torstai 30. heinäkuuta 2015

Blood Zero Sky

Kirjoittaja: J. Gabriel Gates
Julkaistu: 2012
Kustantaja: HCI Books
Sivumäärä: 369

May Fields on Companyn pääjohtajan tytär ja tämän myötä julkkis - sekä todennäköinen Blackie. Mayn elämä kuitenkin muuttuu täysin, kun hänen projektitoverinsa ja paras ystävänsä Randal kertoo, että ennusteet osoittavat Companyn tekevän tappiota seuraavan vuoden aikana. Tappiota ei ole tapahtunut neljännesvuosisataan, ja Mayn ja Randalin kertoessa ennusteesta Companyn johtokunnalle tapahtuu pommi-isku. Salaperäinen nainen johdattaa Mayn pois vaarasta, ja samalla Mayn elämä muuttuu kokonaan. Hän saa tietää, että on olemassa ihmisiä, jotka vastustavat Companya ja että hänen aikaisempi elämä on ollut valheiden ympäröimä.

J. Gabriel Gatesin Blood Zero Sky päätyi lukulistalle kun marssin kirjastoon ja pyysin kirjastonhoitajaa suosittelemaan minulle jotain sen perusteella, että pidän dystopioista. J. Gabriel Gatesin dystopiassa maailmaa hallitsee ainoastaan kaksi yritystä, jotka myöhemmin sulautetaan yhdeksi ainoaksi valtavaksi kokonaisuudeksi. Yritys eli Company toimii vain ylimmän johtoportaan hyväksi: alemman tason työntekijät tekevät töitä lyhentääkseen velkaansa Companylle. Blood Zero Skyn maailmassa Company tarjoaa kaikki tuotteet ja palvelut hirmuhinnoilla - ja näitä on mahdollista ostaa ainoastaan ottamalla velkaa. Company on jonkinlainen kapitalistinen kommunistisysteemi: ei ole kilpailua, ja valtiona toimivalla Companylla on monopoli ja täysi valta kansantalouden suhteen. Tämän lisäksi Company on kuin Big Brother: se vahtii kansalaistensa kaikki liikkeitä, kontrolloi ja omistaa median, määrittää hyväksyttävän uskonnon ja elämänkatsomuksen.

Juuri Blood Zero Skyn maailma oli minusta kiehtova. Juoni oli nopeatempoinen, mutta loppuratkaisua lukuunottamatta hyvin ennalta-arvattava. Jo kauan ennen kuin kirja paljasti salaperäisen naisen sekä kapinallisten soluttautujan R:n henkilöllisyyden minulla oli vahva käsitys siitä, keitä nämä olivat. Loppuratkaisu sen sijaan yllätti oikeastaan täysin, mutta tuntui jollakin tapaa liian helpolta ratkaisulta päättää kirja.

Pidin siis J. Gabriel Gatesin kirjasta paljon, vaikka siinä pieniä puutteita olikin. Syynä tähän on kenties se, että nuorille suunnattuja dystopiakirjoja lukiessani minua häiritsee yleensä se, kuinka paljon teinidraama saa tilaa. Hyvä esimerkki on Divergent-sarja, jonka vaihtoehtoinen todellisuus oli kiehtova, mutta jossa Trisin ja Fourin rakkaustarina oli mielestäni liian keskiössä. Vaikka Blood Zero Sky ei jätä päähenkilöiden rakkauselämää ruotimatta, saa dystopinen yhteiskunta paljon enemmän tilaa kuin vastaavissa genren kirjoissa joita olen aikaisemmin lukenut.

Blood Zero Sky sopii mielestäni hyvin luettavaksi myös aikuisille nuorten lisäksi: ensinnäkin päähenkilö on jo kahdenkymmenen paremmalla puolella ja kuten jo aikaisemmin sanoin, teinidraama jää tässä teoksessa suhteellisen vähälle. Vaikka en pidäkään J. Gabriel Gatesin luomaa dystopista maailmaa mitenkään todennäköisenä kehityksenä, oli kirja silti mielenkiintoinen uhkakuva.

Viikko 8 - Yliarvostetuin kirja

Heti tämän otsikon luettuani tiesin, että mikä olisi minun mielestäni se yliarvostetuin kirja. Ehdottomasti Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi. Mielestäni kirja oli rasittava ja pikku prinssi ärsyttävä hahmo. Teoksen maailma oli turhan naiivi aikuiselle, mutta lapsenakin kirja olisi tuntunut minusta vain oudolta.

Ilmeisesti olen kuitenkin aika yksin tämän mielipiteeni kanssa, lähes tapaamani suoranaisesti rakastavat tätä kirjaa, siteeraavaat sitä ja pitävät sitä maailmankaikkeuden upeimpana filosofisena teoksena näin kärjistetysti sanottuna. Minusta tämä vain on aivan yliarvostettu: kirja alitti kaikki odotukseni lukiessani sitä.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Leaving the Sea

Kirjoittaja: Ben Marcus
Julkaistu: 2014
Kustantaja: Alfred A. Knopf
Sivumäärä: 271

Valitsin Ben Marcusin novellikokoelman Leaving the Sea pelkän kannen perusteella. Kansi onkin mielenkiintoinen, pidän kovasti erivärisistä pahveista leikatusta aallokosta.

Leaving the Sea sisältää yhteensä kuusi osaa ja viisitoista novellia. Novellit vaihtelevat pituudessa muutamasta sivusta neljäänkymmeneen. Teos sisältää novellit What Have You Done?, I Can Say Many Nice Things, The Dark Arts, Rollingwood, On Not Growing Up, My Views on the Darkness, Watching Mysteries with My Mother, The Loyalty Protocol, The Father Costume, First Love, Fear the Morning, Origins of the Family, Against Attachment, Leaving the Sea ja The Moors.

Novellikokoelman Leaving the Sea kertomukset on jaoteltu karkeasti kirjoitustyylin sekä aihepiirin mukaan. Osa novelleista on oikeastaan haastatteluja, yksi koostuu yhdestä ainoasta lauseesta, osa taas on perinteisiä lyhyitä tarinoita. Leaving the Sea käsittelee ihmissuhteita, vanhemmuutta, lapsuutta, rakastumista. Monet hahmoista ovat ulkonaisesti menestyneitä, mutta sisältä rikki. Ben Marcusin novellit eivät ole perussävyltään aina synkkiä, mutta tässä novellikokoelmassa oli läsnä jollakin tapaa uhkaava pohjavire. Mitään pahaa ei ole tapahtunut, vielä.

Eniten mieleeni jäivät teoksen ensimmäinen novelli, What Have You Done? sekä The Loyalty Protocol. What Have You Done? kertoo ylipainoisesta Paulista, joka lähtee vierailulle vanhempiensa luokse. Perhe kuitenkin näkee Paulin menneisyyden Paulina, epäonnistujana ja valehtelijana, jonka virheet vain toistuvat. Novelli kertoo ristiriidasta, siitä, miten sovittaa uusi elämä aviomiehenä ja isänä synnyinperheen olettamuksiin. The Loyalty Protocol puolestaan sijoittuu hieman dystopiseen maailmaan, jossa Edwardin järjestöminä kohtaa julkisen minän ja perhesidokset.

Mietin myös tätä novellikokoelmaa lukiessani lyhyitä kertomuksia ylipäänsä. Novellit ovat jollain tapaa vaativampia sekä kirjoittajalle että lukijalle. Usein ei jää aikaa pohjustaa hahmoja tai tapahtumia, vaan lukija heitetään suoraan keskelle tarinaa. Lyhyessä sanamäärässä pitäisi silti hahmottaa tilannetta ja luoda hahmoista eläviä ja uskottavia.

En oikein tiedä pidinkö tästä teoksesta. Leaving the Sea on upeasti kirjoitettu, sanoisin suorastaan kirjallinen helmi. Miljööt ja hahmot ovat taitavasti rakennettuja - novellin haasteellisuudesta huolimatta - ja Ben Marcus käyttää sanoja säästeliäästi mutta juuri siellä missä niitä tarvitaan. Tästä kaikesta huolimatta Leaving the Sea jäi jotenkin etäiseksi ja oudolla tapaa pelottavaksi lukukokemukseksi. Aivan kuin Marcus olisi raottanut tämän maailman hieman synkempää versiota novelleissaan. Ei liian synkkää, jolloin se olisi epäuskottavaa, vaan juuri sopivasti sen verran uhkaavan version, että voisi melkein uskoa, että Leaving the Sea kuvaa todellisuutta.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Jäniksen vuosi

Kirjoittaja: Arto Paasilinna
Julkaistu: 1975
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 182

Kesäisellä työmatkalla toimittaja Kaarlo Vatanen ja tämän työpari valokuvaaja ajavat vahingossa jäniksen yli, joka onnekseen vain loukkaantuu lievästi. Vatanen lähtee jäniksen perään ja jää sille tielle: taakse jäävät työpaikka, vaimo ja kaupunkilaistunut elämäntapa, johon Vatanen on lopen kyllästynyt.

Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi on kirjailijan kenties tunnetuin teos, joka julkaistiin kiinalaisen kalenterin mukaan jäniksen vuonna 1975. Kirjaa on myös käännetty usealle kielelle, itsekin bongasin tämän englanniksi lähikirjastosta.

Jäniksen vuosi on yhtäaikaa hauska ja oivaltava, kepeä mutta silti syvällinen. Mietin etukäteen hieman, pitäisinkö tästä, sillä olin aikaisemmin lukenut Tuomas Kyrön teoksen Kerjäläinen ja jänis joka on mukaelma Jäniksen vuodesta sekä yksi parhaista lukemistani kirjoista. Mietin, yltäisiköhän tämä alkuperäinen Paasilinnan teos Kerjäläisen ja jäniksen tasolle. Toisaalta taas pidin Arto Paasilinnan Onnellisesta miehestä kovasti.

Paasilinnan Jäniksen vuosi yllätti kuitenkin positiivisesti: pidin tästä enemmän kuin Onnellisesta miehestä. Kirjassa on sama paasilinnamainen hauskuus ja satiirisuus sekä samantyyliset surrealistiset juonenkäänteet, mutta mielestäni Jäniksen vuosi menee Onnellista miestä enemmän pintaa syvemmälle. Arto Paasilinna kyseenalaistaa kirjassaan tutun ja turvallisen elämän, johon suurin osa on tottunut. Jänis vie Vatasen mukanaan luontoon ja todelliseen vapauteen. Yllätyin kirjassa myös siitä, että vaikka yleensä en juurikaan pidä eläimistä päähahmoina, niin Paasilinnan jänis on kerrassaan ihastuttava eläinhahmo. Sopivasti eläin, mutta kuitenkin inhimillinen.

Kaiken kaikkiaan Jäniksen vuosi on hieno ja hauska teos, Arto Paasilinnan ehdotonta parhaimmistoa.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Nälkävuosi

Kirjoittaja: Aki Ollikainen
Julkaistu: 2012
Kustantaja: Siltala
Sivumäärä: 141

"Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen."

Aki Ollikaisen esikoiskirja Nälkävuosi on pysäyttävä. Teos ei ole sivumäärällisesti kovinkaan pitkä, alle 150 sivua, mutta tästä huolimatta kirja kuvaa nälkävuotta 1867 syvältä ja kouraisten. Poikkeuksellisesti lainasin tähän alkuun kappaleen kirjasta, joka esiintyy myös takakannessa: katkelma kuvaa hyvin koko kirjaa. Nälkävuosikin ikään kuin raapii lukijaa havahtumaan, elämään Korpelan torpparien ja Renqvistin veljeksien kanssa 1800-luvun puolivälin vaikean nälkävuoden.

Nälkävuoden päähenkilöitä ovat köyhän Korpelan torpan perhe, vanhemmat Juhani ja Marja, lapset Mataleena ja Juho. Hauet ovat aivan liian laihoja, pettu on lopussa eikä jäkälällä uskalla jatkaa. Juhani täytyy jättää torppaan, Marja ja lapset lähtevät kerjuulle. Toisaalla varakkaammat Renqvistin veljekset, lääkäri Teo sekä apulaiskamreeri Lars, näkevät kyllä nälkävuoden seuraukset mutta eivät juurikaan joudu omakohtaisesti kokemaan nälkää.

Teos kuvaa piinaavasti nälkää ja kuolemaa, kärsimystä ja julmuutta. Toisaalta Aki Ollikaisen Nälkävuosi on lopulta myös toiveikas ja kertoo inhimillisyydestä hädän keskellä. Ehdottomasti yksi upeimmista tänä vuonna lukemistani kirjoista.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Viikko 7 - Aliarvostetuin kirja

Ensimmäiseksi aliarvostetuimmasta kirjasta tulee mieleen monet lapsuuteni rakkaat tyttökirjat, jotka eivät ole päässeet L.M. Montgomeryn Vihervaaran Annan tai Uuden Kuun Emilian maineeseen. Louisa M. Alcottin Pikku naisia ja sen jatko-osat ovat vielä ihan arvostettuja ja tunnettuja, mutta esimerkiksi Tytöistä parhain on tuntunut jäävän aivan varjoon. Samoin Astrid Lindgrenin iki-ihanat Riitta-Maija keventää sydäntään ja Kerstin ja minä tuntuvat olevan lähes tuntemattomia, ainakin verrattuna Lindgrenin muuhun tuotantoon.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

The Woman Who Wouldn't Die

Kirjoittaja: Colin Cotterill
Julkaistu: 2013
Kustantaja: Querqus
Sivumäärä: 307

Tohtori Siri lähetetään vaimonsa Daengin kanssa valvomaan laosilaisen kenraalin aikoja sitten kuolleen veljen jäänteiden etsimistä Laosin ja Thaimaan rajalla olevasta joesta. Tapaus ei kuitenkaan ole niin suoraviivainen, vaan juttuun liittyy muun muassa nainen, joka kuoli, haudattiin ja ilmestyi myöhemmin elossa takaisin kyläänsä...

Colin Cotterillin The Woman Who Wouldn't Die on Laosiin sijoittuva dekkari, yhdeksäs Tohtori Siri -sarjassa. Minulla ei juuri ollut kirjasta ennakko-odotuksia tai mielipiteitä - mutta ei kyllä ole juuri nytkään teoksen lukemisen jälkeen. The Woman Who Wouldn't Die jäi jostain syystä hajuttomaksi ja mauttomaksi - värikkäästä kannesta huolimatta.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Tomorrow, when the War Began

Kirjoittaja: John Marsden
Julkaistu: 1993
Kustantaja: Pan Australia
Sivumäärä: 302

Teini-ikäinen Ellie Linton lähtee kuuden kaverinsa kanssa muutamaksi yöksi telttailemaan. Kotiin palatessa Ellie, Homer, Lee, Kevin, Corrie, Robyn ja Fiona joutuvat kuitenkin huomaamaan, että kotia ei enää oikeastaan ole: tuntemattomat miehittäjät ovat vallaneet Wirraween.

John Marsdenin kuvitteelliseen pieneen australialaiskylään sijoittuva Tomorrow, when the War Began on vaihtoehtotodellisuudesta kertova sotakirja nuorille. Ellie ja tämän kaverit eivät nimittäin jää neuvottomaksi: sen sijaan, että he antautuisivat miehittäjille, he ryhtyvät käymään sissisotaa sotilaita vastaan.

En oikeastaan juurikaan pitänyt tästä nuortenkirjasta. Tomorrow, when the War Began tuntuu liikaa venyteltyltä prologilta. Teosta lukiessa huomaa selvästi, että kirja on sarjan ensimmäinen osa: teoksessa ei selviä edes se, ketkä ovat miehittäneet Australian. (Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan selviä koko kirjasarjassa).

Tomorrow, when the War Began ei siis ollut mitenkään erityisen mukaansatempaava teos: odotin jatkuvasti, että kirjan varsinaiset tapahtumat alkaisivat.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

What Makes You Happy?

Kirjoittaja: Fiona Robards
Julkaistu: 2014
Kustantaja: Exisle Publishing
Sivumäärä: 245

Suhtaudun pääsääntöisesti aika skeptisesti elämäntaito- ja self help -kirjallisuuteen. Kirjan vuoden lukuhaaste on kuitenkin todella ollut haasteellinen ja pakottanut minua lukemaan välillä kirjoja jotka eivät omalle mukavuusalueelleni kuulu ja hyvä niin.

Tartuin kuitenkin Fiona Robardsin What Makes You Happy? - self help -kirjaan suhteellisin avoimin mielin. Eihän sitä ikinä tiedä, vaikka mielikuvani self help -kirjallisuudesta onkin se, että joku on löytänyt itselleen toimivan tavan elää elämäänsä ja kuvittelee sitten voivansa soveltaa sitä kaikkiin muihinkin. Suhtaudun pääasiallisesti varauksella siihen, että joku kertoo mitä pitäisi tehdä saavuttaakseen asian X ja pidän mielessä sen, että self help -kirjailijoilla on hyvin usein oma agendansa, jota he yrittävät kirjoillaan edistää.

What Makes You Happy? osoitti kuitenkin ennakko-oletukseni elämäntaitokirjallisuudesta vääriksi - ainakin tämän kirjan kohdalla. Fiona Robards nimittäin antaa lukijalle hyvin vähän suoraan neuvoja onnelliseen ja hyvään elämään itsestäänselvyyksiä lukuunottamatta. What Makes You Happy? ei tarjoa vastauksia, vaan kysymyksiä. Robardsin kirja on oikeastaan tehtäväkirja. Kirjailija jakaa teoksen kymmeneen eri osa-alueeseen: olet itsesi paras ystävä, ulkoinen olemus, asuintilojen suunnittelu ja järjestys, terveys ja hyvinvointi, raha-asioiden hoitaminen, työn mielekkyys, ihmissuhteiden rakentaminen, yhteisöön kuuluminen, ympäristöstä välittäminen ja hauskanpito. Tässä tulee kenties eniten ilmi Robardsin omat mielipiteet siitä mitkä asiat ovat hyvinvoinnille ja onnellisuudelle tärkeitä. Jokaisen kymmenen osa-alueen suhteen Robards esittää kysymyksiä, joihin jokainen lukija vastaa omalla kohdallaan ja joihin vastaus on jokaisella erilainen: What Makes You Happy? ei siis ole standardikirja, jossa jokaiselle on valmis muotti.

Kirja ei ollut kaikilta osin minulle relevantti tai hyödyllinen, mutta täytyy myöntää että osa Fiona Robardsin kirjassa esittämistä kysymyksistä tuli tarpeeseen. Joskus omaa elämää pohtiessa on vaikeaa löytää vastauksia ja vielä vaikeampaa löytää kysymyksiä, joita itseltä pitäisi kysyä. Ei elämäntaitokirjallisuus tai What Makes You Happy? ketään autuaaksi tee, mutta tämän kirjan luettuani olen sitä mieltä, että sillekin on jossain tilanteissa paikkansa.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Viikko 6 - Kirja, joka saa minut surulliseksi

Surulliseksi saavia ja surumielisiä kirjojahan riittää. Ensimmäiseksi mieleen tulevat Kjell Westön Missä kuljimme kerran ja Älä käy yöhön yksin. Molemmat ovat tunnelmaltaan ja loppuratkaisuiltaankin niin surumielisiä, että niitä lukiessa tuntuu oma olokin masentuneelta.

Samoin Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarja saa surulliseksi. Sarjaan kuuluvat teokset Tie Myrskyluodolle, Luoto meressä, Maija, Meren voimia vastaan sekä Hyvästi Myrskyluoto, ja oikeastaan jokainen kirja on omalla tavallaan hyvin surumielinen. Bloggauksessani kirjoitin siitä, kuinka teossarjassa meri sekä antaa että ottaa: sarjan tunnelma kuitenkin on sen verran alavireinen ja tapahtumat niin traagisia, että ehkäpä meri ottaa enemmän kuin antaa.

Jostain syystä oli paljon helpompi miettiä surullisia kirjoja kuin onnelliseksi tekeviä kirjoja viime viikolla. Ehkä vain luen enemmän surumielisiä kirjoja, tai sitten niitä on vain enemmän ylipäänsä.

When Hoopoes Go to Heaven

Kirjoittaja: Gaile Parkin
Julkaistu: 2012
Kustantaja: Corvus
Sivumäärä: 325

Tungarazan perhe on muuttanut Swazimaahan, ja perheen kymmenenvuotias vanhin poika Benedict tuntee olevansa sekä eksyksissä että vastuussa perheestään. Benedict ei tunne kuuluvansa joukkoon: sisaret viihtyvät paremmin keskenään, samoin pikkuveljet.

Gaile Parkinin When Hoopoes Go to Heaven on kansainvälinen bestselleri, ja odotin teokselta paljon. Jokin tässä kuitenkin mätti, enkä saanut otetta sen paremmin juonesta kuin henkilöhahmoistakaan. Teoksen perusajatus on kyllä periaatteessa toimiva: Parkin käsittelee vaikeita asioita, kuten AIDSia, lapsen näkökulmasta. Tässä teoksessa tapa ei kuitenkaan toiminut mielestäni. Liian monet asiat jäivät hämärän peittoon, eikä niitä selitetty tarpeeksi. When Hoopoes Go to Heaven oli kokonaisuudessaan sekava kirja, jonka juoni tuntui myös hataralta.

Kaiken kaikkiaan lukukokemus oli siis hyvin laimea, ja Gaile Parkinin muita teoksia tulee tuskin luettua.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Viimeinen mohikaani

Kirjoittaja: James Fenimore Cooper
Suomentaja: Vihtori Lehtonen
Julkaistu: 1826 (suomennos 1914)
Alkuperäinen nimi: The Last of the Mohicans
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 428

Cora ja Alice Munro matkaavat Yhdysvalloissa suojelijajoukkojen kanssa Edwardin linnoitukselta William Henryn linnoitukselle. Eletään veristä aikaa: Ranska ja Iso-Britannia taistelevat jatkuvasti, alkuperäisväestö vähenee kiivaaseen tahtiin.

James Fenimore Cooperin tunnetuin teos Viimeinen mohikaani kuvaa sotatilannetta 1700-luvun taitteessa Yhdysvalloissa. Kirjan nimi viittaa päähenkilöihiin lukeutuviin intiaaneihin Chingachgookin ja Unkasiin, viimeisiin mohikaaniheimon jäseniin. Kirja käsittelee paitsi ranskalaisten ja brittien välisiä taisteluita, myös intiaaniheimojen välisiä jännitteitä ja ongelmia.

Viimeinen mohikaani ei kuitenkaan ole mikään erityisen mukava tai kiinnostava kirja: tosin saatoin olla aivan väärää lukijakuntaakin. Paremmin tämäntyyppinen kirja uppoaisi varmaan historiallisista sodista ja perinteisistä seikkailukirjoista pitäville.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Ghost Ship

Kirjoittaja: Clive Cussler
Julkaistu: 2014
Kustantaja: Wheeler Publishing
Sivumäärä: 581

Kurt Austin näkee edelleen omituisia painajaisia vaikka epäonnistuneesta pelastusyrityksestä Afrikan rannikolla on jo aikaa. Saatuaan mystisen postilähetyksen Kurt alkaa kuitenkin tutkimaan sitä mahdollisuutta, että kuolleeksi julistettu Sienna Westgate olisikin selvinnyt veneonnettomuudesta elossa. Toivon ylläpitäminen ja Siennan etsiminen kuljettaa Kurtin aina Arabiemiraateista Etelä-Koreaan ja Yhdysvalloista Madagaskariin.

Tartuin Clive Cusslerin Ghost Ship -teokseen aika matalin ennakko-odotuksin. Odotin taas amerikkalaista ylivertaisuutta ja rasittavia armeijajehuja, mutta yllättäen Ghost Ship olikin vähemmän agenttisähläystä ja sotaa ja enemmän puhdasta seikkailua ja kyberrikollisuutta. Tämä oli samantyylinen kuin Contract with God: sopivasti jännitystä välipalakirjaksi, mutta ei kovinkaan mieleenpainuva teos.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Idän pikajunan arvoitus

Kirjoittaja: Agatha Christie
Suomentaja: Leena Karro
Julkaistu: 1934 (suomennos 1937)
Alkuperäinen nimi: Murder on the Orient Express
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 217

Idän pikajuna suuntaa Istanbulista kohti länttä, mukanaan yllättävän paljon matkustajia. Jugoslaviassa juna juuttuu lumeen, matka ei jatku ja aamulla yksi matkustajista löydetään kuolleena. Junayhtiö vetoaa Poirotiin: murha on saatava selvitetyksi ennen seuraavalle asemalle pääsyä. Ja niinpä Hercule Poirot ottaa pienet harmaat aivosolunsa käyttöön...

Agatha Christien klassikkodekkari Idän pikajunan arvoitus on yksi suosikkidekkareistani. Kaikki varmaan tuntevat loppuratkaisun, joka on oikeastaan aika epätyypillinen. Samalla Idän pikajunan arvoitus myös käsittelee moraalia ja oikeuden ottamista omiin käsiin aivan eri tavalla kuin Christien muut Poirot-dekkarit. Yleensähän Hercule Poirot luottaa lujasti maallisen oikeuslaitoksen yksinoikeuteen päättää rangaistuksista ja kuolemantuomioista, ja tuomitsee murhan tilanteessa kuin tilanteessa, aina ja kaikkialla.

Idän pikajunan arvoitus on dekkari, jota luen mielelläni uudelleen ja uudelleen. Tämän jaksaa lukea montakin kertaa, vaikka loppuratkaisu olisikin tiedossa.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Viikko 5 - Kirja, joka saa minut onnelliseksi

Tämä onkin vaikea! En oikein osaa nimetä yhtään kirjaa, joka tekisi minut suoraan onnelliseksi: harvoin kirjojen mielenmaisema on niin onnellinen, että se jää itsellä mieleen lukemisen lopetettua. Ensimmäisenä tästä tuli kuitenkin mieleen Kari Levolan Syvältä, veistoluokan uumenista ja Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -sarja.

Ensimmäinen on ehkä enemmän hauska kirja, mutta sen pohjavire on kuitenkin iloinen ja onnellinen: nuoruus ei ehkä ole vaikeaa, vaan vielä vaikeampaa, mutta se on kuitenkin loppujen lopuksi onnellista. Levolan kirjasta jää hyvä mieli.

Ingalls Wilderin omaelämäkerrallinen Pieni talo preerialla -sarja johon kuuluvat kirjat Pieni talo suuressa metsässä, Pieni talo preerialla, Luumujen poukama, Hopeajärven rannalla, Pitkä talvi preerialla, Pieni kaupunki preerialla ja Onnen kultaiset vuodet on myös pohjavireeltään hyvin onnellinen sarja. Vaikka Laura perheineen kohtaa monenlaisia vastoinkäymisiä, käy Ingallseille lopula hyvin ja perhepiirin onnellisuus säilyy.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Abu Dhabi Days, Dubai Nights

Kirjoittaja: Jillian Schedneck
Julkaistu: 2012
Kustantaja: MacMillan
Sivumäärä: 337

Jillian Schedneck ottaa vastaan opettajan paikan Abu Dhabissa: tästä alkaa Jillianin seikkailu Arabiemiraateissa. Opetettuaan Abu Dhabissa jonkin aikaa, Jillian päättää muuttaa viereiseen emiraattiin, Dubaihin, opettaakseen siellä. Abu Dhabi Days, Dubai Nights on muistelmateos Jillianin kokemuksista Arabiemiraateissa.

Arabiemiraatit ja erityisesti Dubai ovat olleet yksi matkakohde, jonne minulla ei ole ollut minkäänlaista hinkua. Dubai tuntuu olevan kerskakulutuksen ja järjettömän tuhlauksen pääkaupunki - laskettelukeskuksia sisätiloissa, valtavia ostoskeskuksia, luksuskauppoja, jatkuvaa rakentamista. Jillian Schedneckin teos vei minut kuitenkin myös toisenlaiseen kaupunkiin. Kirjassaan Schedneck piirtää kuvan kahdesta kaupungista saman maan sisällä, jotka ovat loppujen lopuksi hyvin erilaisia. Kirjan nimi kertoo jo Abu Dhabin ja Dubain eroista. Abu Dhabi on pääkaupunki, joka on pienempi, vähemmän vauraampi ja näyttävämpi. Kaupunki, jossa päivillä on merkitystä. Dubai taas on luksusta, juhlimista läpi yön. Samalla kuitenkin Abu Dhabi Days, Dubai Nights kertoo maasta, jossa arabikulttuuri ja sekulaarinen länsi kohtaavat. Tämän kuvan perusteella kiinnostuin Arabiemiraateista enemmän myös matkakohteena - kulttuurien sekoittuminen ja Arabiemiraattien haaste siitä, kuinka säilyttää perinteinen elämäntapa ja silti lisätä vaurautta länsimaalaisin keinoin kiinnostavat.

Abu Dhabi Days, Dubai Nights oli mielenkiintoinen muistelmateos, joka piirtää monipuolisen kuvan molemmista emiraateista.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Exile

Kirjoittaja: Jakob Ejersbo
Kääntäjä: Mette Petersen
Julkaistu: 2009 (käännös 2011)
Alkuperäinen nimi: Eksil
Kustantaja: Maclehose Press
Sivumäärä: 334

Jakob Ejersbon Exile kertoo expat-yhteisön nuorten kokemuksista Tansaniassa. Viisitoistavuotias Samantha käy koulua sisäoppilaitoksessa useiden eri maista tulevien maahanmuuttajien lasten kanssa. Exile kuvaa Afrikkaa expatin näkökulmasta ja kertoo siitä, miten vaikeaa on olla nuori ja miten se on vielä vaikeampaa kahden maan ja eri kulttuurien välillä.

Exile ei todellakaan ole mikään piristävä kirja. Samantha on päähenkilönä välillä raivostuttava ja rasittava, mutta aina kuitenkin aito. Henkilöhahmot mokailevat ja joutuvat ongelmiin, sekaantuvat päihteisiin ja tekevät mitä lystäävät. Samantha ja tämän ystävät eivät tunne kuuluvansa Tansaniaan, mutta eivät kyllä omaan kotimaahansakaan, jossa he ovat asuneet vain muutamia varhaislapsuuden vuosia. Expatriaattien lapset ovat kotonaan ainoastaan omituisessa välimuodossa, omassa kuplassaan sisäoppilaitoksessa.

Vaikka oma kokemukseni kahden maan välille jäämisestä on täysin erilainen kuin Exilen Samanthalla, niin Jakob Ejersbon romaani kolahti ja kovaa. Parhaiten kirjaa kuvaa ehkä sanalla väkevä. Jokainen sana on painava, jokainen lause harkittu.

Exile on osa Ejersbon kirjoittamaa Afrikka-trilogiaa, jonka kaikki osat - Exilen lisäksi Revolution ja Liberty - julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen. Pidin Exilesta niin paljon, että toivottavasti Revolution ja Liberty pääsevät jossain välissä lukulistalle!

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Contract with God

Kirjoittaja: Juan Gómez-Jurado
Kääntäjä: A.V. Lebrón
Julkaistu: 2007 (käännös 2010)
Alkuperäinen nimi: Contrato con Dios
Kustantaja: Charnwood
Sivumäärä: 482

Isä Anthony Fowler, Vatikaanin salaisen palvelun jäsen, joutuu osalliseksi salaperäiseen operaatioon Jordaniaan. Operaatiota johtaa eksentrinen ja erakoitunut liikemies Raymond Kayn, apunaan oikea käsi Russell. Mukaan pääsee myös journalisti Andrea Otero, jolle Raymond Kaynin haastattelu on elämän tilaisuus. Paljastuu, että operaation tarkoituksena on löytää yksi maapallon etsityimmistä esineistä: liitonarkki. Joku kuitenkin tahtoo selkeästi sabotoida operaatiota...

Juan Gómez-Juradon teoksen asetelma on klassinen: vanha perintöesine, joka johdattaa suunnattoman arvokkaan historiallisen aarteen äärelle. Tässä tapauksessa historiallinen aarre on jopa kliseinen. Retkikunnan jäsenet etsivät Jordaniasta liitonarkkia - tässä vaiheessa kirjaa sain lievästi Indiana Jones -viboja.

