keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

The Maze Runner

Kirjoittaja: James Dashner
Julkaistu: 2009
Kustantaja: Delacorte Press
Sivumäärä: 372

Thomas herää muistamatta mitään muuta kuin oman nimensä. Hän huomaa joutuneensa Gladeen, asuinalueeseen, jota ympäröi suuri labyrintti. Gladessa asuvat pojat kertovat Thomasille, että paikkaan ilmestyy yksi poika kuukauden välein, ja että he yrittävät ratkaista labyrintin arvoitusta ja päästä Gladesta pois.

James Dashnerin dystopinen toisenlaiseen todellisuuden sijoittuva young adult -kirja The Maze Runner on ollut lukulistallani siitä lähtien, kun bongasin viime vuoden alussa kirjasta tehdyn elokuvan ja kiinnostuin kirjasta. Dystopiat ja vaihtoehtoiset todellisuudet ovat konsepteiltaan suosikkejani. Eniten olen pitänyt klassisista dystopioista kuten Aldous Huxleyn Uljaasta uudesta maailmasta. Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattuja dystopiakirjoja tulee luettua varmasti eniten: näistä tosin harvempi on ollut toteutukseltaan oman mieleni mukainen. Nälkäpeli-trilogia (Nälkäpeli, Vihan liekit ja Matkijanärhi) on yksi nuortenkirjallisuuden suosikeistani, kun taas Divergent-sarja oli pettymys. Toivoin kovasti The Maze Runnerin olevan enemmän Nälkäpeli ja vähemmä Divergent, mutta loppujen lopuksi James Dashnerin nuortenkirjasarjan ensimmäinen osa ei vakuuttanut.

Suljetut tilat ja labyrintit ovat mielestäni hyvin kiehtovia - niin myös tässäkin kirjassa. Alkuasetelma oli sopivan mysteerinen ja pelkistä pojista koostuva Gladen yhteisö toi mieleen Kärpästen herran. The Maze Runnerissa oli siis suuri tuntematon, nuortenkirjoille tyypillinen jaottelu (Thomas joutuu osallistumaan eri tehtäviin, joiden perusteella Gladen johtajat päättävät, mitä työtä tämä ryhtyy tekemään) sekä tietysti neuvokas päähenkilö. Oikeastaan The Maze Runnerissa eniten minua ärsytti juuri jälkimmäinen elementti: Thomas tuntui olevan täydellinen ja kaikkia muita paljon älykkäämpi hahmo. Kirja oli myös liian henkilökeskeinen, sillä kaikki tapahtumat ja Gladessa tapahtuvat muutokset liittyivät, tottakai, Thomasiin. The Maze Runner olisi tasapainoisempi kirja jos muutkin hahmot olisivat muutakin kuin statisteja, joiden ainoa tehtävä on vahvistaa kuvaa Thomasin ylivertaisuudesta ja erityisyydestä.

Kuten Divergent-sarjakin, James Dashnerin The Maze Runner alkaa lupaavasti mutta lässähtää surkeasti loppua kohden. Petyin loppuratkaisuun ja lopun kiirehtimiseen niin pahasti, että edes teoksen lopussa oleva cliffhanger ei saa minua lukemaan sarjan seuraavia osia. Kirjaan pohjautuvan elokuvan voisin tosin katsoa jossain välissä. Vaikka yleensä en kirjojen filmatisoinneista juuri pidäkään, ovat nuortenkirjoihin pohjautuvat elokuvat lähes chick flickien tasoista viihdettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti