tiistai 9. kesäkuuta 2015

Jonathan Livingston Seagull

Kirjoittaja: Richard Bach
Julkaistu: 1970
Kustantaja: Macmillan
Sivumäärä: 56

Jonathan Livingston Seagull ei ole kuten muut lokit: syömisen ja nukkumisen lisäksi elämässä täytyy olla muutakin! Jonathan viettää aikaansa harjoitellen lentämistä, haluten lentää korkeammalle ja nopeammin kuin yksikään toinen lokki.

Richard Bachin lyhyt kertomus lokki Jonathanista on yksi tunnetuimpia metaforisia eläinsatuja. Itse luin kirjan ensimmäistä kertaa englannintunnilla seitsemännellä luokalla ja kirjoitin siitä myös esseen. Silloin Jonathan Livingston Seagull tuntui auttamattoman tylsältä ja sen metaforinen merkitys kliseiseltä.

Tällä lukukerralla tilanne oli jokseenkin sama: kirja oli nopeasti luettu ja sen perusajatus tuntui edelleen kliseiseltä. Tällä kertaa minulla ei kuitenkaan ollut mitään velvoitettakirjoittaa Jonathan Livingston Seagullista tuhannen sanan esseetä ja tämän seurauksena minulle ei syntynyt sen suurempia antipatioita kirjaa kohtaan. Vaikka vieläkään kirja ei tunnu suurelta mestariteokselta tai kolahda henkilökohtaisesti, niin tällä kertaa lukukokemus oli silti positiivinen, joskin hieman laimea.

Henkilökohtaisesti Jonathan Livingston Seagull ei siis ollut erityisesti mieleeni, mutta tästä huolimatta suosittelisin kirjaa. Vaikka Richard Bachin kirjan perusajatus - uskaltaa olla erilainen ja pyrkiä kohti tärkeitä tavoitteita - onkin kliseinen, on se silti tärkeä muistutus oikeastaan jokaiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti