torstai 2. heinäkuuta 2015

Viikko 4 - Suosikkikirjani suosikkisarjassani

Viikko sitten bloggasin 30 viikkoa kirjoja -haasteen myötä suosikkisarjastani eli L.M.Montgomeryn Anna-sarjasta, johon lukeutuvat Annan nuoruusvuodet, Anna ystävämme, Annan unelmavuodet, Anna opettajana, Anna omassa kodissaan, Annan perhe, Sateenkaarinotko sekä Kotikunnaan Rilla.

Suosikkikirjaa tästä sarjasta on todella vaikea valita, mutta ehkä kuitenkin yksi on ylitse muiden: Kotikunnaan Rilla. Varsinkin ensimmäiset kuusi kirjaa muodostavat tiiviin kokonaisuuden, jonka päähenkilönä on Anna, ja yhden kirjan erottaminen tästä sarjasta olisi vaikeaa. (Joskin pidän aivan valtavasti kirjasta Anna omassa kodissaan.) Kotikunnaan Rilla kuitenkin vetoaa minuun aivan eri tavalla. Siinä missä muut Anna-kirjat ovat olleet suosikkejani jo pienestä asti, Kotikunnaan Rilla ei lukeutunut suosikkeihini ennen kuin vasta lukiessani kirjat uudestaan aikuisiällä. Anna-sarjahan henkii viattomuutta ja miljöönä Prinssi Edwardin saari on kuin satumaailma, mutta Kotikunnaan Rilla tuo Annan ja Rillan maailman lähemmäksi todellisuutta ja liittää sen historialliseen kontekstiin toisen maailmansodan aikana. Kirjassa säilyy edelleen muiden sarjan kirjojen lämpö ja kujeellisuuskin, mutta samalla Kotikunnaan Rilla käsittelee aikuisempia teemoja ja on jossain määrin enemmän aikuisten kirja kuin tyttökirja, vaikka se toki sopii lapsillekin.

Luin hiljattain Kotikunnaan Rillan uudelleen Ihminen sodassa -haasteen tiimoilta viime vuoden loppupuolella. Vaikka edellisestä lukukerrasta ei ole vuottakaan, tekisi mieli tarttua tähän romaaniin uudelleen!

2 kommenttia:

  1. Kotikunnaan Rilla on myös minun suosikkejani Annoista, ehkä juuri vakavampien teemojensa takia. Suomennos on ilmeisesti jotenkin lyhennetty tai kohtia on poistettu, joten suunnitelmissa on lukea alkukielinenkin versio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiennytkään tuota! Täytyy ehdottomasti laittaa alkukielinen versio lukulistalle.

      Poista