristö viehättivät, ärsyttivät samat asiat minua lukiessani teosta. Jane Eyre on hänelle asetetuista rajoista huolimatta rohkea ja omia sekä tunne- että järkipohjaisia ratkaisujaan tekevä hahmo, kun taas William Crimsworth on rasittavan hyveellinen ja esimerkillinen mies, jonka ratkaisut ovat luontevia ja järkeviä tämän aikakaudelle. Samoin minua ärsytti The Professor -kirjan romanssin asetelma: William on miehenä opettaja, kun taas tämän vaimo Frances on oppilas. Vaikka tämä asetelma toistuukin jossain määrin Kotiopettajattaren romaanissa - Jane on kotiopettajatar ja herra Rochester varakas tilanomistaja - on Janen ja Rochesterin romanssissa kuitenkin enemmän syvyyttä ja tasa-arvoisuutta.

The Professor oli mielenkiintoinen sillä sitä lukiessa pääsee näkemään Charlotte Brontën kehittymisen ja tyylin muuttumisen (ja myös sen säilymisen) kirjailijana. Seuraavaksi lukulistalla on Syrjästäkatsojan tarina, jossa aihepiiri on pitkälti sama kuin The Professorissa, mutta päähenkilönä on nainen.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

The Last Train to Zona Verde

Kirjoittaja: Paul Theroux
Julkaistu: 2013
Kustantaja: Penguin Books
Sivumäärä: 353

Paul Therouxin The Last Train to Zona Verde on kertomus kirjoittajan matkasta Kapkaupungista aina Luandaan, Angolaan asti. Matkallaan Theroux tutustuu värikkäisiin ihmisiin, pääsee elefanttisafarille sekä näkee myös Afrikan slummit ja sen nurjat puolet.

The Last Train to Zona Verde on hämmästyttävän mielenkiintoinen. Odotin nimittäin kuivahkoa kertomusta, mutta Therouxilla on taito punoa faktoja omiin kokemuksiinsa ja kertoa mielenkiintoisesti maasta kuin maasta. Kirjaa lukiessa tuntui siltä, kuin olisi ollut matkalla Afrikan eteläkärjessä.

Teoksessaan Paul Theroux pohtii myös samalla matkansa tarkoitusta sekä matkailun tarkoitusta ylipäänsä. Onko matkailu koskaan muuta kuin uteliaisuutta? Lopulta Theroux tulee siihen tulokseen, että matkakertomusten kirjoittamisesta on toivottavasti joskus hyötyä, tietyn ajan ja paikan ja ihmisten elämän kuvaamisessa. Hän löytää myös lopulta tarkoituksen viimeiselle pitkälle matkalleen Afrikassa.

Luin teoksen lähinnä saadakseni Angolan luettua Maailmanvalloitus-haasteeseeni. Vaikka kirjassa käydään myös Etelä-Afrikassa ja Namibiassa, ollaan Angolassakin kolmasosan verran. Olikin kiintoisaa päästä kirjailijan mukana Angolaan, josta en rehellisesti puhuen tiennyt muuta kuin sijainnin ja pääkaupungin nimen. Paul Therouxin The Last Train to Zona Verde piirtää kuvan Angolasta, joka on verraittain rikas maa, mutta jonka rikkaudet ovat jakautuneet epätasaisesti. Angolasta, joka on niin muukalaisvastainen, että kaikkien maahan tulevien pitää näyttää kutsukirje joltakin paikalliselta. Angolalta, jossa näkyy vielä portugalilaisen kolonialismin seuraukset hyvin vahvasti.

Kaiken kaikkiaan The Last Train to Zona Verde on erittäin onnistunut matkakirja: paikoitellen koskettava, paikoitellen hauska, kokonaan taitavasti kirjoitettu, mielenkiintoinen ja informatiivinen.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

The Long Song

Kirjoittaja: Andrea Levy
Julkaistu: 2010
Kustantaja: Headline Review
Sivumäärä: 308

Orjaksi syntynyt July otetaan palvelustytöksi Amityn kartanoon yhdeksänvuotiaana. Tämän jälkeen July ei enää näe äitiään Kittyä, joka työskentelee muiden jamaikalaisten orjien tavoin sokeriruokoplantaaseilla. Andrea Levyn The Long Song on kertomus Julyn elämästä ja samalla se kuvaa Jamaikaa murrosaikana, kun orjuus lakkautettiin.