Kliseisestä asetelmasta huolimatta Contract with God ei ollut ollenkaan epäonnistunut, päinvastoin! Vaikka aluksi vähän vierastinkin kirjaa takakannen perusteella, osoittautui teos ihan hyväksi jännityskirjaksi. Historiaa, jonkin verran politiikkaa, agenttisotkuja ja yllättäviä käänteitä. Contract with God ei ole mikään suuri mestariteos, mutta sopi välipalakirjaksi oikein hyvin.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Viikko 4 - Suosikkikirjani suosikkisarjassani

Viikko sitten bloggasin 30 viikkoa kirjoja -haasteen myötä suosikkisarjastani eli L.M.Montgomeryn Anna-sarjasta, johon lukeutuvat Annan nuoruusvuodet, Anna ystävämme, Annan unelmavuodet, Anna opettajana, Anna omassa kodissaan, Annan perhe, Sateenkaarinotko sekä Kotikunnaan Rilla.

Suosikkikirjaa tästä sarjasta on todella vaikea valita, mutta ehkä kuitenkin yksi on ylitse muiden: Kotikunnaan Rilla. Varsinkin ensimmäiset kuusi kirjaa muodostavat tiiviin kokonaisuuden, jonka päähenkilönä on Anna, ja yhden kirjan erottaminen tästä sarjasta olisi vaikeaa. (Joskin pidän aivan valtavasti kirjasta Anna omassa kodissaan.) Kotikunnaan Rilla kuitenkin vetoaa minuun aivan eri tavalla. Siinä missä muut Anna-kirjat ovat olleet suosikkejani jo pienestä asti, Kotikunnaan Rilla ei lukeutunut suosikkeihini ennen kuin vasta lukiessani kirjat uudestaan aikuisiällä. Anna-sarjahan henkii viattomuutta ja miljöönä Prinssi Edwardin saari on kuin satumaailma, mutta Kotikunnaan Rilla tuo Annan ja Rillan maailman lähemmäksi todellisuutta ja liittää sen historialliseen kontekstiin toisen maailmansodan aikana. Kirjassa säilyy edelleen muiden sarjan kirjojen lämpö ja kujeellisuuskin, mutta samalla Kotikunnaan Rilla käsittelee aikuisempia teemoja ja on jossain määrin enemmän aikuisten kirja kuin tyttökirja, vaikka se toki sopii lapsillekin.

Luin hiljattain Kotikunnaan Rillan uudelleen Ihminen sodassa -haasteen tiimoilta viime vuoden loppupuolella. Vaikka edellisestä lukukerrasta ei ole vuottakaan, tekisi mieli tarttua tähän romaaniin uudelleen!

Paul ja Virginia

Kirjoittaja: Jacques-Henri Bernardin de Saint-Pierre
Suomentaja: O.A. Joutsen
Julkaistu: 1788 (suomennos 1905)
Alkuperäinen nimi: Paul et Virginie
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 136

Paul ja Virginia varttuvat Isle de Francen saarella yhdessä. Molempien äidit ovat kokeneet kovia - Virginian äiti meni naimisiin vastoin sukunsa tahtoa ja mies kuoli ennen tyttären syntymää, Paulin äiti puolestaan lankesi yläluokkaisen aatelismiehen turhiin lupauksiin, joka hylkäsi hänet - ja asuvat viereisillä tonteilla syrjäisessä laaksossa. Molemmat lapset kasvavat enkelimäisen hyviksi ja ystävällisiksi nuoriksi. Tragedia kohtaa perhepiiriä, kun Virginian vanha isotäti ottaa yhteyttä Ranskasta ja vaatii tyttöä luokseen.

Jacques-Henri Bernardin de Saint-Pierren 1700-luvun lopussa julkaistu Paul ja Virginia sijoittuu silloiselle Isle de Francelle, nykyiselle Mauritiukselle. Teos käsittelee vahvasti epäitsekästä rakkautta, vanhempien kunnioitusta, velvollisuutta sekä uskontoa.

Paul ja Virginia on hyvin idyllinen teos, kirja, jossa päähenkilöt uskonnon ja hyveen voimalla luovat oman kestävän onnensa ja ovat esimerkkinä muille. Samalla kirjassa on kuitenkin läsnä vahvaa draamaa: Paulin ja Virginian kaunis ja puhdas rakkaustarina päättyy traagisen onnettomasti.

Kirja oli oikeastaan samalla sekä hyvin pitkäveteinen että täynnä melodramaattisuutta: Paul oli varsinkin kiihkeänä nuorukaisena ahdingossaan paikoittain jopa koomista luettavaa. Samaan tapaan kuin Johann Wolfgang von Goethen Werther, myös Paul herättää myötähäpeää melodramaattisuudessaan.

Kaiken kaikkiaan Paul ja Virginia ei siis ollut erityisemmin kiintoisa teos, joskin kirja ilmentää hyvin aikakauden teemoja ja ihmisihannetta.