Andrea Levyn The Long Song oli mukaansatempaava, elävä ja paikoitellen sydäntäsärkevä kuvaus orjan elämästä Jamaikalla 1800-luvulla. Andrea Levy onnistuu siinä missä aikaisemmin lukemani teoksen Testimony of an Irish Slave Girl kirjoittaja Kate McCafferty epäonnistui: luomaan historiallisesti mielenkiintoisesta aiheesta myös kirjallisesti kiinnostavan ja onnistuneen kokonaisuuden.

Vaikka sekä The Long Song ja Testimony of an Irish Slave Girl ovat samaan tyyliin kirjoitettuja - lukijaa kuljetetaan nykyhetken ja menneisyyden välillä - on The Long Song paljon eheämpi kokonaisuus. Ei ole epäselvyyksiä kertojasta tai tapahtumien kulusta tai sijainnista aikajanalla, ja aikahypyt on toteutettu luontevasti.

Pidin paljon romaanista The Long Song sekä erityisesti sen päähenkilöstä Julysta. July on elävä hahmo, välillä irrationaalinen, välillä hyväuskoinen, välillä teatraalinen. Julyn hahmo on koko kirjan sielu. Kokonaisuudessaan Andrea Levyn teos on upeasti ja hauskasti kirjoitettu kirja, ja suosittelen sitä kaikille, joita aihepiiri kiinnostaa.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

White Masks

Kirjoittaja: Elias Khoury
Kääntäjä: Maia Tabet
Julkaistu: 1981 (käännös 2010)
Alkuperäinen nimi: الوجوه البيضاء (Al-Wujûb al-baydâ)
Kustantaja: Maclehose Press
Sivumäärä: 268

Elias Khouryn White Masks kuvaa Libanonia yhden miehen kuoleman kautta. Kaikki teoksen hahmot liittyvät jollakin tapaa murhattuun mieheen, jonka kuolema lopulta jää selvittämättä.

Teos keskittyy luku kerrallaan eri hahmoihin, ja vaikka hahmot liittyvät toisiinsa ei ratkaisu ole kuitenkaan onnistunut Khouryn kirjassa. Tapahtumat jäävät irralliseksi eikä kirjailija onnistu luomaan henkilöhahmoista eläviä ja todentuntuisia. Kirjallisesti teoksen White Masks juoni on siis olematon, samoin hahmokehitys.

Kirjalle täytyy kuitenkin antaa kunniaa siitä, miten se kuvaa elämää Beirutissa. Vaikka juonellisesti ja hahmollisesti White Masks olikin pettymys, oli se silti jälleen kurkistusikkuna libanonilaiseen elämään. Khouryn kirjassa hahmot jatkavat päivittäistä elämäänsä vaikka pojat palaavatkin marttyyreina takaisin ruumisarkusta ja vaikka ympärillä onkin levotonta: arkiset askareet on kuitenkin tehtävä. Samalla White Masks näyttää lukijalle sisällissotien seurauksia. Julmuuksiin ja vääryyksiin tottuu, sodasta tulee arkea.

Odotin Elias Khouryn teokselta enemmän, joten kirja oli pettymys rikkonaisuudessaan. White Masks oli hieman mitäänsanomaton kirja, sellainen, joka hukkuu muiden lukukokemuksien joukkoon.

torstai 2. huhtikuuta 2015

The Beautyful Ones Are Not Yet Born

Kirjoittaja: Ayi Kwei Armah
Julkaistu: 1968
Kustantaja: Heinemann
Sivumäärä: 183

Nimettömäksi jäänyt kertoja ei ota vastaan lahjusta, ja tämän seurauksena kertojan vaimo suuttuu. Tyhmähän täytyy olla, jos ei ota vastaan lahjusta Ghanassa, jossa jokainen on korruptoitunut ja jossa jokaisen täytyy huolehtia itsestään!

Ayi Kwei Armahin esikoisteos The Beautyful Ones Are Not Yet Born kertoo Ghanasta, hiljaittain itsenäistyneestä valtiosta, jossa korruptio on todellinen ongelma. Samalla se valottaa yksityisen ihmisen elämää ja antaa kasvot Ghanan ristiriidoille.

Rehellisesti The Beautyful Ones Are Not Yet Born oli pitkästyttävin kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Tämä on taas yksi niitä harvoja kirjoja, joista minulla ei oikeastaan ole yhtään mitään sanottavaa: samankaltainen lukukokemus oli Antti Hyryn Uuni.